Perjantai 9.4. jatkui taiteellisissa merkeissä. Kävin Suomen rakennustaiteen museon pienessä sympaattisessa kirjastossa lainaamassa yhden kirjan, ja onneksi huomasin ihan sattumalta olevani Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksen vieressä, jossa esiintyi (30.3. – 25.4.) Vaula Siiskonen (s. 1950) sekä maalauksin että myös ihan itsenään performatiivisesti maalaustelineen äärellä:
Olen aina pitänyt Siiskosen maalauksista ja hänen täysin vaivattomasta tavastaan lähestyä maisemaa yhtälailla käsitteellisesti sen kuvaamisen eri puolia analysoiden sekä toisaalta ihan havainnosta maalaavan ulkoilmamaalarin klassisella otteella. En ollut kuitenkaan koskaan aiemmin tavannut häntä. Ja hänhän olikin vallan hauska ihminen, joten tarjolla oli sekä hyvää taidetta että hyvää seuraa. Siiskonen maalaa galleriassa päivittäin klo 14–15 Maisemamaalarin kellokortti -teosta, ja sitä satuin sopivasti häiritsemään. Ja maisemiahan siis piisaa:
PS. Onhan se vähän hassua tässä julkisesti kommentoida, että Siiskonen on mielestäni sympaattinen ihminen. Pointti on kuitenkin siinä, että taiteilijan tapaaminen on kriitikolle mielestäni aina tärkeä asia, koska se on kuitenkin tae aidosta vuorovaikutuksesta, jota on tarjolla aina aivan liian vähän. Ja jos tuo tapaaminen tuntuu hauskalta, on kai kriitikollekin sallittua vähän iloitakin siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti