Katutaidetta 9: Viikko 16

Mitää kovin ihmeellistä en viikolla löytänyt. Oli aika paljon töitä, enkä flaaneraillut kaupungilla kovinkaan paljon – enkä varsinkaan oudoissa paikoissa. 

Toisinaan tarrat sattavat olla hyvin vaatimatomia ja myös erittäin huomaamattomassa paikassa. Alla olevaa "Luokkasotaa" olisi vähän suurellista nimittää tarrataiteeksi, mutta vähän sellainen veikeä olo tuli sitäkin katselessa. Joku nuori kuitenkin vielä miettii vanhaa marxilasta käsitettä:

POZ tarkoittaa ainakin tuolla maailmalla HIV-positiivista. Siitä on tullut myös adjektiivi, joka tarkoittaa vähän samaa kuin aikoinaan cool. Erilaisiin POZ-juttuihin olen törmännyt stadissa aiemminkin, joten olen myös miettinyt, että voisikohan se olla myös signeeraus, taiteilijanimi:

Ja nyt osoitan avointa aukkoa yleissivistyksessäni, jos näin on. Kukahan tämä herra nyt sitten on:

PS. 26.4.2010. Osoitinkin todella suuren aukon sivistyksessäni. Vaikka minäkin olen ollut nuori, minullakin on ollut angsteja, minullakin on ollut pää sekaisin ja minäkin olen lukenut aika paljon kirjoja. Herrahan on tietysti kulttikirjailija William S. Burroughs (1914–1997). Kiitos anonyymille kommentoijalleni avusta.

Viikon helmi löytyi Rikhardinkadun kirjaston julkisivusta, mutta vähän piilosta nurkassa vesirännin takana:

Ja alla sama vähän isompana. Kyseessä on maalattu keraaminen laatta, joka on sitten jollain aineella kiinitetty seinään. Olen silloin tällöin aiemminkin törmännyt tällaisiin mutta en kovinkaan usein:

Tämä töölöläisen jakelukaapin Chaplinhan se tavallaan komein oli, mutta ehkä sitten kuitenkin vähän ilmeinen ja siksi helpon sympaattinen ja vähän lattea:

Jossain yleisöosastokirjoitukessa viime viikolla joku valitti Kampin sotkuisuutta. Pylväät ovat kuulemma täynnä julisteiden riekaleita ja haalistuneita sekä revittyjä tarroja. Kävelin tänään Kampin läpi Kiasmaan, ja tottahan tuo tavallaan on:  

En kuitenkaan jaksaisi pelihousuja asian puolesta repiä. Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa ja erilaiset vastavuoroisuutensa. Nyt elämme tällaisessa umpikapitalistisessa kultuurissa, jonka ymmärtäminen vaatii rajoen piirtämistä, joka tuo nuo rajat toisinaan rumastikin näkyviin. Onnellinen ja ihmisten ehdoilla elävä kaupunki ei tällaiselta näyttäisi, mutta sellaiseen ei päästä siivoamalla omaehtoiset viestit pois näkyvistä. Sellaiseen ei päästä vartioliikkeiden ja töhrykampanjoiden kautta. Sellaiseen päästään paljon monimutkaisempien poliittisten prosessien kautta. Väliin tuntuu kuitenkin siltä, ettei se ole mahdollista. Onkohan vallankumous mahdollinen?