Näyttelykuvia 742 & Julkista taidetta 63 & Katutaidetta 91: Retki Kankaanpäähän

Ja rästien purku jatkuu. Kuun vaihteessa (31.8.–1.9.) tein retken Kankaanpäähän. Minut oli jostain syystä kutsuttu Satakunta-päivään puhumaan, ja aiheeni oli: "Taiteen paikka tänään". Joku muu oli keksinyt otsikon. Tein työtä käskettyä ja matkasin sinne ja puhuin jotain, jota en enää oikein muista. Juhlavaa oli, liput ja kaikki ja yksi ministerikin puhujana:

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru puhuu.

Vähän absurdilta koko homma tuntui, koska en oikein ymmärtänyt koko päivän funktiota, paitsi että kaikki puhujat halusivat tuntea ylpeyttä satakuntalaisuudestaan tai kytköksistään Satakuntaan. Selllaista aasinsiltaa minä en keksinyt lainkaan, joten yritin vain puhua taiteen merkityksestä yleisellä tasolla. Alan kuitenkin tuntea itseni jo varsinaiseksi puhuvaksi pääksi, mikä ei aina ole hauskaa.

Sitten mentiin kaupungintalolle lounaalle, ja taisin olla ainoa mies ilman pukua. Haahuilin talossa ja tutkin seinien taidetta. Yhden oikein kiinnostavan uuden tuttavuuden löysin, Ensio Lambergin (1922–1986), jolta oli komea maalaus aulassa:

Valtuustosalissa minua vähän nauratti, kun kylän suuri poika oli jo aktiiviaikanaan saanut pystin – ja vähän isomman sellaisen – salin nurkkaan. Tässä Pertti Mäkisen (s. 1952) näkemys Kauko Juhantalosta:

Kaupunginhallituksen kokoushuoneen seinää koristi Kauko Räikkeen (1923–2005) tiilireliefi (1967):

Kokouspaikkamme eli Koulukeskuksen edustaa koristi puolestaan Lauri Räikkeen (s. 1953) betoniveistos Kaverukset (1976):

Tätä se nepotismi teettää. Kyseessä on siis Kauko Räikkeen poika. Kyllä tuo betoniveisto on vaikea laji. Tekisi joskus mieli järjestää yleisökilpailu aiheesta "Montako hyvännäköistä betoniveistosta Suomesta löytyy?".

Onneksi vieressä oli pyöräteline:

Ja sitten Kankaanpään taidekoululle avajaisiin. Neljännen vuosikurssin grafiikanopiskelijoilla oli yhteisnäyttely Kuuden Kupla (1.–21.9.), jossa nuoret taiteilijat esittelivät monipuolisesti osaamistaan. Melko perinteistä jälki kuitenkin oli, enkä kovin suuria yllätyksiä löytänyt:

Mutta ehkä outo päivä oli vienyt jo vähän mehutkin. Siksi tyydyinkin vetäytymään keskustan ulkopuolelle Kankaanpään kuntoutuskeskukseen, mistä minulle oli varattu huone. Vaan enhän sielläkään päässyt taidetta karkuun. Aulassa oli Juhani Tarnan (s. 1937) jättikkoinen maalaus – varsin hieno itse asiassa, ottaen varsinkin huomioon paikan laadun:

Ja pitkällä käytävällä huoneeseen tuli oikein hyvä olo, kun näin yksinäisen taideteoksen:

Tarkempi tutkimus nimittäin osoitti, että kyseessä oli virolaisen taidegraafikon Virge Jõekaldan (s. 1963) vedos, ja minähän olin juuri ollut avaamassa Virgen näyttelyä Galleria Ortonissa. Maailma oli siis taas pieni. Sitten nukahdin iloisesti.

Seuraavana päivänä olin taas puhuvana päänä, kun kävin taidekoululla puhumassa oppilaiden kanssa. Kun yritin saada ohjeistusta, minulle sanottiin, että "puhu mistä vain". Ja minähän puhuin mistä vain – lähinnä taiteesta ja sen opiskelusta – ja tunnelma oli oikein hyvä. Oppilaat olivat aktiivisia, ja saimme puhuttua ihan oikeaa asiaa paljon. Taidekouluissa on muutenkin aina hauska käydä nuuhkimassa tunnelmia:

 

Sitten katselin vähän ympärilleni kylillä. Siellä törmäsin taas Juhani Tarnaan, joka on vähän Bauhausiin viittaavan taustansa mukaisesti laajentanut työtään myös staflia-maalauksesta:

Ei huono.

Ja oli kylillä katutaidettakin. Vierekkäin oli Mikko Myöhäsen (s. 1975) luvan takaa tehty...

... ja sitten ihan aito anonyymi:

Varsin hauska retki siis.

Näyttelykuvia 562 & 563: Urbaania sykettä

Ja rästien purku jatkuu. Sunnuntaina 15.1. tein lähistölle pienen kierroksen.

Galleria Huudon Uudenmaankadun pisteessä oli tarjolla kiinnostava näyttely. Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2001 valmistuneen Mikko Myöhäsen (s. 1975) Constructions (4.–22.1.) sisälsi sekä maalauksia, pahviveistoksen että äänimaiseman. Myöhänen on kiinnostunut urbaanista sykkeestä, äänistä ja melusta visuaalisessa muodossa. En saanut Myöhäsen aiempaan Helsingin-näyttelyyn oikein otetta, mutta nyt oli jännää meininkiä. Pahviveistos oli suorastaan kiehtova:

Samoin osa maalauksista, jossa aiheena oli yksinkertainen urbaani struktuuri, olivat kiinnostavia – muun muassa yksittäiset rakennukset ja metalliverkkoaidat, jotka toki hauskalla tavalla ottivat kantaa myös abstraktiin taiteeseen.

Kaikkineen varsin raikas ja lupaava näyttely.

***

Myymälä2:ssa oli outo näyttely, jossa Tatunkhamon (valokuvataiteilija Tatu Hiltusen (s. 1977) taiteilijanimi) oli laittanut esiin "verhomallistonsa" nimellä Happiness Is You (31.12.2011–29.1.2012). Hänen digitaalisissa kuvakollaaseissaan oli sekä maisemaa että urbaania rakennetta, vähän kuvallista rankkuuttakin ja kokonaisuudessaan kiinnostava tunnelma:

En usko, että näistä nyt ihan Marimekkoja tulee, mutta hauska idea nuorelta taiteilijalta lähteä tekemän vähän toisentyyppistä verhomallistoa. Palaan asiaan vielä uudestaankin, koska näyttely on osa galleriakierroskritiikkiä, jonka kirjoitin seuraavaan Taiteeseen.

Näyttelykuvia 338 & 339 & 340: Runsautta

Kävin jo perjantaina Taidemaalariliiton teosvälitystilaisuudessa (11.–20.3.) Kaapelitehtaalla, mutta eihän sellaista runsautta oikein jaksanut näyttelykierroksen lopuksi:

Niinpä menin sinne eilen uudestaan. Tarjolla oli yli 500 taiteilijaa ja heiltä yli 1400 teosta. Tämä vuosittainen tapahtuma on aina syytä tsekata, sillä saahan siitä aika hyvän kuvan siitä, missä suomalainen maalaustaide kulloinkin menee. Toinen hyvä syy on se, että täällä on myös hyvä shoppailla. Hinnat ovat yleensä aika matalalle viritetyt, ja osamaksukin järjestyy. Meinasi minullekin nyt lähteä mukaan yksi 550 euron hintainen pieni maalaus, mutta rahasta on ehkä vähän liian tiukkaa. Olin siis – surukseni – järkevä.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että on näitä maalareita selvästikin liikaa. Se heikoin pää on liian heikko, tai sitten osa taiteilijoista on heittänyt mukaan liian huolimattomasti jotain ateljeen nurkkaan roikkumaan jäänyttä pikkupaskaa. Mutta kyllä minä useammankin työn olisin voinut hankkia, jos olisi tilaa ja rahaa.

Hyvät kanssaihmiset, opetelkaa ihmeessä tapa, jossa tämä tapahtuma on kuin pakollinen vuotuisjuhlarituaali. Tällaisesta tilkkutäkistä on tietenkin vaikea erottaa mieluisia töitä, mutta katseen tarkentamista voi ihan tietoisesti harjoitella. Kyllä se onnistuu. 

***

Kaapelin galleriassa oli esillä Mikko Myöhäsen (s. 1975) näyttely Street Rhythms (10.–27.3.):

Minä en kyennyt löytämään töistä mitään urbaania kiihkoa ja hälyä. Pliisuksi ja suorastaan maneerisen koristeelliseksi jäi.

***

Pliisuksi jäi myös Vesa-Pekka Rannikon (s. 1968) näyttely Storage/Varasto – A Prologue to Venice Biennale 2011 (10.–27.3.) Forum Boxissa. Juuri kun olen toipunut sitä vitutuksesta, että prologi on siirtynyt kirjallisuudesta ja esitystaiteesta hiihtokilpailutermiksi, tekee se näköjään tuloaan kuvataiteeseenkin. 

Ymmärrän, että Forum Boxiin näyttelyajan saaneelle Rannikolle kutsu Venetsiaan tuli ongelmalliseen aikaan, mutta tällainen Venetsian prologin esittäminen tuntuu suorastaan jo ylimielisen herooiselta eleeltä:

Olen muuten aina pitänyt Rannikkoa arvossa, mutta pakko tämä oli nyt sanoa. Ehkä olen rajoittunut, tai ehkä jutussa oli jotain, jota en hiffannut. "Whatever", kuten Lipponen sanoi, koska ryhdyn nyt katsomaan Stasi-aiheista elokuvaa Muiden elämä (2006) [Kirjoitin tätä siis jo eilen, ja on todettava, että elokuva oli aivan hirvittävän hieno. Joskus taiteen pitää olla karmaisevasti totta.]