Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chto Delat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chto Delat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Taidetta ja politiikkaa maailmalla

Urheilukilpailujen boikotoiminen saa yleensä esiin sen ikuisesti toistetun argumentin, että urheilua ja politiikkaa ei pitäisi sekoittaa toisiinsa. 
Urheilun lisäksi myös taidetta on käytetty aina poliittisten intohimojen välikappaleena. Taidettakin on usein käsketty pysymään omalla puhtaalla reviirillään, ja poliittisesti saastunutta taidetta on nimitetty toisinaan hierarkisesti alempiarvoisella 'tendenssitaiteen' nimellä. Nykyään kuitenkin yleensä argumentoidaan sen puolesta, että taidetta ja politiikkaa juuri pitäisikin sekoittaa toisiinsa.
Välillinen sekaantuminen on myös yksi argumentti. Viemällä "puhtaan urheilulliset" jääkiekon MM-kisat Valko-Venäjälle lisätään demokraattisen kehityksen mahdollisuutta siellä. Viemällä eurooppalaisen nykytaiteen biennaali Manifesta Pietariin lisätään venäläisen homoyhteisön mahdollisuuttaa käydä keskusteluita läntisempien veljiensä ja siskojensa kanssa. MM-kisat tuskin lisäsivät pätkääkään Valko-Venäjän demokratiaa. Sama tulee epäilemättä koskemaan Manifestaa ja venäläisen kansalaisyhteiskunnan tulevaisuutta. Tämän on jo huomannut Manifestan kuraattori Kasper König, joka Deutsche Wellen haastattelussa toteaa, että "ei Venäjällä ole kansalaisyhteiskuntaa". König myös kertoo tuttua tarinaa siitä, miten autoritaarisissa yhteiskunnissa taidebisnestä on tapana rakentaa: osa Manifestan venäläisistä yhteistyökumppaneista ei esimerkiksi ole saanut palkkojaan. Tästä huolimatta König ei pitänyt tavasta, jolla alun perin mukaan kutsuttu taiteilijaryhmä Chto Delat aloittikin vetäydyttyään boikottikampanjan. Tuntuu siltä, että asiat vain häiritsevät Königin työtä.
Boikotti ei varmaankaan saa tuulta siipiensä alle, mutta silti minäkin kahdessa aiemmassa blogikirjoituksessani [1, 2] kehotin liittymään siihen. Toistan vielä kehotuksen. Tästä linkistä adressiin.

***


On toisenlaisiakin boikottitarinoita. Näyttelyt voidaan perua noin vain, kun prosessiin liittyy esimerkiksi moraalin sijaan raha ja valta. Näin kävi Moskovassa, jonne suunniteltu YBA-näyttely jouduttiin perumaan viime hetkillä, kun rahoittajatahot Vladimir ja Ekaterina Semenikhin peruivat tukensa johtuen venäläisten Ukraina-intervention saamasta länsimaisesta kritiikistä. Tästä linkistä The Art Newspaperin uunituore raportti aiheesta. Nuori Vladimir Semenikhin on tietysti monimiljönäärigrynderi (Stroiteks) ja yhtä tietysti taiteenkeräilijä. Mutta hehän eivät tunnetusti sotke taidetta mihinkään. He vain keräävät hyvää taidetta.
Niin kuin meidän vähän vähäisemmät rikkaamme, jotka sentään saivat näyttää omia kivoja YBA-juttujaan Kiasmassa – yhdessä sen joutavanpäiväisimmistä näyttelyistä Cream vuonna 2010. Tässä muuten linkki liki neljän vuoden takaiseen Cream-arviooni 'Juoksettunutta kermaa?' Tänään taidan seistä sen takana varsin ylpeästi. Varsinkin kun nämä meidän pikkurikkaamme ovat sitä mieltä, että heidän G-harrastuksensa pitäisi rahoittaa meidän verorahoillamme. Mitähän kapitalismia se sellainen on? 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Manifesta boikottiin!

Helsingin Sanomat näkyy uutisoineen Pietarissa ensi kesänä järjestettävän nykytaidebiennaali Manifestan ongelmista. Boikottihalu, joka alkoi jo varhain viime vuonna, on lisääntynyt Ukrainan tapahtumien myötä – alun perinhän kyse oli Venäjän homopropagandalaeista. Innostuin asiasta ja menin allekirjoittamaan boikottia kannattavan nettiadressin. Vastaus: olet jo allekirjoittanut. Kaivoin vähän arkistoja, tästä linkistä blogikirjoitukseni viime elokuusta.
Hesarin toissapäivän juttuun ei ole ilmaantunut mitään keskusteluhäntää, mikä on varsin surullista, mutta Facebookissa ainakin Kirsikka Moringin seinällä on herännyt lyhyt keskustelu, jossa muun muassa kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen (s. 1951) toteaa "Manifestan idea, se alkuperäinen korruptoituu automaattisesti tässä kontekstissa (eivätkâ siitä todellakaan hyödy venäläiset kollegamme)". Samoin Marja-Terttu Kivirinta toteaa: "Manifestan alkuperäinen idea oli nostaa esille taiteilijoita valtavirran ulkopuolelta, antaa mahdollisuuksia niille, joita ei tunneta ja niille, jotka tulevat isojen keskusten ulkopuolelta. Siitä ideasta ei tässä ole enää jäljellä hitustakaan. Kuraattori Kasper König on ollut kansainvälisen taidemaailman iso vaikuttaja 30–40 vuotta, aikoinaan Länsi-Saksasta."
Mahtikuraattori Kasper Königin kuratoima Manifesta Pietarin mahtimuseossa Eremitaašissa ei todellakaan voi olla mikään erityinen säälin kohde. Vuoropuhelu ja keskusteluyhteys venäläisten taitelijoiden kautta sujuu ja tulee sujumaan ihan toisia reittejä myöten, enkä usko, että mikään kykenee estämään Manifestaa menemästä tässä samalle Putinin alttarille kuin olympia-aatetta Sotšissa – vaikka jälkimmäinen on toki mennyt jo monelle muullekin alttarille.
Se, että 10. Manifestasta on tulossa kaikkien aikojen hienon ja kuuluisimmilla taiteilijoilla kuorrutettu ja varmaankin kallein – se sai esimerkiksi kolme kertaa enemmän Venäjän valtion rahoitusta kuin Moskovan biennaali viime vuonna – kertoo lähinnä siitä, että Manifestan todellinen tarve taitaa jo alkaa hiipua.
Viime elokuussa piti näköjään vähän miettiä allekirjoittamista. Nyt se olisi tullut suoraan ja miettimättä. Niin, että mukaan vain, toverit! Tässä linkki nettiadressiin.

 

PS. Muun muassa venäläinen vuonna 2003 perustettu Chto Delat -ryhmä on ilmoittanut jättäytyvänsä pois Manifestasta. Tästä linkistä heidän perusteensa.