Julkaistua 354 & 355 & Luettua 115: Helsingin Kallio taiteistuu & Murheellisten laulujen maa

Torstaina tipahti postiluukusta tuorein Taide (5/12). Olin kirjoittanut siihen kaksi juttua, lyhyen ja ja uutisoivan Kallion uusien gallerioiden esittelyn ja yhden kirja-arvostelun: 

Helsingin Kallio taiteistuu

Vanha työläiskaupunginosa Kallio lähiseutuineen elää vireää aikaa. Erilaisia kaupunkitapahtumia järjestetään koko ajan, monipuolinen musiikki- ja ravintolaelämä kukoistaa ja taidegallerioitakin syntyy ja kuolee.

Pengerkadulle on avattu kaksi uutta galleriaa – kuin ääripäistä samalta janalta. Jade Gallery (Pengerkatu 25) on pienen mallitoimiston yhteyteen perustettu galleria, joka aloitti toimintansa marraskuussa 2011. Galleristi Jatta Hartikainen vuokraa tilaa edullisesti ja tarjoaa mahdollisuuksia varsinkin uraansa aloitteleville. Kovin rosoista ei mallitoimiston yhteydessä tarjottava taide luonnollisestikaan ole.

Jade Gallery.

Rosoa löytyy kadun toiselta puolelta, jossa toimii katutaidetarvikkeisiin erikoistunut kauppa Geezers the Shop. Sen yhteydessä toimii Geezers Art Corner (Pengerkatu 22), jonka kolmen viikon välein vaihtuvissa näyttelyissä on tarjolla graffitista ja muusta katutaiteesta ponnistavaa ilmaisua. Liike on toiminut jo vuosia, mutta viime vuoden alussa tapahtunut muutto uusiin tiloihin mahdollisti myös taiteen paremman esillepanon. Liikkeessä on myös hyvä valikoima katutaidekirjallisuutta.

Geezers Art Corner.

Ja kun Geezers muutti Vaasankadulta Pengerkadulle, avasi Vaasankadulla aivan uusi taidegalleria, Galleria Kingi Kongi (Vaasankatu 15) – Facebook-sivuston mukaan ”valkoinen laatikko, jossa voi tapahtua mitä vaan”. Tästä listasta voi yrittää päätellä tarjonnan kirjoa: ”Pin-Up, Punk, Drag, Kitch, Lowbrow, Weirdo, Noir, Okkultismi, Tiki, Pop, Dada, Sarjakuvat, Valokuvaus, Exotica, Erotica, Ink, Paint, Good, Bad & Ugly”.
Galleristit Aiju Seppälä ja Roope Salminen aikovat taiteen näyttämisen lisäksi järjestää tilassa erilaisia tapahtumia, muun muassa elokuvaesityksiä ja musiikkikeikkoja. 

 

Kingi Kongi Galleria.

Kallion neljäs uusi galleria tähtää suoraan nykytaiteen kärkeen. Viime vuoden lokakuussa toimintansa aloittanut Kallio Kunsthalle liittyy EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuoteen 2011. Taiteellista vapaaehtoistyötä johtaa ja kuraattorina toimii Petri Saarikko. Mukana on kuvataiteilijoiden ja tutkijoiden lisäksi paikallisia järjestöjä – keskeisenä yhteistyökumppaninaan Helsingin Optimistit ry.

Näyttelyt ovat olleet varsin laadukkaista, ja Kunsthalle osallistui jopa jo helmikuussa Tukholman Supermarket-taidemessuille. Kansainväliset yhteydet ovat muutenkin kunnossa: maaliskuussa esiteltiin haitilaista voodoo-taidetta, joka valittiin Haitin viime vuoden Ghettobiennaalista.

Kallio Kunsthalle.

Kaarlenkatu 11:ssa on pari vuotta toiminut taidegalleria nimeltä Kalleria. Galleria haluaa tarjota matalalla kynnyksellä, kevyellä rakenteella ja edullisella hinnalla tilaa nuorille taiteilijoille. Galleristi Tapio Keisteri työskentelee itse tietokoneohjelmoinnin parissa ja hoitaa galleriaa silkasta harrastuksesta taiteeseen. Harrastusta on riittänyt, ja näyttelyitäkin on pidetty jo viitisenkymmentä. 

Kalleria.

***

Murheellisten laulujen maa

Päivi Rajakari (toim.): Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen. Kulttuurituotanto Päivi Rajakari / Suomen valokuvataiteen museo 2012.

Olen viimeisen kymmenen vuoden ajan istunut aktiivisesti Kuvataiteen keskusarkistossa ja tutkinut eri projektien myötä suomalaisen kuvataiteen lähihistoriaa. Olen jatkuvasti hämmästellyt sitä, kuinka perusteettomasti kanonisoiva ja toisaalta lyhyt muistimme on – niin paljon nimittäin löydän jatkuvasti uusia ja kaanonin vastaisia asioita vanhoista lehtileikkeistä.

Onkin ensiarvoisen tärkeää, että tutkijamme uskaltautuvat väliin niin vaikean lähihistoriamme pariin. Nyt on tehty näin valokuvan ja liikkuvan kuvan ”ihmeenomaisen” kansainvälisen nousumme suhteen. Vuosina 2005–09 toimi Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke Pohjan tähdet, joka tutki valokuvataiteemme häkellyttävää nousua 1990-luvulta lähtien. Hanke on tuottanut useita erillistutkimuksia, muun muassa Juha Suonpään Valokuva on IN (2011; ks. Taide 5/11), ja joitain – muun muassa Anna-Kaisa Rastenbergerin väitöskirja – on vielä tulossakin, mutta välitilinpäätöksenä on julkaistu artikkeliantologia Pohjan tähdet, jossa monen kirjoittajan voimin avataan hankkeen tuloksia.

Kirja on epätasainen ja -rytminen, mutta täynnä kiinnostavaa aineistoa. Lisäksi se murtaa ansiokkaasti jo yhden kliseen monipuolistamalla sitä kuvaa, jonka mukaan ilmiössä on ollut kyse vain Taikin Timothy Personsista ja The Helsinki Schoolista. On hienoa, että mukana on Leena Saraste valottamassa artikkelissaan valokuvataiteemme kansainvälisiä kytkentöjä ajalta ennen valokuvan ja nykytaiteen liittoa ja että Sari Karttunen tuo empiirisessä haastattelututkimuksessaan 1990-luvusta entistä tarkemmin kuvan – tuoden mukaan myös muita keskeisiä vaikuttajia – erityisesti Arno Rafael Minkkisen ja Martin Parrin. Varsin unholaan on myös vaipunut Oulun valokuvakeskuksen 1980–90-lukujen taitteen johtaja Jan-Erik Lundström, jota muistelevat Jorma Puranen haastattelussaan sekä Pirkko Siitari, Jukka Järvinen ja Alla Räisänen artikkelissaan. Tämä artikkeli on tosin antologian yksi murheenkryyni, sillä en minä olisi tilannut artikkelia keskuksen vanhoilta johtajilta – menee nimittäin vähän puffin puolelle. Mieluummin olisin lukenut ulkopuolisen tutkijan näkemyksen kaikkien alueellisten valokuvakeskustemme kansainvälisestä toiminnasta – sitä nimittäin on piisannut. Nyt saamme vain tyytyä Räisäsen toteamukseen, jonka mukaan Jyväskylän Lumo ja Tampereen Backlight ”eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota ja merkitystä erilaisissa  kuvataiteen kansainvälistymistä koskevissa julkaisuissa”. Eivät saa sitä tässäkään julkaisussa, joka olisi ollut juuri se oikea paikka. Olisi sitä paitsi ollut hauska lukea siitä, mikä on ”ansaittua” ja mistä tässä tapauksessa muodostuu ”merkityksen saaminen”.

Kirjaa on onnistuneesti ryyditetty kolmella haastattelulla, joissa Jorma Puranen, Eija-Liisa Ahtila ja Miklos Gaál kertovat varsin avoimesti uriensa kansainvälisistä ulottuvuuksista.

Kirjan ärhäköintä antia ovat Rastenbergerin ja Suonpään artikkelit, jotka pureutuvat juuri siihen, mistä diskurssi syntyy ja miten se syntyi tässä erityistapauksessa – mitä erotteluita tehdään ja minkälaisia retorisia ja strategisia keinoja käytetään kentällä käytävässä valtataistelussa – sillä siitähän usein on kyse.

Entä otsikkoni? Melankolialla suomalaista valokuvaa tunnutaan eniten myydyn. Nyt siitä on myös tutkimustietoa. Ja tietenkin vanhalla kunnon dialektiikalla – itsensä kieltämisellä, Suonpään sanoin: ”Muotonsa puolesta  taidevalokuva luo eron muihin valokuvan kenttiin. Se näyttää tahallisen banaalilta ja siten käyttökelvottomalta kääntäen selkää muulle valokuvaukselle."

Guggenheim ja jätehuolto

Totesin eräässä aiemmassa postauksessani, että Helsingin Guggenheim-hankkeessa on yksi asia, joka tapahtuu täysin pimennossa julkisuudelta. Kyseessä on prosessi, jolla hankitaan se yksityinen raha, jonka voimalla hanke aiotaan epäilemättä ajaa valtuustossa läpi. Kylillähän puhutaan tietysti kaikenlaista, ja olen toistaiseksi kuullut mainittavan ainakin Poju Zabludowiczin ja Rafaela Seppälän nimen. Onpa joku arvaillut itse Aatos Erkkoakin.

Minullakin olisi yksi aika hyvä ehdokas. Yksityissijoittaja Carl Gustaf Ehrnrooth valittiin vuonna 2008 Guggenheimin säätiön johtokuntaan. Hän on sekä ilmeisen varakas että ilmeisen innokas taiteenkeräilijä. Lisäksi hän taitaa olla Janne Gallen-Kallelan-Sirénin hyvä tuttava, koska heillä on yhteisiä bisneksiäkin. Yksi Ehrnroothin bisneksistä on turkulainen pilssivesien puhdistusfirma Ekoport, jonka kotisivuilla kerrotaan seuraavaa: "Ekoport Turku Oy on yritys, joka kerää laivojen öljy- ja pilssivesiä sekä erottelee niistä kehittämänsä prosessin avulla teollisuuden poltto- ja raaka-ainetta. Lopputuote on REACH-esirekisteröity raskaan polttoöljyn normeja vastaava polttoaine."

Hieman vastaavanlainen prosessihan tämä taidekin on. Miljoonista ja miljoonista maailmalla vellovista taideteoksista erotellaan – tutkikaa distinktiota bourdieulaisessa mielessä – eliitille kelpaavaa brändäystaidetta, jonka lopputuotteesta voidaan meillekin suoda jokunen annospala.

No, miten tämä liittyy Gallen-Kallela-Siréniin? Tässä vielä firmasta: "Yritys kasvaa jatkuvasti, ja tavoitteenamme on tulla alamme johtavaksi yritykseksi. Hallituksen jäsenet ovat Carl Gustaf Ehrnrooth (pj), Janne Gallen-Kallela-Sirén, Kari Heliö, Petter Langenskiöld, Immo Sundholm, Thomas Franck sekä Edgar Alsaker." Monipuolinen mies tämä Helsingin taidemuseon johtaja. 
Tässä New York Social Diarysta kuva Guggenheimin gaalaillasta vuodelta 2009: 

Vasemmalla on muuten Ehrnroothin pariskunnan kanssa taiteesta keskustelemassa Sanna-Mari Jäntti, Kiasman tuolloinen yhteyspäällikkö ja Kiasman tukisäätiön hallituksen sihteeri, nykyinen Helsingin designpääkaupungin yhteysjohtaja. Edellytetty asu oli "black tie and Kandinsky colors". 

PS. Raviveikkauksessakin auttaa, kun tietää jotain hevosen taustoista. Yksi paikoista, joissa taide ja suomalainen raha ovat viime vuosina kohdanneet on Kiasman tukisäätiö. Se perustettiin vuonna 2008. Säätiön perustajajäsenet olivat Berndt Arell, Carl Gustaf Ehrnrooth (varapj), Pentti Kouri ja Rafaela Seppälä (pj). Ensimmäisessä hallituksessa mukana olivat myös Ami Hasan, Anne Lyytikäinen-Palmroth, Liisa Ollila ja Jussi Westergren. Myöhemmin mukaan liittyivät Carl Ahlström, Minna Koivurinta ja Poju Zabludowicz.
Nykyinen hallitus on tässä: Teppo Rantanen (pj), Ami Hasan (varapj), Carl Ahlström, Minna Koivurinta, Riitta Lindegren, Anne Lyytikäinen-Palmroth, Liisa Ollila, Pirkko Siitari ja Poju Zabludowicz (tämän julkisuutta karttelevan liikemiehen sukunimi säätiön omilla sivuilla on muuten kirjoitettu muotoon Zabludowitcz). Tänä keväänä Rafaela Seppälä teki tilaa puheenjohtajan paikalta Teppo Rantaselle, joka on Suomen Deloitten toimitusjohtaja. Myös Ehrnrooth on jättäytynyt pois säätiön hallituksesta samoin kuin Jussi Westergren. Berndt Arell on "luonnolllisesti" vaihtunut Pirkko Siitariksi. Ja Pentti Kourihan on tunnetusti kuollut.
Edustettuina ovat siis kaikki Kiasman pääyhteistyökumppanit: Hasan & Partners (Ami Hasan, Hasan & Partnersin hallituksen puheenjohtaja), Nokia (Liisa Ollila, Nokian hallituksen puheenjohtajan vaimo), A-lehdet (Anne Lyytikäinen-Palmroth, A-lehtien julkaisujohtaja) ja Deloitte (Teppo Rantanen, Suomen Deloitten toimitusjohtaja).
Kiasman tukisäätiön ensimmäinen huomattava varainkeruutapahtuma järjestettiin syksyllä 2008 Kiasman ja Guggenheimin yhteisnäyttelyä varten. 

PPS. Viaton sivustakatsoja voi vain ihmetellä, että missä ihmeessä luuraa toimistotukkufirmansa myynyt innokas taiteenkeräilijä ja eniten viime vuonna Suomessa pääomatuloja kerännyt (18,5 miljoonaa euroa) John Lindell. Hänhän muuten omisti Timothy Personsin (s. 1954) kanssa aikoinaan (1988–91) Persons & Lindell Galleryn – silloin kun taidekaupalla meni lujaa ennen kuin lama iski. Mutta ehkä hänelle riittää nykyään Serlachiuksen taidemuseon hallituksen jäsenyys – onhan sinne rakenteilla huikea lisärakennus, joka viisinkertaistaa museon nykytilat.

PPS. Tietyssä mielessä Poju Zabludowicz on kuitenkin ehkä vahvin veikkaus. Hänellä ja Gallen-Kallela-Sirénillä on yhteinen Israel-kytkentä, hänellä ja hänen vaimollaan on jo paljon taidetta omasta takaa ja myöskin Guggenheimin tavoin jo kokemusta mönkään menneestä museon perustamisesta – jopa samaan paikkaan eli Las Vegasiin. Toissavuoden helmikuussa (10.2.) uutisoitiin Las Vegas Sun -lehdessä Zabludowiczin Tamares-firman perutusta yksityisestä museohankkeesta. Tamares ("website under construction") on muuten yksi Las Vegasin isoista omistajista.

***

Mikä on sinun unelmasi siitä, minkälainen 2000-luvun uudenlainen taidemuseo voisi olla? 

Kenelle sinä haluaisit myydä – tai itse asiassa lahjoittaa, sillä sitähän tässä ollaan tekemässä – Helsingin taidemuseon?