Julkaistua 699 & Näyttelykuvia 1004: Yhteistyötä kuvan kanssa

Galleria Ortonissa avattiin maanantaina Melek Mazicin (s. 1956) näyttely (28.9.–23.10). Vasta eilen sain tehtyä taiteilijaesittelyn gallerian verkkosivuille. Se perustuu osittain tekstiini, jonka kirjoitin Mazicin uutta tuotantoa esittelevään kirjaan. Muutoksia oli kuitenkin tehtävä, koska Mazicin tuoreimmat työt ovat myös muuttuneet – värin rooli on vahvistunut.

Yhteistyötä kuvan kanssa

Turkkilaissyntyinen mutta Suomessa jo vuodesta 1981 vaikuttanut Melek Mazici (s. 1956) on palannut juurilleen. Hän valmistui Istanbulin taideakatemiasta taidemaalariksi, mutta on tullut Suomessa tunnetuksi lähinnä taidegraafikkona – ja nimenomaan taidegraafikoksi hän valmistuikin Kuvataideakatemiasta Helsingissä. 

Taiteilija avajaisten alla.

Mazici on palannut uusissa maalauksissaan taiteen juurille yleisemmälläkin tasolla. Vuosien työskentely taidegraafikkona on epäilemättä tuonut mukanaan ymmärryksen erilaista välitysmekanismeista: siitä miten toisinaan monimutkaisesti ja erilaisten teknisten prosessien myötä ajatus muuttuu kuvaksi. Oletan, että Mazicin viime vuosien maalaukset ovat osin tämän prosessin purkua ja samalla paluuta perusasioiden äärelle, ehkä tiettyä puhdistautumista: kohti valoa ja läpinäkyvyyttä sekä muodon syntyä. On kuin hän pohtisi sitä, miten kuva syntyy tai on juuri syntymäisillään, ja myös sitä, miten kuva katoaa, häviää jonnekin tuntemattomaan kaukaisuuteen. Tämä tuo hänen teoksiinsa kiehtovaa syvyyssuuntaisuutta ja sitä kautta hengittävyyttä. Maalauksen litteä kuvapinta lakkaa olemasta litteä, eikä kyse ole pelkästään jonnekin sukeltamisesta vaan valon suunnan vaihtelun myötä myös siitä, miten kuva alkaa elää tilassa, johon sen on asetettu. 

Calma, 2015, akryyli kankaalle. Kuva: Jussi Tiainen.

Mazicia on viime vuosina kiehtonut nykyään transparenssin problematiikka. Tätä hän on tutkinut toki jo grafiikassaankin, mutta nykyisellä tekniikallaan – akryylimaalilla ja vedellä – hän saa aikaan suorempaa ja nopeampaa jälkeä ja toisaalta prosessin, jossa hän pääsee enemmän vaikuttamaan kuvaan työvaiheessa. Galleria Ortonissa nähdyissä teoksissa hän on lisännyt väriä ja sen voimaa, ja näin matka on ikään kuin alkamassa uudestaan siitä nollapisteestä, mihin Mazici sen palautti. 

Mazicin kuvamaailma on aina ollut orgaaninen, ja nyt hän on itsekin päässyt orgaanisempaan yhteyteen kuvan synnyn kanssa: ”Kuva ja minä teemme yhteistyötä”, hän toteaa tekniikastaan. 

Mazici käyttää taidokkaasti valoa: vastavalo, myötävalo ja sivuvalo tuovat teokseen hengittävyyden, jonka myötä sen alitajunnasta kehkeytynyt orgaaninen muoto avautuu läpikuultavan näennäisobjektin läpi. Kuten taidefilosofi Susan Langer on todennut, hyvässä teoksessa sen transparentti lumetodellisuus, sen ”lasi” on niin kirkas, että tarkastelijan huomio kiinnittyy pakosti siihen tunteeseen tai sisäisen elämän puoleen, jota teos ilmaisee. Näin katsojakin kykenee liittymään tuohon orgaaniseen prosessiin: ei ole erikseen mitään symbolia, yksittäistä merkkiä, joka osoittaisi johonkin tiettyyn suuntaan tai antaisi tulkinnallisia ohjeita ja jonka avulla katsoja siirtyisi johonkin tunteeseen tai tilaan.

Taideteos on parhaimmillaan tunteen suoraa näyttämistä ja myös sen ennustamatonta synnyttämistä. 

Puiston läpi, 2015, akryyli kankaalle. Kuva: Jussi Tiainen.

"Kun kerroin olevani taiteilija, poliisi sanoi, että minun pitää piirtää hänen muotokuvansa todistaakseni, että osaan."

Melek Mazicin (s. 1956) sympaattinen haastattelu tästä linkistä. Melekillähän on parhaillaan näyttely Galleria Ortonissa. Palaan piakkoin tähän.

Tästä linkistä vielä Seppo Seitsalon ja Melekin tämänaamuinen keskustelu tv:ssä.

Julkaistua 682 & 683: Saydamlık ve Işık Hakkında

Tätä ei nyt vielä ole varsinaisesti julkaistu, mutta koska juuri nyt tekstin saatuani olen lapsellisen riemukkaalla päällä, on tämä laitettava tähän. Kerran aiemminkin oli samanlainen tunne, kun kirjoittamani teksti (en tosin muista, mikä) julkaistiin kroatian kielellä. Turkin kielellä tunnun kuitenkin aivan yhtä fiksulta kuin kroatiaksikin: 

Saydamlık ve Işık Hakkında 

Melek Mazıcı belli bir anlamda köklerine döndü. İstanbul Güzel Sanatlar Akademisi’ni bitirdikten sonra Finlandiya Güzel Sanatlar Akademisi’nin (Finnish Academy of Fine Arts) grafik bölümünden mezun olduğu için 1980’lerden beri Finlandiya’da grafik sanatçısı olarak tanındı.

Mazıcı’yı büyüleyen fikirlerin başında saydamlık konusu geliyor. Bunu önceki grafik eserlerinde de araştırmış olan Mazıcı, akrilik ve suyu birlikte kullandığı yeni tekniği ile daha dolaysız ve hızlı sonuçlar elde etmeyi başarıyor. Yararlandığı süreç, eserin yapım aşamasında resim üzerinde daha güçlü bir etki yaratmaya olanak sağlıyor.

Mazıcı’nın görsel dünyası her zaman organik olmuştur,  şimdi ise kendisi bizzat resmin doğuşu ile daha organik bir ilişkiye giriyor. Tekniği ile ilgili, “Resim ve ben birlikte çalışıyoruz,” diyor. resimlerini yere düz yatırıp, bolca su eklediği resim tekniği de hiç alışılagelmiş değil,  kuruma süreci manipüle edilebiliyor – çoğunlukla, sadece resim yaratılırken resmin yönünü belirliyor. Bu süreçte akmalar oluşuyor, ancak resimden taşan boya yok. Onun yerine, bu süreçte ışık resmin içine yedilirken saydamlık yaratılıyor. Resimlerin içindeki statik formlar, kendi dinamik varoluşların  izlerini oluşturuyor. Adeta bir nehrin ardında bıraktıkları ve farklı bir ışıkta fark edilmeleri gibi.

Mazıcı aynı zamanda ışığı ustaca kullanıyor: direkt  arka  ve yan ışıklar esere kendi derinliklerini ve geçirgenliklerini katıyor. Böylece, bilinçaltından beliren form yarı saydam bir objeye doğru açılıyor. Sanat felsefecisi Susan Langer’in de belirttiği gibi, başarılı bir eserin saydamlığı eserin “glass/cam”ı çok net görünür haldedir. Öyle ki, izleyenin dikkati eserin ifade ettiği, hayatın içsel yönlerinin uyandırdığı duyumlara odaklanmaya zorlanır. Böylece izleyicinin kendisi de bu organik sürece herhangi bir tarafa yönelten bir sembol veya kişisel bir iz olmadan, hangi duyguya ve duruma doğru yol alması gerektiği konusunda yorumlayıcı bilgiler olmadan odaklanır: Sanat eseri, en iyi şekliyle, duyguların doğrudan sergilenmesidir.

Mazıcı’nın tekniği bu netliği vurgular. Sanatçı, eskiz yapmaz ve doğrudan tualin üzerinde çalışır. En başından hangi renk ile başlayacağını bilir ve süreç boyunca planlama da yapmaz. Eserlerinin olası tüm yorumlamaları ancak bilinçaltı üzerine düşeni yaptığında mümkün olur.

Mazıcı’nın eserlerinde sadece renk ve ışık değil, görsel bir evren de fark edilir. Bunun içinden sanatçının genellikle farklı ara yüzlerde hareket eden kendine özgü temaları görülür. Sanatçın eserlerinde narin, feminist bir boyut fark eder, fakat güç ve kuvveti farklı bir kutba yerleştirdiğinden, esere farklı bir gerilim kaynağı katar. Sunulan ara yüzeylerden biri ise ikili zıtlıkların, soyutun ve figüratifin, sonsuz artistik birleşimidir. Seyirci, buradan uykuya doğru sürüklenir: uyku ve uyanıklık arasındaki ara yüze. Birçoğumuz, uykunun eşiğindeyken oluşan ve rasyonel açıklamalara meydan okuyan görsel dünyaya aşinayızdır. Ama Mazıcı bunu asıl amacı her zaman güzellik olan işe koyulduğunda anlar.

***

Ja kysehän on Melek Mazicia (s. 1956) käsittelevästä tekstistäni, joka ilmestyi viime vuonna kirjassa Transparency (Parvs Publishing 2014). Nyt siitä ilmestyy uusi laajennettu painos kahtena kolmikielisenä versiona: suomi, ruotsi, englanti ja turkki, suomi, englanti. Suomen kirjataiteen komitea valitsi kirjan viime vuoden kauneimpien kirjojen joukkoon taidekirjasarjassa. 

 

 

Uusi laitos julkaistaan Mazicin Galleria Ortonin tulevan näyttelyn (28.9.–23.10.)

yhteydessä. Laadin molempia varten tänään pressitiedotteenkin: 

Tervetuloa kuvataiteilija Melek Mazicin näyttelyn lehdistötilaisuuteen (klo 16.30) ja avajaisiin (klo 17.00) Galleria Ortoniin (Tenholantie 10) 28.9.2015. 

Turkkilaissyntyinen, Suomessa vuodesta 1981 vaikuttanut Melek Mazici (s. 1956) on uusissa huimaavan kauniissa töissään vienyt akvarellimaalia ja vettä yhdistävän tekniikkansa yhä pidemmälle ja syvemmälle. Näyttelyn teokset ovat ennen näkemättömiä ja vuodelta 2015. Vuonna 2016 ne matkaavat Istanbuliin Galleria Neviin. 
Mazicin kuvamaailma käy leikkiään abstraktin ja esittävän välimaastossa, mutta ennen kaikkea se orgaaninen, ja nyt tekniikkansa myötä hän on itsekin päässyt orgaanisempaan yhteyteen kuvan synnyn kanssa: ”Kuva ja minä teemme yhteistyötä”, hän toteaa.
Näin valoa, väriä, transparenssia ja tunnetta tutkaileva taiteilija itse uusista teoksistaan: ”Teokseni luovat värikerrostumia, mutta samalla myös tunnekerrostumia. Katsoja voi nähdä maalausteni pinnassa jatkuvia muutoksia. Joissakin teoksissani tuulenpuuska näyttää puhaltaneen kaikki värit yhteen maalauksen nurkkaan. Joskus värit elävät rauhallisesti ja sopuisasti laajassa tilassa, mutta aina värit ovat aktiivisia: ne koskettavat kuitenkin katsojan ihoa.” 
Mazicin tuoreesta tuotannosta julkaistiin viime vuonna kirja Transparency (Parvs Publishing 2014), jossa oli tekstit kriitikko Otso Kantokorvelta, filosofi Eero Ojaselta ja taiteilijalta itseltään. Suomen kirjataiteen komitea valitsi sen vuoden 2014 kauneimpien kirjojen joukkoon taidekirjojen sarjassa. Näyttelyn yhteydessä kirjasta julkaistaan uusi laajennettu laitos.

Julkaistua 499 & Näyttelykuvia 896: Transparenssi, alitajunta ja valon uoma

Eilen oli Galleria G:ssä Melek Mazicin (s. 1956) Valon, unen ja mielen maisemia -näyttelyn (29.1.–16.2.) avajaiset. Väkeä oli paljon ja taiteilija syystä tyytyväinen:

Aiemmin lähinnä grafiikastaan ja installaatioistaan tunnettu Mazici on ryhtynyt maalaamaan. Akryyli ja vesi ovat tuottaneet sangen kaunista jälkeä. Sanoisin jopa, että syvähenkistä – jos sellaista sanaa kehtaisin käyttää.

Näyttelyn yhteydessä ilmestyi Parvs Publishingin kustantama Mazician uusia töitä esittelevä kirja Transparency. Siinä oli kolme lyhyttä tekstiä – Mazicilta itseltään, Eero Ojaselta ja minulta. Tässä kontribuutioni:

Transparenssi, alitajunta ja valon uoma

Melek Mazici (s. 1956) on tietyssä mielessä palannut juurilleen. Hän valmistui Istanbulin taideakatemiasta aikoinaan taidemaalariksi, mutta on 1980-luvulta asti tullut Suomessa tunnetuksi lähinnä taidegraafikkona – ja nimenomaan taidegraafikoksi hän valmistuikin Kuvataideakatemiasta Helsingissä.  
Mazicia kiehtoo nykyään transparenssin problematiikka. Tätä hän on tutkinut toki jo grafiikassaankin, mutta nykyisellä tekniikallaan – akryylimaalilla ja vedellä – hän saa aikaan suorempaa ja nopeampaa jälkeä ja toisaalta prosessin, jossa hän pääsee enemmän vaikuttamaan kuvaan työvaiheessa. 

Mazicin kuvamaailma on aina ollut orgaaninen, ja nyt hän on itsekin tavallaan itsekin pääsemässä orgaanisempaan yhteyteen kuvan synnyn kanssa: ”Kuva ja minä teemme yhteistyötä”, hän toteaa tekniikastaan.

Keltaisen kosketus, akryyli kankaalle, 2013.

Mazicin maalaustekniikka ei ole järin ortodoksinen: hän maalaa vaakatasossa ja käyttää runsaasti vettä, jonka kuivumisen seuraaminen vie prosessia omaan suuntaansa – määräten jopa usein kuvan suunnan vasta muotoutumisvaiheessa. Tätä eivät tee valumat, sillä niitä ei ole. Sen tekee läpinäkyvyyden ja valon asettuminen teokseen. Taideteoksen näennäisen staattisessa muodossa on jäljellä sen dynaaminen synty – on kuin joki olisi jättänyt uomansa ja kuin se näyttäytyisi valossa, erilaisissa valoissa. 

Mazici käyttääkin taidokkaasti juuri valoa: vastavalo, myötävalo ja sivuvalo tuovat teokseen oman syvyytensä ja hengittävyytensä, jonka myötä sen alitajunnasta kehkeytynyt orgaaninen muoto avautuu läpikuultavan näennäisobjektin läpi. Kuten taidefilosofi Susan Langer on todennut, hyvässä teoksessa sen transparentti lumetodellisuus, sen ”lasi” on niin kirkas, että tarkastelijan huomio kiinnittyy pakosti siihen tunteeseen tai sisäisen elämän puoleen, jota teos ilmaisee. Näin katsojakin kykenee liittymään tuohon orgaaniseen prosessiin: ei ole erikseen mitään symbolia, yksittäistä merkkiä, joka osoittaisi johonkin tiettyyn suuntaan tai antaisi tulkinnallisia ohjeita ja jonka avulla katsoja siirtyisi johonkin tunteeseen tai tilaan. Taideteos on parhaimmillaan tunteen suoraa näyttämistä. 

Tätä suoruutta korostaa myös Macizin tekniikka. Hän ei tee luonnoksia vaan aloittaa suoraan kankaalta tietäen alkuun lähinnä vain värin, josta aloittaa. Kesken prosessin hän ei juurikaan suunnittele, ei mieti paljoa. Hänenkin mahdollinen tulkintansa syntyy vasta sitten, kun alitajunta on jo tehnyt tehtävänsä. 

Toki Mazicin töistä on hahmotettavissa värin ja valon lisäksi myös kuvamaailmaa ja sitä kautta omaa tematiikkaansa, joka liikkuu yleensä erilaisilla rajapinnoilla. Taiteilija itsekin tunnistaa töissään herkän feminiinisen ulottuvuuden, mutta asettaa sitä vastaan yleensä vastapooliksi vahvuuden ja voiman ja tuottaa näin kuvaan oman jännitteensä. Yksi tarjolla oleva rajapinta on ikiaikainen taiteen vastapari, abstrakti ja figuratiivinen, ja siitä voi löytää reitin jopa ns. hypnagogiseen tilaan: valveen ja unen rajatilaan. Tuntuuhan meille useimmille tuttu unen partaalla syntynyt kuvamaailma karkaavan rationaalisia selityksiä.

Sen Mazici kuitenkin tietää jo aloittaessaan, että yksi päämääristä on aina kauneus.

Ja vielä pieni lisäys edelliseen

Edellä mainitsemani taiteilijaluettelo jatkuu. Mukana ovat siis myös Ernst Mether-Borgström, Jorma Hautala, Jan Kenneth Weckman, Pekka Ryynänen, Sakari Marila, Marika Mäkelä, Melec Mazici, Lauri Ahlgrén, Antti Ukkonen ja Kuutti Lavonen.