Julkaistua 263: Julmankaunis maisema antaa reitin psykoanalyysiin

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi pikkuinen juttuni Maiju Salmenkiven (s. 1972) näyttelystä (20.1.–19.2.) Galleria Kalhama & Piippo Contemporaryssa. Taitossa olivat näköjään tarvinneet pidemmän otsikon kuin minun alkuperäinen 'Julmankaunista maisemaa':

Julmankaunis maisema antaa reitin psykoanalyysiin

Maalaustaide on täynnä erilaisia heiluriliikkeitä, joissa jokin asia kuolee ja kokee sitten henkiin heräämisen tai suoranaisen renessanssin. Suuri heiluriliike on luonnollisesti esittävän ja ei-esittävän kuvan hegemoninen vaihtelu. Nykyään valtaosa nuoremmista maalareista tekee esittävää kuvaa, ja monet aiemmin jopa halveksitut lajityypit kokevat uutta kukoistuskauttaan – ajatellaanpa vaikka Heikki Marilan suosittuja kukkamaalauksia.

Maisemakaan ei ole ollut missään erityisessä jättisuosiossa, mutta epäilemättä senkin aika on koittanut. Maiju Salmenkiven (s. 1972) uusia maalauksia voisi yrittää sijoittaa maisemamaalauksen perinteeseen, osaa teoksista voisi tarkastella kaupunkikuvauksina. Salmenkivi käsittelee monia klassisia teemoja, kuten veden tuottamia erilaisia heijastusta, jotka ovat aina tarjonneet maalareille sekä teknisiä haasteita että reittejä mytologisiin ja sitä kautta psykoanalyyttisiinkin tulkintoihin. 

The Waterway, akryyli ja öljy kankaalle, 2011.

Salmenkiven töissä onkin voimakas psykologinen lataus. Niiden komea ja omaperäinen värimaailma on sillä rajalla, että onko se jo peräti vähän ruma. Outo se ainakin on, ja kun tähän lisätään Salmenkiven näennäistä realismia ruoskiva fantasia, joka tuottaa teoksiin jopa kauhun elementtejä alistamalla esimerkiksi kaupunkimaisemaa sellaisille luonnonilmiöille, joita ei ole olemassa tai joita on ainakin vaikea kuvitella, on lopputuloksena huikea yhdistelmä kaunista ja julmaa.

Näyttelykuvia 568: Vihreän mestari?

Viime torstaina kävin Gallery Kalhama & Piippo Contemporaryssä katsomassa Maiju Salmenkiven (s. 1972) näyttelyn Splash (20.1.–19.2.), koska Kauppalehti tilasi siitä jutun.

Oli jotenkin kummallisella tavalla komea näyttely:

Salmenkiven värikontrastit ovat aika hurjia, ja hänen aihepiirinsä tuovat mieleen maailman viimeaikaiset isot vesituhot, joissa on hirvittävyydessään samalla jotain kiehtovaa. Tässä kaikessa on jotain vähän perverssiäkin, mitä korostaa Salmenkiven outo vihertävä värimaailma. Toisinaan joihinkin maalareihin liitetään leimallisesti joku väri, ja niinpä ajattelinkin, että olisikohan tässä nyt kyseessä suomalaisen nykytaiteen vihreän mestari. 

Pidin näyttelystä tosi paljon mutta tunsin samalla vähän torjuntaakin. Oikeastaan aika hieno kokemus, johon siis palaan piakkoin Kauppalehden jutun ilmestyttyä.

The Wave, akryyli ja öljy kankaalle, 2011.

Näyttelykuvia 445: Ikääntymisestä

Kriitikon polut eivät ole tutkimattomat. Usein ne nimittäin kulkevat varsin ennustettavaa reittiä tuttujen gallerioiden kautta. Yritän aina silloin tällöin muistuttaa itseäni siitä, että vähän tuntemattomammistakin gallerioista saattaa silloin tällöin löytää ihan kiinnostavaa taidetta. Galleria Tila (Kalevankatu 40) on juuri tällainen paikka. Olen käynyt siellä vasta kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla on ollut tarjolla oikein hauska näyttely. Eilen kävin näyttelyssä Tässä iässä (5.–28.8.) – ryhmänäyttely, jossa pieneen yksihuoneisen galleriaan oli tungettu peräti 26 taiteilijan näkemyksiä erilaisista ikäkriiseistä, ajan kulumisesta, ikääntymisestä ja elämänkaaresta:

Töissä oli mukana sekä angstia että huumoria ja vähän kaikkea siltä väliltä. Hieno idea, ja kun teoksia tungetaan seinälle tarpeeksi, lakkaa ripustus olemasta niin merkityksellinen. Kyllä sieltä niitä hyviä yksittäisiä duuneja löytää, kuten vaikkapa Maiju Salmenkiven (s. 1972) Kurkkunaama, josta ilmenee hauskasti se, miten oikea maalari löytää hyvän väriaiheen vaikkapa kurkkunaamiosta:

Ja toinenkin hyvä idea: näyttelystä oli julkaistu pikkuruinen minikatalogi, jota myytiin kahdella eurolla. Ei kaiken taidemaailmassa tarvitse olla aina niin juhlavaa ja pompöösiä.

***

Ilta huipentui urheilun parissa – toki taidekin oli mukana, koska kyseessä oli Galleria Ortonin jengin ja Etelä-Helsingin Jyryn välinen petankkimatsi, joka päätti gallerian kesäkauden. Tässä kuvanveistäjä Matti Nurmisen (s. 1947) taidonnäyte:  

Hävisimme Jyrylle tiukan matsin jälkeen katkerasti 2-0. Vaikka luvut näyttävätkin tylyiltä, jouduimme todellisuudessa mittaustilanteisiin aika usein:

Tappion katkeruutta lievensi onneksi eräs haltuumme varsin taiteellisilla tavoilla joutunut Jaloviina-lasti.