Näyttelykuvia 959: Bisnestä, maalaustaidetta ja pelmenejä

Vähän ajassa taaksepäin. 4. maaliskuuta kävin Jätkäsaareen mahdollisesti tulevan Art Hotel Helsingin lehdistötilaisuudessa Galleria Brondassa. Hotellin toimitusjohtaja, valokuvataiteilija Sari Poijärvi (s. 1955) kertoi hankkeen etetemisestä.
Omia huoneitaan ovat tällä tietämällä suunnittelemassa Jan-Erik Andersson (s. 1954), Lauri Astala (s. 1958), Liisa Hietanen (s. 1981), Pekka Jylhä (s. 1955), Martti Jämsä (s. 1959), Mika Kaurismäki, Jouko Korkeasaari (s. 1971), Tuula Lehtinen (s. 1956), Rosa Liksom (s. 1958), Stefan Lindfors (s. 1962), Heikki Marila (s. 1966), Sofi Oksanen, Silja Puranen (s. 1961), Kim Simonsson (s. 1974), Jani Tolin (s. 1974) ja Anu Tuominen (s. 1961).
Vähän hassu juttu, mutta jotenkin positiivinen. Antaa ajan näyttää. Olen kirjoittamassa Taiteeseen asiasta pikku-uutista, joten palataan asiaan.

Poijärvi puhuu.

*** 

Oli aikamoinen onni, että tapahtuma oli Brondalla. Tuli nimittäin samalla katsottua näyttely, joka oli vallan mainio. Olen usein miettinyt vähän surumielisenä Brondan kohtaloa. Se oli aikoinaan yksi Helsingin huippugallerioista, jossa käytiin katsomassa sitä, mitä kiinnostavaa taiteessa juuri nyt tapahtuu. Siitä on rutosti aikaa, enkä ole kuullut tuttavapiirissäni varmaan koko 2000-luvulla keskustelunavausta: "Kävin muuten juuri Brondalla katsomassa..." En minäkään ole katsonut sen näyttelyitä pitkään aikaan muuta kuin ikkunoista. Soimaankin itseäni usein tästä. No, nyt oli hauska nähdä Mauno Mecklinin (s. 1936) näyttely (4.–29.3.). Itse asiassa en muista koskaan nähneeni Mecklinin yksityisnäyttelyä. Varsin harmoninen, kaunis ja vähän vanhanaikaisesti viehättävä kokonaisuus:

 

Kyseessä on selvästikin intohimoinen havainnosta maalaava taiteilija, jonka jälkeä oli ilo katsoa.

Aamu-usva, 2015.

Mecklin ei ole paljoa muodollista koulutusta saanut, mutta kursseja sitäkin enemmän. Näkyy töissä varmaan ainakin yhden opettajan, Pekka Hepoluhdan (s. 1957) vaikutus, ja hyvä niin.

***

Ja pannaan tähän vielä ei-maksettu mainos. Koska fiilis oli niin hyvä, päätin jatkaa sitä käymällä pitkästä aikaa yhdessä lempiravintoloistani. Kyseessä on Kustaankadulla sijaitseva Pelmenit, ukrainalaissyntyisen Alexander Bitsakin pyörittämä konstailematon venäläisukrainalainen kotiruokapaikka. Tosi sympaattinen ravintola, safkat aina yhtä rakkaudella ja ammattiylpeydellä tehtyjä. Ja palvelu aina henkilökohtaista ja äärimmäisen ystävällistä. Nytkin jätin seisovasta pöydästä marinoidun tomaatin väliin, ja Bitsak otti asiaksena tuoda minulle lusikalla yhden erikseen: "Nämä ovat minun itseni tekemiä."

Näyttelykuvia 213 & 214 & 215 & 216: Muistin kehnoudesta, osa 2., kansainvälisyyskasvatusta

Jatkan aikoinaan laiminlyötyjen näyttelyiden perkaamista, jotta saisin edes jonkinlaisen sielunrauhan.

27.9. kävin Stoassa katsomassa tekstiilitaiteilija Silja Purasen (s. 1961) näyttelyn Sattuma (21.9.–6.10.), joka oli sekä aika raju että koskettava. En olisi uskonut, että valokuvien siirto kankaalle voisi tuottaa niin saumattoman toimivaa jälkeä kuin Purasen kehittämissä tekniikoissa on tapahtunut. Hänen poliittissävyinen kommentointinsa on myös melko ravisuttavaa. Hän muun muassa tutkailee yhteiskunnan asettamia standardeja, joiden kanssa ysilöiden on kamppailtava.

Näytillä oli myös tekstiilien lisäksi hulvattoman hauska kaksiminuuttinen video, jossa Downin syndroomaa sairastava Onni Lintusaari esittelee taitojaan:

   

 Samaa aihetta Puranen oli käsitellyt myös kankaalla:

 

Kertakaikkisen hieno näyttely ja taas hyvä muistutus ainakin minulle – siis minun rajoituksilleni – siitä, että taiteenlajien kesken ei kannata harrastaa liiaan voimakasta kategorisointia. Tämän tekijän työtä kannattaa siis seurata, vaikka ei erityisest olisikaan ns. tekstiilitaiteesta lajina kiinnostunut.

***

Samaan aikaan Purasen kanssa Stoan parvella oli Sini Sinisalon (s. 1978) näyttely Kesän hattarat (20.9.–7.10.).  

Sellaista pikkukivaa ja tyttömäisen vaaleanpunaista ns. suttumaalausta, joista osa kuitenkin toimikin ihan pirteästi. Amatöörimäisen epätasainen silti:

Mutta amatöörihän hän onkin, eikä siinä ole mitään moitittavaa.

***

Kävin 27.9. myös lempikirjastossani Kirjasto 10:ssä, jossa on aina tarjolla pikkunäyttelyitä – hyvinkin kiinnostavia toisinaan. Niin nytkin – siis niin kuin periaatteelisella tasolla. Enpä olisi uskonut, että katselen joskus Vihdin 4H-yhdistyksen valokuvanäyttelyä suurella mielenkiinnolla! 

Ihminen on (20.9.–3.10) oli Vihdin 4H-yhdistyksen Kansainvälisyysklubin valokuvanäyttely. 14–18-vuotiaat nuoret esiintyvät itse luomissaan henkilöhahmoissa, joiden tarinoiden kautta avataan kansainvälisyyden teemoja. Varmaan ovat stereotypiatkin tulleet tutuksi. Huikean hauska ja ilmeisen toimiva idea. Ammattilaisapua valokuvauksen puolelta on antanut Olga Poppius (s. 1981). Lisää vain tällaisia projekteja! 

***

Pieni välihuomautus kuvien ja symboliikan voimasta ja toisen kulttuurin visuaalisen maailman lukutaidosta. Pizzasta ja kebabista on tullut varmaankin peruuttamaton osa suomalaisuutta – ja siitä, että niitä paikkoja pitää yleensä aina joku maahanmuuttaja. Näin on tässäkin Helsinginkadun paikassa:

 

Oikein meinasin nauruun purskahtaa, kun näin tämän paikan. Omistaja on viisaana kauppamiehenä tajunnut, että vastenmielisinkään suomalainen juntti ei tee mitään hyökkäyksiä leijonan suojeleman paikan kimppuun. Tulee päinvaston mieluusti syömään, vaikka henkilökunta puhuisikin murtaen suomeaan.

***

2.10. piipahdin Turun kirjamessuilla esintymislavalla puhumassa Tallinna-aiheisista kirjoistani. Jonkin verran sitten kiertelin osastojakin. Siuron shamaani, vimmaisen hieno runoilija J.K. Ihalainen jaksaa aina yllättää. Nyt hän oli koonnut Turkki-teemaisen osaston ja järjestänyt siihen pienen tadenäyttelynkin. Olen aina ollut vannoutunut Jyskyn fani, ja jälleen taas syystä:

Seval Senerin (s. 1977) Uudelleenjärjestetyt sarjat oli kiinnostava pieni näyttely, jonka teoksissa taiteilija yhdistää hienvaraisesti sekä klassista islamilaisen taiteen kuvastoa että nykytaidetta. Minulle ihan uusi tuttavuus, mutta kotisivut kertovat, että varsin monipuolisesta tekijästä ja itse asiassa ennen kaikkea veistäjästä on kyse. Hän on myös taidokas paperinleikkaaja: 

Näin peräkylillä asuva runoilijakin voi tehdä ihan fantastista ruohonjuuritason kansainvälisyyskasvatusta!

***

Nyt välillä töihin ja uimaan. Jatkan sitten taas unohdusten auki kerintää.