Näyttelykuvia 11: Miksi toistaa jo tehtyä?

Olin jo päättänyt kohteliaisuuttani unohtaa yhden näyttelyn, mutta sitten tajusin, että jos pyrin blogissani nimenomaan antamaan rehellistä kuvaa työstäni, riisumaan itseni alastomaksi näyttämällä mahdollisimman avoimesti kaiken sen mihin pukeudun, olisi projekti häveliään vaikenemiseni kautta jo heti alkuun menossa pieleen. Siis tähän yksi näyttely lisää. 

Kävin perjantaina 9.4. myös Helsingin Taidehallin studiossa olleessa Timo Wrightin (s. 1977) näyttelyssä Omakuva (10.4. – 9.5.). Se koostui pienistä valokuvista, jossa oli kuvattuna Wrightin koko omaisuus – siis kaikki yksittäiset esineet. Tällainen projektihan on varsin kiinnostava ja myös hauska, mutta tajusin heti, että tämän minä olen nähnyt jo – ja kaiken lisäksi ylittämättömän kiinnostavasti ja perusteellisesti tehtynä. Kyseessä on Outi Liusvaaran (s. 1961) hieno projekti Kotiarkeologia, joka alkoi jo vuonna 1995. Projektista on muuten tehty gradukin Turun yiopistoon, tekijänä Marjo Salo.

No, voisihan asiaa lähestyä niin, että onhan maisemakin jo keksitty. Tai ihmisen kasvot jo löydetty. Tai värien vuorovaikutus. Tai näyttelijän kyky kuvata inhimillistä tuskaa. Ja että kaikkea tätä voi ja on epäilemättä syytäkin tehdä uudelleen ja uudelleen. Mutta ei se vain niin ole. Kuvitelkaa esimerkiksi teemanäyttely, jossa omaisuutensa inventoineet taiteilijat esiintyisivät yhdessä. [Hitto, voisihan sekin olla kiinnostavaa.]
Käsitteellinen taide tuottaa mielestäni jo miltei määritelmällisesti ainakin joissain teemoissa toiston mahdottomuuden tai siis pikemminkin perustellun aiheettomuuden. Tokihan toistaa aina voi, mutta ei kai kenenkään kannata John Cagesta (1912–1992) innoittuneena tehdä sävellystä 5,21 ja sitten 6,43. En syytä Wrightia plagioinnista. Onhan se tunnettua, että taiteenkin muisti on surullisesti aivan liian lyhyt, ja ehkä Wright ei ole koskaan kuullutkaan Liusvaaran projektista.

Taitaa olla kuitenkin tavallaan olla hyvä, että otin asian esille, sillä uskoisin siitä mahdollisesti käytävän keskustelun olevan nykytaiteen ympärillä käytävälle teoretisoinnille melko hedelmällinen aihe.

Wrightia käy kuitenkin vähän sääliksi. 

Timo Wright kuvasi koko omaisuutensa teoksesa Omakuva.

PS. Voinhan minä olla perusteellisen väärässä. Ehkä fantasiani tuottama ja Cagen ideaa toistava sävellys olisikin aika kiinnostava saadessaan esimerkiksi aivan toisen konstekstuaalisen muodon – vaikkapa Kaija Saariahon (s. 1952) säveltämänä. Hiljaisuuden – juuri tämän hiljaisuuden – voisi laatia vaikka tekemään kunniaa Paavalin kirjeestä roomalaisille (Room 5: 21): "Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden." Näin toimi googlettamalla pikaisesti tehty satunnaisgeneraattori. Itse olen kuitenkin ateisti.