Julkista taidetta 35: Lepohetket hautausmaalla ja rekkaparkissa

Kesken Mäntän kuvataideviikkojen ripustuksen kävin 22.5. Mäntän hautausmaalla vetämässä vähän henkeä – ja samalla katsomassa veistoksia. Hautausmaan yksi merkittävimmistä teoksista on Sakari Tohkan (1911–1958) liki kolmimetrinen sankarihautamuistomerkki Kuolema on kulkenut – elämä alkaa (1954):

Laatassa sanotaan, että tämä vähän kubisoivasti tyylitelty klassinen enkelikuva olisi Tohkan päätyö. Roskaa. Se on tyypillisen jäykkää sankariveistotaidetta, ja Tohkan vapaasta tuotannosta käy ilmi, että hän oli paljon parempi veistäjä kuin tämä antaisi ymmärtää. Helsingissä Yrjönkatu 24:ssä voitte vaikkapa tarkastella yhtä melko outoa ja hauskaa – ja valitettavasti myös suihkukaivona toimimatonta – Tohkaa: Tursas ja merenneito (1940).

Mutta korostan, että hautausmaat ovat aina oiva paikka veistosbongaukselle.

***

Toisinaan jukinen (?) taide voi olla myös varsin huomaamatonta. Teuri Haarla (s. 1955) teki Mäntän kuvataideviikoille jo vuonna 1997 teoksen, joka edelleenkin vaikuttaa ympäristöönsä:

Kyseessä on nuorista haavoista istuettu äärettömän merkki, joka reunustaa Metsä-Tissuen rekkojen parkkipaikkaa. Tulipa hyvä olo, kun näki tällaisenkin teoksen, joka hiljalleen metsityy tuntemattomaksi. Eivät tajua kuskit suojelusenkelin läsnäoloa.

Näyttelykuvia 79: Mieshän on kännissä koko ajan!

Kuvasta voisi päätellä, että Teuri Haarla (s. 1955) haluaisi olla kova jätkä. Ja niin hän onkin. Mutta ei sellaisella macholla tavalla, johon kuva viittaisi. Haarla on biokännissä koko ajan ja möyrii muistimullassa. 

Haarlan näyttelyssä (12.5.–30.5.) Galleria Jangvassa on esillä valokuvia, piirustuksia, jotain veistoksen kaltaista ja hieno 14-minuuttinen video, jossa Haarla muun muassa saunoo, hyperventiloi, kiduttaa itseään tai mitä lie omituisessa miilussaan (vai mikä se lie):

Haarla on oikeasti rankka taiteilija, jolle hypnoottinen transsi on selvästikin yksi metodi. En mitä aina oikein ymmärrä hänen symbolikieltään, mutta pakko on uskoa, kun hän kirjoittaa:

"Yritän kai sanoa, että ihminen toisaalta tekee kaikkensa, ettei parantuisi traumoistaan ja neurooseistaan... mutta toisaalta ihminen... elämä hänessä... tahtookin vain sitä: olla terve... tulla terveeksi, vaistomaisesti... usein järjettömin ja absurdein keinoin, joita järjen ja normaalin ihmisen on usein mahdotonta hyväksyä... ja siksi parantuminen jää tapahtumatta..." 

Näin hän kirjoittaa näyttelyssä myynnissä olevassa kirjasessa Ama-Teuri Vai-puu.

Siitä on muuten jo kahdeksan vuotta aikaa, kun Haarlalla oli viimeksi yksityisnäyttely – tuolloin paikka oli nyt jo lopettanut ja sittemmin ylen kaivattu Galleria Kari Kenetti. 

Niin että älkää suotta missatko tätä.