Tallinnan matkani viimeinen näyttelykohde oli Tallinnan taidehalli, jonka terävän nykytaiteellinen näyttelypolitiikka on ollut Kumun tavoin varsin onnistunutta. Sunnuntaina 18.4. kävin katsomassa Kristina Normaninhttp://www.kristinanorman.com/ (s. 1979) näyttelyn Me ei ole universumis üksi (10.4.–9.5. – vielä siis ehtii laivaan). Esillä oli pari isoa duunia, Venetsian biennaalessa viime vuonna nähty After-War ja sitten hauska UFO-juttu, joka toi mieleeni jotenkin Veli Granön (s. 1960) hienot ufoilut suomalaisten kummajaisten keskuudessa. Normanin videossa oltiin Paen kylässä havaitun UFOn muistomerkin paljastustilaisuudessa. Pari muutakin duunia mukana oli
Päähuomion näyttelyssä vei kuitenkin Venetsiassa esillä ollut teos, useasta videosta ja polyesterisestä Pronssisoturista koostuva vaikutava installaatio After-War. Norman on koonnut sekä vanhaa materiaalia että ns. Pronssiyön väkivaltaisia tapahtumia ja valmistanut 1:1 kullatun polyesterireplikan veistoksesta, jonka hän myös sijoitti sen alkuperäiselle paikalle. Ja poliisijuttuhan siitä tietenkin tuli. Osa taiteilijoistakin asettui vastustamaan Normania vain provokatiivisena huomiontavoittelijana, ja näin teki myös Taidekatemian rehtori, aikoinaan virastaan kenkää saanut kulttuuriministeri Signe Kivi. Meilläkin Yle noteerasi asian.
Nyt kun teoksen näin, oikein hävettää Tallinnan taidemaailman puolesta. Mistään tyhjästä provokaatiosta ei todellakaan ole kyse. Teos on toteutukseltaan varsin vaikuttava sekä sisällöltään aidosti poliittinen ja monitahoisesti aihettaan aiheettaan haarukoiva installaatio, joka on kaiken lisäksi vielä emotionaalisesti erittäin voimakas, mikä toivottavasti edes jotenkin välittyy yllä olevasta ottamastani suttuisesta kuvasta. Itse asiassa näyttely oli minulle alkaneen vuoden taidekokemuksista toistaiseksi ehkä se kovin juttu.
Onneksi näyttelyn yhteydessä julkaistu kirjakin oli samaa laatua, ja niinpä ahminkin sen heti näyttelyn jälkeen. Siitä jo toisaalla.
PS. Ja enköpähän sitten toissapäivänä kadulla kuullut, että duuni on tulossa Kiasmaan myöhemmin syksyllä. Hyvä näin. Mutta saavatkohan installoitua sitä yhtä hyvin kuin Tallinnassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti