Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi juttuni Minna Kangasmaan (s. 1967) näyttelystä Galleria Sculptorissa. Lehti halusi kritiikin sijaan haastatteluun pohjautuvan jutun, ja minähän tein töitä käskettyä ja soitin toissapäivänä Ouluun ja kirjoitin jutun heti tuoreeltaan. Tilaakin oli vähän enemmän, mutta silti jäi moni asia käsittelemättä. Puhuin Kangasmaan myös hänen kansainvälisistä suhteistaan, muun muuassa Hildegard Projektista, mutta eihän tila riittänyt enää näihin asioihin ollenkaan:
Kuparistakin saa pitsiä
Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa kiinnittää varsin monimutkaisella tavalla huomiota ihmisen luontosuhteeseen. Samalla hän tulee esittäneeksi visaisia kysymyksiä taidehistorialle.
Oululainen kuvanveistäjä Minna Kangasmaa (s. 1967) on kiinnostunut luonnosta kuten moni muukin taiteilija maailman sivu. Kangasmaa lähestyy kuitenkin aihettaan hieman poikkeavalla tavalla. Hän ei kuvaa luontoa esteettisen nautinnon lähteenä niin kuin varsinkin ennen tehtiin mutta ei myöskään ota poliittisesti kantaa luonnon puolesta, niin kuin nykytaiteessa monesti tehdään.
– Minua kiinnostaa ihmisen ja luonnon suhde – se, miten luontoa voisi lähestyä. Ja varsinkin se, miten sitä on lähestytty historian kuluessa. Minua kiinnostaa myös se, miten tieteellinen ajattelu ja luokittelut etäännyttävät koko ajan ihmistä luonnosta. Haluan yhdistää näitä tieteen asioita arkiseen maailmaan.
Niinpä Kangasmaan kohteena on tuoreimmassa näyttelyssään Systema naturae kohteenaan sekä Carl von Linnén (1707–1778) luoma luokitteluiden maailma, joka rinnastuu naisten käsitöiden luomaan omaan kulttuurihistorialliseen luokitteluun. Kangasmaa on virkannut jo 1700-luvulta asti suosittua ja lukuisissa mallikirjoissa levinnyttä pitsimallia, Kuningatar Annan pitsiä, joka saa muotonsa eräästä villiporkkanalajikkeesta (daucus carota). Materiaalina on kuitenkin perinteisten naisten materiaalien sijaan kupari ja messinki. Näin Kangasmaa sotkee pakkaa edelleen. Hän on nimittäin kiinnostunut myös käsityön ja taiteen suhteista.
– Suhteutan käsityöläisyyttä sekä tekemiseen että taiteeseen. Haluan myös tuoda esiin sen, miten naisten käsityöt ovat aina olleet jotenkin alempiarvoisia kuin varsinainen taide. Käsityö on siis minulle kädentaitojen kunnioittamisen lisäksi myös taiteen aihe.
– Suhteutan käsityöläisyyttä sekä tekemiseen että taiteeseen. Haluan myös tuoda esiin sen, miten naisten käsityöt ovat aina olleet jotenkin alempiarvoisia kuin varsinainen taide. Käsityö on siis minulle kädentaitojen kunnioittamisen lisäksi myös taiteen aihe.
Kangasmaa suorittaa siis ovelan liu’utuksen kädentaidoista käsitteellisyyteen, filosofian alueelle. Samalla hänen projektinsa voi nähdä myös feministisenä kannanottona.
– Haluan tuoda demokratiaa taiteeseen ja saada myös tällaiset menetelmät hyväksyttäviksi.
Kangasmaata kiehtoo myös koristeellisuus, erilaiset ornamentit. Modernismihan on rajuimmillaan todennut, että ”ornamentti on rikos”, mitä Kangasmaa ei halua allekirjoittaa. Pikemminkin se kirvoittaa hänessä kysymyksen sitä, miksi näin on ajateltu ja miksi ihmiset ovat aina olleet kuitenkin niin viehättyneitä ornamenteista.
– Miksei dekoraatio voisi olla mukana taiteessa, koska sen on sitä kaikessa muussakin elämässä, ihmisten arjessa? Miksi taide on ollut niin mustavalkoista tässä suhteessa?
Kangasmaa johdattelee näin katsojan varsin pienillä eleillä suurten ja monimutkaisten filosofisten ja myös taidehistoriallisten kysymysten äärelle.
***
PS. Tämä taisi nyt olla sitten vuoden viimeisin julkaistu juttuni. Kalenterivuoden aikana sain aikaiseksi 141 julkaistua juttua, mikä on kai kohtuullisen paljon, mutta kriitikon arjesta kertoo se, että pelkästään näiden julkaisujen palkkioilla ei vuoden elanto tulisi kasaan. Kuratointeja, esitelmiä, luentoja yms. on pakko tehdä, jotta saisi kokoon suomalaisen palkansaajan keskiansion verran. Osapuilleen siihen pyrin. Säästössä minulla ei ole koskaan elämässäni ollut mitään.
