Virossa 149 & Näyttelykuvia 989: Terveisiä Virosta, osa 2.

Jatkan lauantaita ja sunnuntaita. Kumussa nautitun lounaan jälkeen matkasimme Tallinnan taidehalliin (Tallinna Kunstihoone), missä oli Viron taiteilijaliiton (Eesti Kunstnikude Liit) kevätnäyttely – Kevadnäitus 2015, 3.6.–5.7.). Näyttely oli mittava, ja se jatkui samassa korttelissa sijaitsevaan kahteen taidehallin hallinnoimaan galleriaan: Kunstihoone galerii ja Linnagalerii. Taiteilijoita on tarjolla kaikkineen 129 – ilahduttavasti sekä iäkkäämpiä klassikkoja että tosi nuoria.  

Ystävältäni Terje Ojaverilta (s. 1955) – ja mainostettakoon tässä vielä, että Terje on Galleria Ortonin elokuun taiteilija – oli näyttelyssä aika rankka duuni Kun metsät loppuvat (2014):

Ja toinen kamuni, Tiit Pääsuke (s. 1941), oli tehnyt kunniaa viime vuonna kuolleelle mestarille Andres Toltsille (1949–2014) teoksellaan Andres Toltsin 273 pensseliä (2015):

Monipuolinen ja toki levotonkin näyttely, mutta ei minua ole koskaan näissä jättikatselmuksissa vaivannut niiden väistämätön epätasaisuus. On hauska nähdä iso otos jostain kiinnostavasta, jota kuitenkin näkee liian vähän, ja kyllä silmä poimii aika nopeasti ne työt, joihin kannattaa keskittyä ja jotka sinulle jotain erityistä tarjoavat. Videon ja valokuvan vähäinen osuus kylläkin yllätti.

***

Illalla sitten romahdin aika nopeasti taideähkyssäni nukkumaan. Sunnuntaina jatkoimme maaseudulle. Kohteena oli virolaisen suurliikemiehen Jaan Manitskin kokoelmalleen – noin 1 000 virolaista taideteosta klassikoista nykytaiteeseen – rakentama Viinistun  taidemuseo noin 65 km Tallinnasta itään. Vanhaan kalastuskolhoosiin rakennettu museo on aivan meren rannassa varsin idyllisessä Viinistun kalastajakylässä. Olen vuosien saatossa oppinut vähän tuntemaan Manitskia, ja niinpä olinkin hieman ylpeä [saa sitä kai vähän elvistellä, kun tuntee edes yhden miljonäärin?], kun sain hänet itsensä kertomaan kokoelmastaan ja kylän historiasta – Manitski on syntynyt Viinistussa vuonna 1942, mutta emigroitui Suomen kautta Ruotsiin vähän yli vuoden ikäisenä. Sympaattinen ja joviaali Manitski olikin varsin vuolassanainen – hän on ilmeisen innoissaan taideprojekteistaan, joihin kuuluu myös nykyteatterin tukeminen; erilaisia näyttämöitä Viinistussa on jo peräti neljä:

    

Manitski on rakennuttanut alueelle myös ekumeenisen kappelin, jossa on varsin hieno arkkitehdin asemoima syysmyrskyn kestävästä lasista tehty alttaritaulu läheiselle Mohnin majakkasaarelle – sekin Manitskin omaisuutta:

Sitten matkustimme Altjan krouviin (Altja Kõrts) lounaalle...

... syömään paikallista perinneruokaa, urvapuderia (= sianlihalla höystetty ohraryynipuuro sienikastikkeella):

Testasimme vielä paikallisen kyläkeinun, koska olimme kuulleet uusista EU-säädöksistä, jotka saattavat kieltää tällaiset vaaralliset keinut. Vaan toimihan se – ei ollut siis deaktivoitu. Tosin siihen oli lisätty kyltti, jonka mukaan keinuminen tapahtui omalla vastuulla ja täysikäisten keinujien määrä on maksimissaan kahdeksan:

Ja sitten takaisin Tallinnaan, missä kävimme vielä ystäväni Leonhard Lapinin (s. 1948) työhuoneella – Leo oli ollut mukanamme koko päivän ja esitelmöinyt useammastakin aiheesta. Oikealla näkyvä pyöreä teos on kuulemma viimeinen Koodit-sarjat teos – silmähermot eivät kestä enää viivakoodin maalaamista:

Siinäpä se. Oli taas hauskaa – huvia ja hyötyä sopivassa suhteessa.

Näyttelykuvia 955 & Virossa 141: Juhlaretki Viroon

Terveisiä Virosta, missä vietin viikonlopun. Laulasmaalla asuva ystäväni, kuvanveistäjä Jüri Ojaver (s. 1955) täytti 60 vuotta:

Kairi Leivo soittaa säkkipilliä, Jüri kuuntelee.

Jüri tanssin pyörteessä vaimonsa Terje Ojaverin (s. 1955) kanssa, hieno veistäjä hänkin.

Ja hauskaahan oli. Tutustuin myös uusiin taiteilijoihin, muun muassa häkellyttävään multitalenttiin Kiwaan (s. 1975), joka on Jürin ystävä ja joka toimitti juhlissa DJ:n virkaa. Hänen teoksiaan olen tosin nähnyt aiemminkin: 

Ja sitten jälleen yksi täyskahjo virolainen kuvanveistäjä, Sikakylän Simson (s. 1959), tosi velmu ja hauska mies:

Ja useita vanhoja tuttuja:

Brittiläissyntyinen Paul Rodgers (s. 1953) ja puolisonsa Anne Daniela Rogers (s. 1975).

Viime vuonna Suomessakin esiintynyt hieno maalari Tiit Pääsuke (s. 1941).

Ja tietenkin Leonhard Lapin (s. 1947), jolta on juuri ilmestynyt uusi omaelämäkerrallinen romaani, Siintallinn.

Ja vielä kymmeniä muitakin. Aamuyöhön meni ja aamulla käytiin saunassa. Ja sen jälkeen juotiin vielä Jürin itsensä panemaa sahtia (koduõlu), jota hän pumppasi isältään perimästä pannusta vanhalla Moskvitšin pumpulla.

Rauhallisimmat hetket vietin vanhan kamuni ja kaimani, Karu-Ottin (= Karhu-Otso) kanssa. 

Ruohonjuuritason kulttuurivaihtoa parhaimmillaan. Vielä onnea ja kiitos, Jüri (ja Terje, jota ilman ei mikään onnistuisi)!  

***

Paluumatkalla tuli Tallinnassa harrastettua vähän virallistakin taide-elämää. Oli hienoa nähdä Viron taiteen grand old lady Lola Liivat (s. 1928) Tallinnan taidehallin galleriassa (Kunstihoone galerii) täydessä iskussa näyttelyssään Muusika on ülim (13.2.–15.3.) – vielä siis ehditte:

Ludwig van Beethoven: Pastoraal, öljy ja akryyli, 2013.

Musiikkiaiheinen teemanäyttely oli hienostunut kokonaisuus.

Virossa 56 & Näyttelykuvia 479 & Katutaidetta 45: Miltei täydellinen päivä

Maanantaina sain katsottua Talllinnassa onneksi vielä yhden näyttelyn, sillä Viron taiteilijaliiton ylläpitämä Vabaduse galerii on poikkeuksellisesti maanantaisin auki. Ado Vabbe ja Tuglas (15.9.–4.10.) olikin vallan kiinnostava näyttely. Ado Vabbe (1892–1961) on yksi Viron merkittävimpiä varhaisen avantgarden nimiä. Hän teki paljon myös kirjankansia ja -kuvituksia sekä pienipainoksisia mappeja omasta grafiikastaan 1910–20-lukujen vaihteessa.

Näitä oli koottu mittavasti näytille, ja erityisesti oli tarjolla Vabben ja Friedebert Tuglasin yhteistyösuhdetta. Tässä muuten vielä Konrad Mägin (1878–1925) – hänkin varsin kiinnostava virolaistaiteilija – näyttelyssä ollut muotokuva Vabbesta (tosin vain kopiona – alkuperäinen on Viron taidemuseossa:

***

Sitten parkkeerasin itseni KuKu Kohvikin (ent. Wiiralt – ja kaikki vanhemmat virolaiset puhuvat edelleenkin Wiiraltista) terassille odottamaan, että taiteilijaystäväni Jüri Ojaver (s. 1955) sattuisi paikalle. Ja niinhän hän tulikin – yllään Galleria Ortonin t-paita:

Ja tietenkin paikalle ehti myös toinen taiteilijaystäväni Leonhard Lapin (s. 1947), joka esitteli minulle myös toisen neukkuaikaisen taiteilijalegendan, Raul Meelin (s. 1941, kuvassa oikealla):

Eikä kaikki ole aina niin äijämäistä kuin näyttää. Paikalle sattui myös virolaisen abstraktin maalauksen grand old lady Lola Liivat (s. 1928), joka lahjoitti minulle omisteella hänestä kertovan paksun kirjan vuodelta 2008:

Tässä malliksi hänen maalauksensa Heinaaeg (2003):

Ja porukkaa piisasi. Virossa kaikkien taiteenlajien edustajat tuntuvat muodostavan aika pienen piirin. Olin varsin iloinen tavatessani myös vanhan rocklegendan – muun muassa Propeller ja Rosta Aknad

-yhtyeistä tuttu – Peeter Volkonskin (s. 1954) (kesk.):

Hänen lisäkseen sain taas uuden kuvataiteilijatuttavankin. Vasemmalla kuvassa on Tiit Pääsuke (s. 1941), joka on muuten ollut kaksi vuotta opettamassa Rovaniemellä. Varsin sympaatinen mies, joka kertoili hauskoja juttuja ajastaan Lapissa.

Ja pitihän joukkoon liittyä joku arkkitehtuurikunnan edustajakin. Tässä yksi Viron suurimmista tiukkalinjaisista modernisteista, Toomas Rein (s. 1940) halaamassa Lapinin kanssa:

 ***

Välillä piti hoitaa pari asiaa, ja Tallinnan taidehallin ympäristöstä löytyi muutama katutaideteoskin:

Tämän kirjoittajan internet on vapauttanut seksistä:

 

Ja kaksi poikaa oli ikuistanut rakkautensa jonain öisenä hetkenä KuKu Kohvikin terassin kattoon sytkällä:

***

Sitten oli minun vuoroni olla vähän aikaa juhlakalu. Tallinnan ratikkaoppaani Trammiga Tallinnas julkaistiin virallisesti viroksi, ja kaikki tapahtui kahvilaraitiovaunussa:

Kustantajani Igor ja ratikkakuskimme Peeter odottamassa matkaan lähtöä.

Ratikka oli lopulta täynnä kilohailileipiä ja Viru Valgea nauttivaa väkeä. Mukaan oli liittynyt myös yksi taiteilijaystävistäni, Jaan Toomik (s. 1961) – hänkin yllään Galleria Ortonin t-paita:

Lehdistötilaisuus oli miltei liikkuttava menestys. Tässä Õhtulehden artikkeli ja tässä saman lehden kuvareportaasi aiheesta. Eesti Päevalehteenkin on tulossa haastattelu.

Ja sitten takaisin KuKu Kohvikiin. En ole viime vuosina terveyteni takia paljon viettänyt boheemielämää, mutta näiden virolaisten kanssa oli jotenkin pakko nostaa maljaa:

Ojaver, Kantokorpi, Rein ja Lapin – ja tietysti seuraan liittyi vielä yksi teatterimieskin: Sulev Teppart (s. 1960).

Siinä sitten vaihtelevalla joukolla nostettiin maljoja pitkin iltaa. Kaikkien uusien tuttavuuksieni nimiä en edes muista.

Päivä oli siis likipitäen täydellinen. Mutta aavistin kuitenkin jo sen, että seuraavana aamuna olisi pakko kirjoittaa radiokolumni vähintäänkin lievässä kankkusessa. Ja näin tapahtuikin.