Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onni Oja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onni Oja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. tammikuuta 2015

Hei, me väärennetään

Eilen tuli julkisuuteen taas iso taideväärennysjupakka. Minuakin haastateltiin suorana Kultakuumeeseen, tässä linkki. Korjattakoon sen verran, että jutussa minun sanotaan tutkineen taideväärennysjuttuja jo pitkään. En minä sellaista ole tehnyt – olen vain ollut aiheesta kiinnostunut. Tosin suunnittelin jo viitisentoista vuotta sitten tutkivaa journalismia aiheesta, mutta huomasin sen nopeasti liian vaikeaksi ja aikaa vieväksi alueeksi – varsinkin, jos on pikemminkin kiinnostunut itse taiteesta.
Tuli vähän outo oli, kun olin ikään kuin etiäisenä lauantaina blogissani maininnut parikin suomalaista taiteilijaa, joita väärennetään. Ja siellähän he olivat taas mukana.

Väärennetty Onni Oja (1909–2004). Ja näitähän ns. arvotaidetta myyvissä kivijalkojen taulukaupoissa piisaa. 

Hyvä vihje keräilijöille: Ystäväni Iso-Eki, joka keräilee jonkin verran taidetta, on ratkaissut ongelman ostamalla taidetta ainoastaan sellaisilta taiteilijoilta, jotka hän tuntee henkilökohtaisesti.