Luettua 8: Taide 2/10

Ensin varoitus: Olen toiminut Taiteen päätoimittajana vuodet 1998–2005, ja sen jälkeen olen ollut kummankin minua seuranneen päätoimittajan – sekä Arja Elovirran että Pessi Raution – vakituinen avustaja, joten en voi edes teeskennellä kovin objektiivissävyistä lähestymistapaa lehteen, jonka tuoreimmassa numerossa minulta itseltänikin on kolme juttua. Mutta jos aion käydä blogissani läpi kaiken luetun taideaiheisen, kuuluu lehtikin siihen olennaisena osana.

Samoin kuin olen päättänyt katsoa tästedes videoteokset kokonaan, aion myös lukea Taide-lehdenkin kannesta kanteen – itse asiassa olen niin tehnyt aina aiemminkin. Nyt tämä minua kiinnostaa siksikin, että muistan niin elävästi päätoimittajakaudeltani ne kaksi taiteilijaa, jotka lukivat aina lehden kokonaan ja minulle myös sitä aina kommentoivat. Tuskin juoruan kovin pahasti, kun kerron heidän nimensäkin, molemmat taidemaalareita: Jorma Hautala (s. 1941) ja Jarmo Mäkilä (s. 1952).

***

  

Taiteen tuorein numero on varsin tasapainoinen, kun ottaa huomioon kentän kaikkialle räjähtäneen heterogeenisyyden. Kansainvälisyyttäkin riittää Tukholmasta Pariisin kautta aina Bangkokiin. Liekö sitten ikä tehnyt minua suvaitsevammaksi, mutta luin suurin piirtein joka jutun melko kiinnostuneena.

Kaksi jutuista tulee herättämään varmaan melkoisesti keskusteluakin. Viime aikoina niin kiistellyn taideruhtinaan Berndt Arellin varsin henkilökohtainen haastattelu (Veikko Halmetoja) on Rautiolta aika kova veto. Osa porukasta varmaan luulee Raution nyt myyneen sielunsa. Osa ehkä tulkitsee asian niin, että juuri tällä tavalla tuleville keskusteluille saadaan tukevampi pohja, jolta argumentoida. Antamalla keskustelunkohteiden kertoa myös syvemmällä olevista ikään kuin omista näkemyksistään eikä puhua aina vain "viran puolesta" saadaan keskusteluun uusia ulottuvuuksia. Näin ainakin minä asian koen. 

Toinen kova juttu on kuvataiteilija Jussi Kiven (s. 1959)  kertomus siitä, kuinka hänestä tuli Venetsian ja Kiasman tähtitaiteiija. Raadollista on kertomaa. Ja toivottavasti totta, sillä muuten hänen saamansa palstatila olisi vähän yliampuvan iso. Olen kyllä erittäin taipuvainen uskomaan Kiveä, mutta jää nähtäväksi, mitä keskustelu tuo tullessaan. Sitä on nimittäin pakko syntyä tämän artikkelin myötä. Tähtikultin ja varsinkin tähtikuraattorien maailman pöyhiminen on joka tapauksessa tällä hetkellä tärkeä asia.

Taiteen 60-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyt keskustelut tuntuvat myös varsin onnistuneilta. Viime numerossa puhuttiin 1960-luvusta, nyt on vuorossa 1970-luku, keskustelijoina Raution ja Turun taidemuseon johtajan Kari Immosen lisäksi kuvataiteilijat Kaj Stenvall (s. 1951) ja Sanna Syvänen (s. 1973). Stenvall oli hyvä valinta, sillä hänhän oli aikoinaan yksi niistä 1970-luvun keskeisistä työläiskuvaajistakin ennen kuin ryhtyi ankkamaalariksi. Tiesin entuudestaankin, että hän on keskustelijana varsin vakava taiteilija, joka on tietyllä tavalla joutunut imagonsa vangiksi kaupallisen menestyksensä takia. 

Erikseen haluan vielä mainita sen, miten Rautio itse nostaa usein esiin vähän takariviin jääneitä taiteilijoita. Nytkin hän oli käynyt katsomassa 1970-luvulla Hyvinkäällä vaikuttaneen taidemaalari Antti Jantusen (1944–1989) kiinnostavan näyttelyn, jonka kytki osaavasti Tampereella olleen Wilhelm Sasnalin (s. 1972) näyttelyn kautta nykyaikaan.    

Hyvä numero. Ehkä videota ja valokuvaa vähän puuttui. ;) [Tämä oli ihan oikeasti elämäni ensimmäinen hymiö. Piti vain kokeilla, mutta jääköön tähän.]