Tunnustan olevani joissain asioissa naiivin auktoriteettiuskoinen. Eräs levykauppiasystäväni, jolla on suunnaton tietämys ja varma maku, on sanonut, että oikeat rockjäbät eivät pidä J. Karjalaisesta. Niinpä kuuntelen häntä toisinaan salaa. Ja kerron vain harvoille ja valituille ystävilleni, joiden katu-uskottavuus – tai auktoriteettiusko – ei ole niin ylen voimallinen, jopa toisinaan pitäväni Karjalaisesta. (Tämä oli siis vähän niinku vitsi.)
Samaa koskee valokuvaa. Minun on usein tarkastettavani ystävältäni Timo Setälältä (s. 1958) suhtautumiseni johonkin valokuvaan liittyvään asiaan. En luota makuuni, niin taidekriitikko kuin olenkin – ainakaan valokuvaan liittyvissä teknisissä asioissa, joista Timo tietää kaiken. Toinen sellainen ystäväni on Martti Jämsä (s. 1959) – analogisia miehiä molemmat, siis vähän niinku rockjäbiä.
Olin taannoin ravintola Salven pikkujouluissa. Halpa Ixukseni, johon olen tottunut, meni hajalla ja olen nyt lainannut vaimoni vähän parempaa Olympusta – toistaiseksi, ennen kuin se haisevan rikas ulkomainen säätiö, joka on ollut minulle jo kaksi kuukautta tekstistäni velkaa, maksaa laskunsa ja pääsen ostamaan uuden halvan Ixuksen. Löysin vahingossa Olympuksesta säätöasennon "Art". Ja päätin kokeilla. Siitä löytyi asetus: "Rakeinen mustavalkokuva". Tässä mahtava bändimme Timo Rautiainen ja Jussi Lampi, jotka vetivät aivan fantastisen keikan:
Yleisökin innostui tanssimaan. Tässä Galleria Ortonin galleristi Sirpa Viljanen bändikaverini – sellainenkin (nimeltään Terveellinen kaksoissidos) on siis ensi vuonna tulossa ja levyttämässä 10-tuumaista vinyylialbumia, siitä lisää joskus myöhemmin – Juho Korhosen kanssa tanssin pyörteessä:
Lähetin tämän Timolle esteettisen tarkastelun kohteeksi, ja hän käski antaa palaa vain – jos kerran hyvältä tuntuu. Sanoi, että oli hyvä kuva Sirpasta.
Niinpä sitten kokeilin lisää Jussi Kiven (s. 1959) mainion kirjan Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja (Into 2015) julkistamistilaisuudessa. Tässä Thomas Wallgren tosi jyrkkänä:
Tässä itse kirjailija jakamassa nimmareita – ja jonoa piisasi:
Istuskelen usein erään baarin terassilla lukemassa Helsingin Sanomia, jota minulle ei ole tullut himaan kohta kymmeneen vuoteen, ja Hufvudstadsbladetia esittäen älykköä – tai pikemminkin odottaen kollegani Leena Kuumolan teräviä kritiikkejä. Sielläkin törmään usein monenlaisiin tuttuihini. Tässä vanha kamuni Sakari Kiuru (s. 1961), valokuvamiehiä hänkin:
Ja eiköhän seuraavana päivänä viereeni istunut toinen vanha kamuni Nauska (s. ?), todellinen rockvalokuvajäbä:
Ja hänhän sieppasi minulta kameran ja otti omansa:
Näin siis Nauska tuli tietämättään ottamaan ekan kuvansa Terveellisen kaksoissidoksen rumpalista ja laulajasta. Ekat viraliset rock-kuvansa Nauska muuten otti Melrosesta 25 vuotta sitten – jos en väärin muista.
Leikkiähän tämä on, eikä näihin ohjelma-asetuksiin tule suhtautua kovin vakavasti – mieluummin ottaisin oikean Polaroidin kuin kuvan, joka ohjelmalla jäljittelee Polaroidia – niin kuin muuten traditionalistina Marttikin tekee.
Mutta hauskaa leikkiä kuitenkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sakari Kiuru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sakari Kiuru. Näytä kaikki tekstit
lauantai 26. joulukuuta 2015
maanantai 28. toukokuuta 2012
Näyttelykuvia 687 & 688 & 689 & 690: Vankileirien saaristo
Sunnuntaina lähdin pienelle näyttelykierrokselle. Aloitin Muu Galleriasta, jossa oli kaksi näyttelyä.
Sanni Sepän (s. 1980) Eläinteoria (4.–27.5.) oli veikeä näyttely, jossa nuori taiteilija oli installoinut lapsuuden piirustuksiaan ja valmistumisensa jälkeen tekemiään värikynäkopioita – muun muassa loputtoman määrä Pohjolan lintuja:
Identiteetti on ilmeisesti hakusessa. Näin taiteilija itse: "Mietin sitä, kuinka ihmiset on helppo määritellä harrastuksen, opiskelupaikan tai lempimusiikin perusteella. Mitä teokset, joissa on vain eläimiä kertovat minusta? Eivät yhtään mitään ja kaiken sen, mitä haluat kuvitella."
Työstämällä asiat selviää.
Ja uniikkiuden probleemaakin on taiteessa aina syytä miettiä.
***
Hauska ja absurdi video, mutta en minä oikein ymmärtänyt sitä, mitä Suomen kesän nopeudella oli Williamsin näytelmän kanssa tekemistä. Viihdyttävä neliminuuttinen kuitenkin.
***
Helsingin Taidehallissa oli Pirjeta Branderin (s. 1970) Pahan kukkia (28.4.–3.6.). Brander oli tiivistänyt usein pahan tematiikasta lähtevät teemansa tiukaksi kokonaisuudeksi, jossa oli kuitenkin paljon elämyksellisiä ulottuvuuksia:
Usein kirjallisesti orientoitunut Brander rakentaa hienoja ja hitaasti avautuvia installaatioita teemojensa pohjalta. Välittömiä ahaa-elämyksiä ei siis kannata odottaa – paitsi ehkä joidenkin yllättävän hauskojenkin animaatioiden osalta –, mutta uniaan kannattaa katsomiskokemuksen jälkeen odotella.
Mutta minä olisin kyllä ripustanut näyttelyn hieman toisin. Nyt yhdessä salissa on monta tasakokoista animaatioita taulutv-screeneillä. Minä olisin kokeillut yhtä kunnon kankaalla ja ison äänen kanssa – vaikkapa Max Savikankaan säveltämää Akvaariota (2011).
Kuitenkin hieno näyttö useamman vuoden määrätietoisesta työskentelystä.
***
Maailma kylässä -festivaalin kirjatorin yhteydessä Rautatientorilla oli Jani Leinosen (s. 1978) House of Democracy (26.–27.5.):
Ja minähän jonotin äänestämään. Näytin passini ja vastailin idioottimaisiin kysymyksiin. Äänestyshuoneessa Leinonen itse leimasi lippuni suositeltuaan erästä tiettyä vaihtoehtoa. Leimassa luki "Hylätty" ja Leinonen myös salaa katsoi lippuni sisällön.
Kaikki eivät edes päässeet äänestyskoppiin asti. Heille lohtua (klikkaa isommaksi):
Hyvä ja toimiva idea. Kyllä demokratian ulottuvuuksia kannattaa miettiä.
***
Sitten minulla oli valokuvataiteilija Martti Jämsän (s. 1959) kanssa Polaroid-palaveri. Törmäsin matkalla myös kuvanveistäjä Heimo Suntioon (s. 1955). Matkasimme Corona Baarin terassille, jossa istui kaksi performanssitaiteilijaa: Roi Vaara (s. 1953) ja madridilainen Carlos Llavata (s. 1964) "normaali performanssitaiteilija". Viimemainituilla oli juuri ollut keikka Suomenlinnassa.
Siinä sitten keskusteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä: siitä, miksi performanssista kirjoitetaan niin vähän, ja lopulta molempien maiden sisällissodasta. Minä kerroin Llavatalle, että isoisäni oli vuonna 1918 vangittuna Suomenlinnassa, missä hän juuri parhaillaan asustelee.
Vasemmalta Suntio, Vaara, Jämsä ja Llavata.
Ja sitten paikalle osui vielä valokuvataiteilija Sakari Kiuru (s. 1961), joka piirsi meidät pikkudiginsä ihmeohjelmalla:
Ja vielä vakuudeksi isoäitini, joka odotti isoisääni vankileiriltä useamman vuoden ajan:
Voihan vankileirien saaristo!
Llavata kysyi minulta, että miksi me tunnemme heidän sisällissotansa mutta he eivät tunne meidän sisällissotaamme. Vastasin, että meillä ei ollut Picassoa.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Mihin piirtäjiä vielä tarvitaan?
On tässä vähän rästejäkin purkamatta, mutta tulen hetkeksi jo tähän päivään, jolloin olin pienellä näyttelykierroksella. Galleria Heinossa törmäsin kuvanveistäjä Heimo Suntioon (s. 1955), ja kun olimme gallerian ulkopuolella jo eroamassa, sattui paikalle valokuvataiteilija Sakari Kiuru (s. ?), joka oli saanut synttärilahjakseen pienen digipokkarin. Kamerassa on hauska toiminto, jolla saa tällaista "piirustusjälkeä" aikaiseksi:
Kysessä on toki tyypillinen fad – mutta aika hauska sellainen. Ja onhan meidät nyt ikuistanut vanha Fotofinlandia-voittaja – itse asiassa ensimmäinen laatuaan vuodelta 1988.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


