Richard Eldridge: Johdatus taiteenfilosofiaan. Suom. Markku Lehtinen. Gaudeamus 2009.
Johdatus taiteenfilosofiaan saattaa mielestäni olla merkittävin viime vuonna ilmestynyt kirja. Tämä Swarthmore Collegen (Pennsylvania) filosofian professorin kirja ilmestyi alun perin vuonna 2003, eikä sen jälkeen varmaa mitään niin mullistavaa ole taiteenfilosofisessa keskustelussa tapahtunut, etteikö Eldrige olisi täysin kurantti. Olen nyt laiska ja lainaan suoraan kustantajan tiedotusmateriaalia:
"Richard Eldridge luo selkeän ja tiiviin katsauksen taiteen luonnetta ja merkitystä koskeviin filosofisiin teorioihin. Hän käsittelee taideteosten esittävyyttä, ilmaisua ja muotoa ja kytkee tarkastelunsa klassiseen ja nykyiseen filosofiaan sekä kirjallisuusteoriaan ja taidekritiikkiin. Eldridge pohtii konkreettisten esimerkkien avulla kauneutta, alkuperäisyyttä, mielikuvitusta ja jäljittelyä, taiteen vaikutusta tunteisiimme sekä kiistoja taideteosten ansioista. Hän perustelee, miksi joillain taideteoksilla voi olla pysyvää tiedollista, moraalista ja yhteiskunnallista mielenkiintoa."
Laiskuuteni perustuu tässä tapauksessa siihen, että kustantaja on täysin oikeassa – juuri kuvatunlainen Eldridgen teos on. Olen sen verran – siis approbaturin verran – opiskellut yliopistollakin sekä estetiikkaa että teoreettista filosofiaa, ja harrastanut taideteoreettista kirjallisuutta myös hyllyyni sitä vähän liikaakin keräten, että uskallan sanoa tässä olevan käsillä nyt poikkeuksellisen tärkeän kirjan.
Sen verran voin varoittaa, että aloitin kirjan lukemisen kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla avausluku tuntui omituisen raskaalta ja vaikealta enkä oikein saanut oikein mitään otetta siihen. Olin kuitenkin sisukas ja aloitin uudestaan, ja nyt alkukin tuntui jostain syystä heti toimivan. Mutta sitten se varsinainen pihvi olikin aika paksu mutta murea. Eldridge käy todella tasapainoisesti vastakkain estetiikan ja taidefilosofian klassikoita asetellen heitä vastakkain ja jatkaen jonkun kirjoittajan kysymyksenasettelua jonkun toisen ajattelijan kautta. Lienee syytä kuitenkin painokkaasti huomauttaa, että kyse ei ole mistään seikkailusta estetiikan historiassa vaan kaikilta osin niistä kysymyksistä, joita taiteenharrastajan on syytä miettiä tosissaan ja juuri nyt. En yritäkään tässä paneutua yksityiskohtaisemmin kirjan teemoihin, mutta palaan asiaan myöhemmin Taide-lehteen tulevan arvosteluni kautta.
Jos nyt yhden moitteen keksin, niin se ehkä liittyy siihen ihmetykseen, jota tunsin siitä, että Eldridge on näköjään kokonaan unohtanut taidefilosofi Susanne Langerin (1895–1985). Muistan hämärästi hänellä olleen aika mielenkiintoisia ajatuksia estetiikan ja biologian suhteista – jotenkin siihen malliin, että esteettisten tunteiden ymmärtäminen vaatii luonnon esteettisen havainnoinin ja taiteen esteettisen havainnoinnin yhteisen nimittäjän löytämistä. Näin hän ainakin on tuumannut: "Sama impulssi, joka sai ihmiset jo esihistoriallisena aikana esittämään hedelmällisyysriittejä ja juhlimaan biologisen olemassaolonsa eri vaiheita, pitää edelleen yllä heidän kiinnostustaan komediaan." Ehkä tätäkin kannattaisi miettiä.
Lukukokemukseni oli siinä mielessä outo, että päästyäni – tai siis jouduttuani – sen loppuun päätin aloittaa sen heti uudestaan. Näin minulle ei kai koskaan ole käynyt. Vähän joka toinen sivu sai ajatukseni suuntautumaan niihin asioihin, joita olen vastikään taidetta katsoessani miettinyt, ja sain jatkuvasti omituisen voimakkaita ahaa-elämyksiä. Tämä johti esimerkiksi eräällä bussimatkalla siihen, että lopetin ihan oikeasti lukemisen kesken, jotta ehtisin rauhassa prosessoida kirjan herättämiä ajatuksia. Alkoi siis jo pelottaa se, että seuraava voimakas assosiaatiopolku sekottaisi muiston edellisestä. Ei minulle tällaistakaan ole ennen tainnut tapahtua.
Mutta mitä Eldridge sitten itse propagoi? Mikä on hänen käsityksensä ikiavoimesta taiteen tarkoituksesta? Lyhyesti se menee näin: "Taideteokset esittelevät jonkun aiheen ajattelun ja tunnepohjaisen asenoitumisen kiintopisteeksi tavalla, joka sulautuu materiaalin luovaan tutkimiseen." Kyllä minä tällaisen määritelmän voisin ainakin väliaikaisesti tai kokeeksi allekirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti