Katutaidetta 3: Neuleita

Taidekoulu Maan katutaideluennolla näytin myös pari kuvaa neulegraffiteista, joita en ole pitkään aikaan kaduilla nähnytkään. Niinpä innostuin kaivelemaan kuva- ja tekstiarkistojani. Tässä Savossakin asti tunnetun Tampereen mestari Elina Arpiaisen (s. 1978) käsialaa Mikkelin kauppahallin ovensuusta viime vuodelta:

Ensimmäisen katutaidejuttuni taisin kirjoittaa viime vuonna Taide-lehteen (3/09), jossa ilmestyi  näköjään vähän taidemaailmalle irvailevakin silmäilyuutiseni tästä uudesta lajista. Tässä se kertauksena (ja onneksi kaikki linkit näyttävät vielä toimivan, eli homma toimii edelleenkin, mikä on aika hyvä indikaattori lajin vakiintumisesta):

Mikä ihmeen Knitta?

Katutaiteesta kiinnostuneille on syntynyt viime aikoina uusi laji, jonka luonne ei ole niin hirvittävän radikaali eikä edes niin mediaseksikäs kuin nuo miehekkäät – tai oikeastaan poikamaiset – lajit, joista taidemuseoiden keski-ikäiset naiset niin tykkäävät ja joita he hip hop -tapahtumissaan haluavat esittää. Kyse on neulegraffiteista, joita tekevät ei-niin-ihan-interventionaaliset naiset, jotka tekevät taidettaan täysin yleisinhimillisistä syistä ja joita poliisit eivät edes jahtaa, koska mitään rikollista touhussa ei taida sittenkään olla. Heitä on Suomessa jo ainakin muutama, ja he pitävät touhuistaan myös blogeja. Ulkomailla neulegraffitien tekijöistä eräs houstonilainen porukka lienee kuuluisin. Heidän tuotantoonsa voi tutustua vaikka Wikipedian kautta (http://en.wikipedia.org/wiki/Knitta). Suomalaisista tekijöistä tätä nykyä kuuluisin uranuurtaja taitaa olla tamperelainen Elina Arpiainen (http://knitsea.blogspot.com). Kollegoitakin on jo ainakin kolme: pääkaupunkiseudulla työtään tekevät ja blogejaan pitävät Blue Sea (http://sininenmeri.blogspot.com), Knittapötkylä  (www.knittapotkyloita.blogspot.com) ja Hupsistarallaa (http://hupsistarallaa.blogspot.com). Tämän kirjoittaja on bongannnut Arpiaisen duuneja sekä Helsingissä että Mikkelissä, joista näytteet ohessa.

PS. 15.4.2010. Näkyypä tästä lajista ilmestyneen viime vuonna jo definitiiviseksi itseään mainostava Mandy Mooren ja Leane Prainin kirja Yarn Bombing:

 

Ja ihan vaan lisävinkkinä, että jos elämä rupeaa oikein raskaasti virkkuuttamaan, niin haasteita kyllä piisaa. Tässä Mrs. Sayegin näyte – tietty Texasista:

Ja jos innostutte vielä lisää, alla hienon Yarnbombing-sivuston kautta löytynyt Kate Corbinin prätkä. Kriitikko voisi vaikka todeta, että teoksen materiaalien ja kulttuuristen mielikuvien tuottama kontrasti on häkellyttävän hyvä:

PS. Melkein heti. No Arpiainenhan ehti jo kommentissaan antamaan lisävinkin ikään kuin "oikeamman" taidemaailman suuntaan. Tampereella vaikuttaa nimittäin kuvataiteilija Aino Louhi (s. 1981), joka käyttää näitä neulegraffitielementtejä työskentelyssään. Ja sitten löytyi Louhelle kumppanikin, myös tamperelainen kuvataiteilija Kaija Papu (s. 1980). Näistä Jari Tamminen kirjoitti viime vuonna Voimaan (5/09) artikkelin.
On se tavallaan hienoa, kun surffaillen pääsee asioissa koko ajan eteenpäin, mutta kun työtäänkin pitäisi tehdä. Sitä nimittäin eksyy koko ajan eri suuntiin ja aikaa tahtoo kulua vähän liikaa. Taidan siis sulkea nyt nettiyhteyden ja ryhtyä kirjoittamaan Vapaan Taidekoulun tulevan lopputyönäyttelyn lehdistötiedotetta. Heti nyt! Siis ihan heti!