Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antti Nordin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antti Nordin. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Näyttelykuvia 808 & Julkaistua 423: Salvelan kesä IV

Sunnuntaina ripustimme jo neljättä kertaa Galleria Ortoniin Ravintola Salvessa aikoinaan syntyneen porukan teoksia kesänäyttelyksi (3.–21.6.):

Urakka tehty: Hautala, Kauhanen, Nurminen ja Mikkonen – seinällä Pajulahti, Mikkonen ja Luostarinen.

Maanantaina oli sitten avajaisten vuoro. Edellisten kesien tavoin avajaispuhetta oli pyydetty pitämään taidemaailman kokenut substanssiosaaja, joka myös tuntee eri yhteyksistä kaikki taiteilijat – sellainen on Ateneumin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila, joka lämmöllä esitteli näyttelyn. Sää suosi ja avajaisyleisöä riitti, mutta kukitettavia taiteilijoita oli vain liian vähän, koska osa oli matkoilla, osa sairaana:

Setälä, Pajulahti, Peltokangas, Hautala. 

Jatkoille mentiin tietysti Salveen, jossa bändimme oli fantastinen Tango Siboney -orkesteri (suomalais-bolivialainen Siboné Oroza kitaristinaan Antti Nordin (s. 1960), joka on muuten myös kuvanveistäjä):


Eikä siinäkään vielä kaikki. Luottokääntäjämme Susan Heiskanen esitti vielä antaumuksella kaksi hulabiisiä:


Aamulla olin kirjoittanut valmiiksi näyttelyn esittelytekstin gallerian verkkosivuille:

Salvelan kesä IV 

Galleria Orton järjestää yhteistyössä Ravintola Salven kanssa 3.6.–21.6.2013 perinteisen kesänäyttelyn Salvelan kesä – jo neljättä kertaa.
Yhtä aikaa kevytmielisessä ja vakavassa taidenäyttelyssä esiintyy tuttuun tapaan joukko eturivin suomalaisia taiteilijoita, joita yhdistää ystävyys, taiteilijaravintolan viimeisten mohikaanien henki ja usko taiteen hyvää tekevään voimaan. Mukana ovat Jorma Hautala, Pekka Kauhanen, Matti Kujasalo, Tapani Mikkonen, Matti Nurminen, Matti Peltokangas, Olavi Pajulahti, Timo Setälä ja Roi Vaara. Jottei verenvähyys pääsisi iskemään, päätettiin toissa vuonna aloittaa uusi perinne: joka vuosi kutsutaan mukaan joku henkisesti läheinen vieras. Tänä vuonna vuorossa on suurta retrospektiivistä näyttelyään juhliva Leena Luostarinen, joka on myös kaikille vanha tuttu Salvesta. Aikaisempina kesinä vieraina ovat olleet Marika Mäkelä ja Teemu Saukkonen. 
Juhani Harrin (1939–2003) ja Vexi Salmen ympärille alkoi 1990-luvulla kehittyä Helsingin Hietalahdessa sijaitsevaan Ravintola Salveen pöytäkunta, jossa käytiin innostuneita ja toisinaan kiivaitakin taidekeskusteluja ja jonka myötä Salvesta tuli taiteilijaravintoloistamme ehkä se viimeisin. Mukaan liittyivät 1990-luvun lopulla muiden muassa kuvanveistäjä Ukri Merikanto (1950–2010) ja silloinen Taiteen päätoimittaja Otso Kantokorpi. Pöytäseurue laajeni vuosien mittaan intohimoisilla taiteenharrastajilla, ja sen kautta esimerkiksi Galleria Ortonin Seppo Seitsalo ja Sirpa Viljanen ovat liittyneet mukaan taidemaailmamme virtauksia ja keskusteluita pohtivaan porukkaan.
Kaikki yllä mainitut Salvelan taitelijat ovat esiintyneet yksityisnäyttelyillään yli kymmenen vuotta toimineessa Sairaala Ortonin kahvilassa sijaitsevassa Galleria Ortonissa – maailman ainoassa galleriassa, jolla on oma sairaala.
Kesänäyttelyn on kuratoinut Otso Kantokorpi, joka jo toissa vuonna päätti, että ei kaiken tarvitse aina olla niin ryppyotsaisen temaattista. Hyvä taide ja taiteilijoiden välinen ystävyys luovat tarpeeksi temaattista kehikkoa, jotta katsojat voivat nauttia taiteesta ilman mitään ulkoisia paineita.

***
Hyvä alku kesälle.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Haluan terveen järjen hegemoniaa!!!


Olin vähän ajatellut käydä Suomen sosiaalifoorumissa kuuntelemassa keskustelua Taideammattilaisen tulevaisuus?, jossa oli järjestävänä tahona muun muassa Taidemaalariliitto ja puhujana siten liiton puheenjohtaja Maaria Märkälä (s. 1964). Sitten ajattelin – ehkä vähän turhan kyynisesti –, että taidan kuitenkin aavistella jo suurimman osan tuon keskustelun kulusta. Toinen vaihtoehto olisi ollut Kulttuurivihkojen ja  Tiedonantajan yhdessä järjestämä tilaisuus Miten vasemmisto voi vallata kulttuurisen hegemonian? Tällainen kysymyksenasettelu sai minut kuitenkin niin pahalle päälle, etten viitsinyt lähteä foorumiin lainkaan. Olen itse asiassa lopen kyllästynyt siihen kulttuurielämämme typerään puoluepolitisoimiseen ja oikeistopoikien ristiretkeen, jonka pomomiehet Berndt Arell ja Janne Gallen-Kallela-Sirén sekä kuvataiteilija Osmo Rauhala (s. 1957) aloittivat joskus talvella 2009 ja joka tuntuu jatkuvan vieläkin. Minä haluaisin istua sellaisessa seminaarissa, jonka nimi voisi olla vaikka Miten terve järki ja aito sivistystahto voisivat vallata kulttuurisen hegemonian? (siis korruptoivasta vallasta saatavien kicksien sijaan), mutta kai se on toiveajattelua. Muistutan kuitenkin, että foorumin omissa asiakirjoissa sanotaan sen toimivan "avoimena tilana, jonne tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajat voivat tuoda näkemyksiään laajempaan keskusteluun". Tätä taustaa vasten otsikko oli vastenmielinen. 

PS. Foorumin iloisen bannerin (klikkaa kuvaa, niin näet sen kunnolla) on suunnitellut kuvanveistäjä Antti Nordin (s. 1960), joka kuitenkin taitaa nykyään olla ahkerampi pelimannina Tango Siboney -bändissä kuin kuvataiteilijana.

PPS. Niinpä minäkin Antin tavoin siirryin sitten kuvataiteesta musiikkiin ja laitoin levylautaselle Erma FranklininArethan isosiskon – häkellyttävän hienon tulkinnan The Doorsin Light My Fire -biisistä (kuunnelkaa tästä linkistä), mutta aloin kuitenkin myös soitella Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijoille kartoittaakseni tilan ja audiovisuaalisten laitteiden tarvetta. Sunnuntai on hyvää kuraattorin arkea. Saa rauhassa miettiä.

PPPS. Ja niille, jotka luulevat, että Piece of My Heart oli Janis Joplinin originaali vuodelta 1968, kerrottakoon, että juuri Erma Franklin teki biisistä vuonna 1967 sen ensimmäisen levytyksen, jonka voi kuunnella tästä linkistä.