Näyttelykuvia 306 & 307: Epätietoisuutta

Kävin tänään viidessä näyttelyssä Uudenmaankadulla palatessani turhauttavalta konferenssimatkaltani.

Galleria Dixissä kävin pitkästä aikaa. Studiossa oli esillä Pirkko Kilpelän (s. 1948) ikoneja (1.–20.3.):

Tämä se on vaikea laji arvioida. En ole koskaan ollut kovinkaan innostunut ikoneista, joten parempi, etten paljoa sano. Olen minä muutaman kirjankin aiheesta lukenut, ja kerran kokenut sen ison kolahduksenkin, joten uskallan kuitenkin sanoa, että ei näissä Andrei Rubljovin (1360/70–1427 tai 1430) tehoja edes lähestytä.

Mutta kai nämä ihan kelpoja ovat. Kas kun ikoneissa ei sitä yksilöllistä luovuutta niin paljoa tarvitse. Ainakaan kelvon tuloksen saavuttamiseksi.

***

Uskonnollissävyinen tietyllä tavalla oli myös varsinaisessa galleriatilassa lappeenrantalaisen Maarit Hakkaraisen (s. ?) näyttely Pieni pyhiin vaellus ja muutama lankeemus (1.–26.3.):

Ehkä ikoneista jäi vähän epävarma olo. Mitä mielekästä minä nyt näistäkään osaisin sanoa? Nämä tällaiset ns. rivitaiteilijat – hitto, mikä ilmaisu – ovat vähän samanlaisia kuin kaikki ikonmaalauskursseja kansoittaneet tekijätkin. Ihan tämäkin näytti kelvolta, mutta ehkä tällaista sisäsiistiä maalausta on tullut nähneeksi jo vähän liikaakin. Tai sitten en vain jaksanut. En siis löytänyt mitään tulokulmaa, joten parempi lopettaa tähän.

Näyttelykuvia 160 & 161: Venäläisessä museossa

Tänä aamuna heräsin jo kotona Helsingissä. Mutta palataan vielä Pietariin. Toissapäivänä kävin elämäni ensimmäistä kertaa Venäläisessä museossa, joka on maailman laajin venäläisen taiteen museo. Tai olen minä aiemmin siihen kuuluvassa vaihtuvien näyttelyiden Marmoripalatsissa käynyt, mutta nyt kävelin ensimmäistä kertaa läpi pysyvät kokoelmat, jotka sijaitsevat Mihailovskin palatsissa:

Siihen se päivä sitten melkein menikin. Mutta ei turhaan. Itse asiassa en osannut edes ennakoida kokemuksen suuruutta. Olen esimerkiksi aina ollut vähän lukutaidoton ikonien suhteen, mutta varsinkin 1400–1500-lukujen isot ikonit olivat luonnossa aivan käsittämättömän hienoja. Esimerkiksi nyt vasta oikein tajusin, miltä Andrei Rubljovit (1360–1370–1427 tai 1430) luonnossa voivatkaan näyttää. Kuinka hieno on esimerkiksi niiden pinta värisävyineen.

En ole koskaan ollut myöskään mikään aivan erityinen Ivan Aivazovskin (1817–1900) fanittaja, mutta oli hänen jättimäisiä merikohtauksiaan hieno nähdä luonnossa. Tässä yksityiskohta Aallosta (1889):

Mutta se varsinainen täyttymys oli tietenkin – siis minulle – 1900-luvun kokoelma, jossa oli muun muassa hienoja Kazimir Malevitšin (1878–1935) ja Aleksandr  Rodtšenkon (1891–1956) töitä. Kaikkien tunnetumpien "perusavantgardistien" lisäksi oli hienoa nähdä esimerkiksi iso huoneellinen Pavel Filonovin (1883–1941) omalaatuisia töitä. Tässä Universaali kukinta (1915):

Ja olihan siellä Wassily Kandinskyjakin (1866–1944) jokunen jne jne... Se oli todellisuudessa niin hengästyttävä kokemus, että en yksinkertaisesti jaksa ryhtyä sitä tässä enempää erittelemään – enkä varmaan vielä osaakaan. Mutta siis painokkaasti: Menkää sinne, jos vain kynnelle kykenette.

Ai niin, yhdessä siivessä oli oikein kiinnostava vaihtuva näyttely: Sky in the Art (12.8.–8.11.), joka oli nimensä mukaan silkkaa taivasteemaa. Mukana oli niin nykytaidetta – kuten vaikkapa hieno Jörg Immendorff (1945–2007) kuin kokoelmien helmiä, muun muassa yksi vaikuttava taivaalla lentelevä pariskunta Marc Chagallilta (1887–1985). Kaikkineen varsin hyvin rakennettu ja kiinnostava näyttely. Tämän idean voisi ihan hyvin toistaa vaikka suomalaistaiteen avulla.