Tänään ilmestyi Galleria Ortonin verkkosivuille joulukuun taiteilijan, Tuula Anttosen esittely, jonka tein toissapäiväisen avajaispuheen pohjalta:
Torsojen vapautusliike
Bourgesin kansallisesta taidekoulusta Ranskassa ja Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut taidemaalari Tuula Anttonen (s. 1970) kuvaa vahvoissa akryylimaalauksissaan yksittäisiä torsoja ja myöskin ihmisfiguureja, jotka tuntuvat taistelevaan tilastaan kuvapinnalla.
Abstraktin ja esittävän välillä heiluroivat maalaukset saavat lisämerkitystä myös nimistään. Kun teoksen nimi on Oma syli tai Toisen syli, tulee niihin aivan uudenlainen lataus sekä psykologinen tulkintakehikko.
Toisen syli (2010), Tuula Anttonen ja kollega Seela Petra (s. 1964).
Anttonen ei maalaa havainnosta vaan rakentaa figuurinsa ns. omasta päästään. Figuurit jäävät kuitenkin usein päättömiksi, ja Anttonen on itse todennut, että ”päät jätin pois, jotta katsojan olisi helpompi hypätä näihin nahkoihin”. Ja onkin totta, että samastumiskohteina ja assosiaatiopintoina nimettömät ja paikallistumattomat hahmot ovat kaikille tasavertaisia. Hahmon fyysisyys ja myös emootioiden voima pelkistyy, kun se ei kohdistu mihinkään tiettyyn. Anttonen itse toteaa, että ”tunteet fyysisyydestä asettuvat usein vatsanpohjaan ja tunteet ylipäänsä jonnekin rintalastan alle”.
Anttosten töiden fyysisyys onkin äärimmäisen voimakasta. Se kumpuaa sekä kuvatuista figuureista että myös itse maalaustekniikasta. Voimakkaat siveltimenvedot ja Anttosen käyttämä luonnonläheinen väripaletti tukevat toisiaan niin, että sisällön ja muodon yhteys on ikään kuin konkreettisesti käsin kosketeltava tai yleispätevästi tunnistettavissa oleva.
Torsolla vatsoineen ja rintalastoineen on tunteiden kantamisen lisäksi ollut aina erityinen taidehistoriallinen merkitys, jolla Anttonen myös tuntuu leikittelevän. Alun perinhän torsojen merkitys korostui antiikin Kreikan ja Rooman löydettyjen patsaiden kautta, mutta jo 1500-luvulta alkaen torsoja alettiin varta vasten veistää ja maalata. Anttosen torsot ovat ikään kuin osa torsojen vapautusliikettä, jolla tuo symboliksi jähmettynyt taidehistoriallinen perusmuoto on palautettu elämään.
