Julkaistua 18: Robotti tekee taidetta

Hauskan Keravan retkeni kriittisistä tuloksista toinen, Axel Straschnoyn robottinäyttelyn kritiikki ilmestyi Kauppalehdessä 30.4. Se oli pantu 'Viikon paras' -nimekkeen alle. Kaikenlaista pelleilyähän tämä journalismi nykyään on täynnä. Mutta ei kai se niin vakavaa ole. Juttuni oli alunperin 

otsikoitu 'Kuinka rakentaa taidemaailma?', ja olihan se nyt toki aiheeseen katsoen ikään kuin filosofisesti sopivampi. Mutta näin se vain menee. Mutta ei kai sekään nyt niin vakavaa ole. Alla siis informatiivisemin otsikoituna

Robotti tekee taidetta

Argentiinalaissyntyisen, Kuvataideakatemiassakin opiskelleen Axel Straschnoyn (s. 1978) ja työryhmän robotiikkaa ja taidetta yhdistävän näyttelyn pitäisi kaiken järjen mukaan olla kansainvälinen sensaatio, mutta siellä se vain tapahtuu miltei itsekseen Savion seisakkeen kupeella – vailla sitä ihmettä, että puolen tunnin junamatkan myötä paikalle rynnisi koko pääkaupunkiseudun nykytaideväki.

Siellä se todella tapahtuu itsekseen, sillä näyttely Kuinka rakentaa astianpesukone? on kahdesta robotista koostuva kokonaisuus, jossa toinen esittää taidetta toisen sitä vastaanottaessa. Robotiikkaan on kuitenkin yhdistetty kompleksinen tekoälyprosessi, joten jähmeän koreografian sijaan on käynnistynyt prosessi, jonka tuloksia emme edes vielä tiedä. Vastaanottaja osaa esimerkiksi hämmästyä, kiinnostua tai pitkästyä – ja se osaa myös esittäjälle asian ilmaista. Esittäjän pitää siten miettiä sitä, miten pitää vastaanottajan kiinnostusta yllä, jottei se vaipuisi silkkaan välinpitämättömyyteen. Näinhän me toisinaan teemme taiteen vastaanottajina pienen vilkaisun jälkeen: ”Ai tää on taas tätä.” Straschnoy sai kutsun vuona 2008 systeemitutkija Paul Scerriltä tulla pittsburghilaiseen Carnegie Mellon -yliopistoon. Lopulta seitsemän robotiikantutkijan työryhmä lähti testaamaan ajatuksia käytännössä. Herääviä kysymyksiä on tietysti monenlaisia. Voiko esimerkiksi robotti tehdä aidosti ihmistä kiinnostavaa taidetta? Sitten on tietenkin se yksi hauska kysymys: ”Se muuten esiteltiin silloin aikoinaan Keravalla. Olitko sinä siellä?”
 

 Paul Scerri ja Axel Straschnoy (oik.).

Näyttelykuvia 2 & 3: Retki Keravalle

Perjantaina 9.4. matkustin Keravalle kirjoittaakseeni kritiikin Keravan taidemuseon molemmista näyttelyistä: Filosofin valinta (7.4. – 30.5.) sekä Kuinka rakentaa astianpesukone (26.3. – 30.5.). Ennen museolle menoa kiinnitin kuitenkin huomioni Savion seisakkeen vieressä olevaan tehtaan asuinalueeseen, joka on nyt hylätty ja nopeasti raunioitumassa ennen ilmeistä purkua. Päätinkin tehdä lähitulevaisuudessa uuden retken Saviolle pelkästään kuvatakseni raunioiden graffitit:

Näkymä Savion seisakkeen laiturilta.

En odottanut näyttelyiltä todellisuudessa kovinkaan paljoa, koska tiesin niistä jotain ennakoltakin. Filosofin valinta perustui filosofi Jaakko Hintikan (s. 1929) lahjoituskokoelmaan, jonka tueksi oli koottu kokoelmanäyttely sekä museon omista kokoelmista että Aune Laaksosen taidesäätiön kokoelmista. Pesukoneduuni oli puolestaan robotiikka- ja tekoälyjuttuja, jotka tuppaavat yleensä jäämän vähän kuivakoiksi – siis taiteen kontekstissa. 

No, näyttelythän osoittautuivatkin sitten molemmat sangen kiinnostaviksi ja myös laadukkaiksi. Tajusin sen myös melkein heti, ja sen myötä ilahduin myös siitä, että turhat ennakkoasenteetkin pystyy näköjään tarvittaessa romuttamaan aika nopeasti. Filosofin valinta -näyttelyn yhteydessä oli myös hauska huomata, miten kiinnostavia teoksia museon kokoelmissa itse asiassa on. Esimerkisi Risto Vilhusen 1970-luvun tuotannosta oli esillä oikein hienoja näytteitä:

Risto Vilhunen, Leonardon Vitruviuksen ihminen, 1970.

Pentti Tullaa (1937–1988) en ole nähnyt pitkän aikaan missään. Tekisi mieleni jopa kysyä, että "Kuka muistaa Pentti Tullaa..." Eino Ruutsalolta (1921–2001) en juurikaan ole aiemmin nähnyt öljymaalauksia. Antti Maasalon (s. 1940) pienimuotoiset kineettiset jutut olivat tosi kiinnostavia. Tässä vain joitain poimintoja. Näyttely oli täynnään kaikkea kiinnostavaa ja ei-niin-usein-nähtyä. Siitä jäi tosi hyvä fiilis.  

Ja robottimies, argentiinalaissyntyinen mutta nykyään Helsingissä vaikuttava Axel Straschnoy (s. 1978) oli vähän sama juttu, vaikka fiilis olikin lopulta aika ambivalentti – mutta niinhän oli varmaan tarkoituskin. Kyseessä oli tekoälyyn perustuvan parivaljakon – taiteilevan robotin ja taidetta vastaanottavan robotin – vuorovaikutuksesta. Ja siinähän heräsi lopulta tosi paha kysymys. Voisiko robotti oppia tekemään taidetta niin hyvin, että se oikeasti kävisi ihmisvastaanottajallekin hyvästä taiteesta? Ei tätä oikein uskalla miettiäkään.

Nelikanavainstallaatio teoksesta Kuinka rakentaa astianpesukone?