Näyttelykuvia 26 & Virossa 10: Muistakaa koululaiset

Haa, meinasi ihan unohtua! Sunnuntaina 18.4. kiertelin Tallinnassa vähän siellä sun täällä. Kävin myös Rahva Raamat -kirjakaupassa Viru-keskuksessa – on muuten Baltian suurin kirjakauppa. Keskuksen seinillä oli koululaisten jazz-aiheinen piirustusnäyttely Jazzikuu (2.5. saakka), joka liittyy tietysti Tallinnan legendaariseen Jazzkaar-festivaaliin (23.4.–2.5.).

Tällaiset asiat tulee tietysti ohitettua usein noin vain, mutta väitän koululaisten piirustusten kertovan oikeinkin paljon siitä, miltä visuaalisen kulttuurin jotkut perusasiat näyttävät juuri nyt. Ne kertovat siitä, miten perinteet – ja toki myös kliseet – elävät ja sen, mihin visuaalinen kulttuuri on menossa. 

Siis pysähtykää aina hetkeksi tällaisia nähdessännne.

Tässä 17-vuotiaan Tallinnan taidelukion Grete Liis Kuurman aika ekspressiivistä jazzia:

Sitten alkoi naurattaa oikein kunnolla. Siitä ei ole pitkää aikaa, kun jouduin jonkinlaiseen identiteettikriisiin ja ostin itselleni hatun. Tuli vain hirvittävä himo saada sellainen. Olisin halunnut klassisen pork pie hatin – sellaisen kuin Gene Hackmanilla The French Connectionissa (1971) tai fonisti Lester Youngilla tai Buster Keatonilla. Youngin kunniaksi Charles Minguskin teki muuten biisin Goodbye Pork Pie Hat (1959). No, enhän minä sellaista jaksanut etsiä, ja niin minusta tuli enemmänkin kuin Karhuherra Paddington. Mutta hyvä kai niinkin.

Katsoessani lukiolaisten piirustuksia tajusin, että ne näin ne kliseet syntyvät. Lester Youngin hattu elää virolaisten nuorten piirustuksissa – ja eli varmaan koko neukkuajankin jazzmuusikoiden tyylikeinona kenenkään politrukin sitä tajuamatta. Tässä kaksi possupiiraspäätä. Ensin 17-vuotias Margit Pukk ja sitten 15-vuotias Helen Aaver Sally Stuudiosta:

Joistain näistä saattaa tulla niitä tulevaisuuden taiteilijoita.

Että sellainen hattutarina. Tässä muuten oikea pork pie hat Lester Youngin päässä (kai minun täytyy vain tyytyä olemaan karhuherra):