Julkaistua 597 & Näyttelykuvia 940: Autotalliliudentaja

Galleria Ortonin kevätkausi avattiin riemukkaasti. Anssi Kasitonni (s. 1978) toi näytille (7.–30.1.) jättimäisen lasikuitu-Pontiacin, pahviset Kahden tonnin stiflat, Mr T.:n doorilaisen pylvään päässä ja sata lentikulaariprinttiä, joista jopa ostin yhden:

Avajaiset vietettiin 7.1. Kuratointiin on vaadittu lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, varmaankin sen takia, että on puhuttu kuraattorivallan lisääntymisestä, joten noudatetaan taidemaailman käskyä. Soitin Anssille ja kysyin: "Haluatko pitää näyttelyn Galleria Ortonissa." Anssi vastasi: "Totta kai." Anssi toi kuorma-autolla taidetta, ja ripustaminen sujui kuin tanssi:

Olimme ahkeria ja oli hauskaa. Sitten oli vielä hauskempaa: jatkoilla syötiin, juotiin viinaa ja pelattiin korttia ensin yhdessä ravintolassa ja sitten jatkettiin kortinpeluuta naapuriravintolassa ja sitten lähdettiin Punavuoren yöhön ja juotiin lisää viinaa ja pelattiin lisää korttia ja puolen yön jälkeen pelattiin vielä yhdessä paikassa biljardiakin. Nelinpelissä Anssin ja minun joukkueeni oli lyömätön. Aamulla väsytti. Sekin tuntui hauskalta.

Tekstinteko vähän viivästyi, koska krapulan sijaan kirjoitushommia on piisannut. Tänä aamuna sain vihdoin gallerian verkkosivuille valmiiksi taiteilijaesittelyn – vuoden ensimmäisen julkaistun tekstini:

Autotalliliudentaja

Sahalahtelainen kuvanveistäjä Anssi Kasitonni (s. 1978) näytti lopullisesti suomalaiselle taidemaailmalle korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin liudentuman ja toisiinsa sulautumisen: vuonna 2011 Kasitonnille myönnettiin Ars Fennica -taidepalkinto, ja vuonna 2014 Aku Ankassa esiintyi Antti Ysitonni -niminen taiteilija. 

Taiteilija hakee autolleen parkkipaikkaa kahvilassa.

Rockmusiikissa puhutaan autotallirockista (garage rock). Kasitonni on vähän kuin autotalliveistäjä – vaikkakin koulutettu sellainen. Mutta on hän paljon muutakin kuin kuvanveistäjä. Hän on aktiivinen muusikko: Kasitonnin ja hänen puolisonsa Maria Stereon garagebändi Stereo 8000 on viime vuonna julkaissut uuden levynsä. Kasitonni on tehnyt 2000-luvulla myös lukuisia lyhytelokuvia, jossa seikkailee ihmisten lisäksi muun muassa animoituna kaksi täytettyä oravaa. Näennäisesti humorististen filmien sanoma liikkuu pohjimmiltaan vakavien moraliteettien maailmassa. Kasitonni uskaltaa kysyä juuri niitä oikeita ”tyhmiä” kysymyksiä maailman suurimmista teemoista: elämästä, kuolemasta, rakkaudesta, seksuaalisuudesta. 

Taiteilija kiinnittää autonsa takarengasta kahvilassa.

Taide on perinteisesti ammentanut omasta menneisyydestään, ja näin tekee Kasitonnikin: esimerkiksi valmistaessaan pahvista toisinnon Damien Hirstin kuuluisasta platinaan valetusta ihmisen pääkallosta, johon oli upotettu yli 8 000 timanttia. Kasitonni osaa ammentaa myös populaarikulttuurin historiasta.

Galleria Ortonin näyttelyä varten hän valmistutti kaappaamastaan kuvamateriaalistaan 100 lentikulaarivedosta. Muistattehan: ne vanhat muovipäällysteiset kuvat, joissa katsomispistettä muuttamalla kuva vaikkapa iskee silmää. Tai näyttää tissinsä. Nykyään lentikulaaritekniikalle on jo kehitelty uutta tekniikkaa ja niille onkin ihan uutta tilausta, mutta Kasitonni hyödyntää tekniikkaa sellaisena, johon siihen totuttiin 1950–60-luvuilla. Sisältö on kuitenkin uudempaa: mukana voi olla vaikkapa Mikko Alatalo, jonka lasit vaihtelevat sinisestä läpinäkyvään. 

Juuri tällainen liudentaminen on yksi Kasitonnin perustekniikoista. Mikään ei ole pyhää. Miehekkäät bootsit voi valmistaa pahvista. Takavuosien tv-tähdelle voi tehdä pystin, joka seisoo doorilaisen pylvään päällä. Vanhan testamentin teemat lomittuvat Ritari Ässän tarinoiden kanssa. Satujen tutkija Suvi Kauranen kirjoitti satujen liudentumisesta: ”Liudentuminen voi synnyttää kokonaan uudentyylisiä tarinoita, joissa yhdistyvät moderni maailma, arkipäiväinen realismi ja sadun ikiaikaiset perinteet.” Juuri näin tapahtuu, kun Kasitonni yhdistää omaa elämäänsä ja tuntojaan populaarikulttuurin ja taiteen keinoin. Matka nuoruuden Solifer-mopon virittelystä kuvanveistoon ei ole lopultakaan kovin pitkä, niin kuin hän itse on jo kymmenen vuotta sitten todennut.

Grand Safari ja Kahden tonnin stiflat paikallaan. Kahvila muuttui taas galleriaksi.

Julkaistua 233: Pahviveiston palkittu mestari

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi juttuni Anssi Kasitonnin (s. 1978) Ars Fennica -palkintonäyttelystä Amos Andersonin taidemuseossa:

Pahviveiston palkittu mestari

Vuoden 2011 Ars Fennicalla palkittu kuvanveistäjä ja videotaiteilija Anssi Kasitonni tekee aitoa pop-taidetta, joka ponnistaa fanittamisesta ja jota katsojatkin voivat yhtä lailla fanittaa. Vailla ymmärtämisen vaikeuksia.

Lahden taideinstituutista vuonna 2003 valmistunut kuvataiteilija Anssi Kasitonni (oik. Heinonen, s. 1978) on uransa alusta asti herättänyt myönteisiä reaktioita poikamaisella asenteellaan. Kyseessä lienee sukupolvenvaihdos – tai kaksikin. Kuvanveistoa pidettiin pitkään äijämäisenä lajina, kunnes naiset valloittivat taide-elämämme viimeisen miehisen linnakkeen. Nyt tuntuu olevan synteesin aika, ja pojillekin on taas tilaa.

Kasitonni on anarkisti, joka ei taiteen säännöistä piittaa, mutta kyllä hän niistä hyvin tietoinen on. Tässäkin näyttelyssä hän osoittaa sen: esimerkiksi kultamaalatusta pahvista valmistettu Damien Hirst’s Skull (2009) ivaa taidemaailman elitistisiä hullutuksia, joiden myötä nykytaiteesta ollaan valmiita maksamaan kymmeniä miljoonia. 

Damien Hirst's Skull, 2009.

Kuvalliset aiheensa Kasitonni ottaa yleensä populaarikulttuurista ja varsinkin omasta nuoruudestaan. Hänen töissään seikkailevat sekä Ritari Ässä ja tämän auto K.I.T.T. (tv-sarja 1982–86) että suloinen avaruusolio Alf (tv-sarja 1986–90). Näin Kasitonnin tuotanto kattaa hienosti sen kuvallisen maailman, jossa 1980-luvun lapset varttuivat. Tätä samaa Kasitonni kuvittaa myös huikeissa filmeissään, joiden käsikirjoitukset ovat yhtä kökköjä kuin innoittajatkin. Ehkä juuri tietoisuus tuosta kökköydestä tekee Kasitonnista mestarin. Hän suhtautuu materiaalinsa lempeällä huumorilla, joka tasapainoilee onnistuneesti fanittamisen ja ironian välimaastossa ja hyvän maun rajamailla. 

Pet, 2009.

Kasitonnin anarkiaa lisää hänen rockmuusikon uransa – tai harrastuksena, kuten hän itse sanoo. Joka tapauksessa se myös kuuluu filmien taustalla. Hänellä on kumppaninsa Maria Stereon kanssa bändi, jonka yksinkertaisen rock-poljennon ja garage-fiiliksen myötä esimerkiksi 8-millinen filmi Planet of Sexes (2011) saa aivan uudenlaisia, rajujakin ulottuvuuksia.

Yksi Kasitonnin keskeisistä materiaaleista on pahvi. Kasitonni on ennakkoluuloton kokeilija, joka käyttää myös monenlaisia materiaaleja välittämättä niiden taiteellisesta statuksesta. Materiaalikokeiluthan eivät sinänsä ole mikään uusi asia, mutta Kasitonni on kyllä vienyt pahviveiston aivan uudelle tasolle – ilman hymyn häivääkään voi puhua pahviveistomme nuoresta mestarista, kuten aikoinaan puhuttiin Hannes Autereesta (1888–1967) ja puuveistosta.