Näyttelykuvia 509: Anarkistinen mestari

Sunnuntaina piipahdin kirjamessukiireiden välillä Galleria Heinossa katsomassa taidemaalari Paul Osipowin (s. 1939) tuoreinta näyttelyä (29.10.–20.11.).

Kriitikkokin voi kehittyä. Oli aikoja, jolloin ajattelin vähän ärsyyntyneenäkin, että Osipow on vähän liian eklektinen ollakseen tarpeeksi vakavasti otettava suureksi mestariksi – ikään kuin hän ei "syventäisi" teemojaan tarpeeksi. Koko 2000-luvun ajan olen kuitenkin jo ollut toista mieltä. Ehkä hän on eklektinen ulkoisten aiheiden ja tyylillisten keinojen suhteen, mutta taustalla on kuitenkin koko ajan taidemaalari – ja vieläpä vähän anarkistinen taidemaalari, joka tekee ihan mitä haluaa. Iän myötä tämä anarkistinen rohkeus on vain lisääntynyt – ja sitä kautta myös teosten intensiteetti. 

Kylilläkin toisiinsa törmäävät kollegat puhuvat tästä "tavallisesta" gallerianäyttelystä kuin jostain erityisestä tapahtumasta. Joskus on ihan ilo juoruta, kun juoru on myönteinen. Törmäsin näyttelyssä esimerkiksi Osipowin nuorempaan kollegaan Mika Vesalahteen (s. 1967), jota iältään heidän välissään sijaitseva kollega Henry Wuorila-Stenberg (s. 1949) oli suorastaan käskenyt paikalle:

Ja kirjamessuilla tapasin heti perään taidemaalari Anna Retulaisen (s. 1969), joka oli aivan yhtä innostunut. On hienoa nähdä, että vanha mestari ei ole pelkästään ikäpolvensa maalari.

Palaan vielä asiaan, koska olen kirjoittamassa näyttelystä Kauppalehteen näyttelystä lyhyttä juttua.

 Pergamon-asetelma I, 2011.

Luettua 36: Tilaa taiteelle!

Esko Vesikansa: Tilaa taiteelle! Katsaus Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiön toimintaan. Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö 2010. 

Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö vietti tänään 20-vuotisjuhliaan, Vallilan taiteilijatalo 10-vuotisjuhliaan ja säätiön pitkäaikainen asiamies, paljon taiteilijoiden työtilojen kehitystä urallaan vauhdittanut Esko Vesikansa eläkkeelle siirtymistään. Kaikkea tätä juhlisti hyvän jatsahtavan bändin, lukuisten vieraiden ja kauniin sään lisäksi Vesikansan kirjoittaman säätiön pienen historiikin julkistaminen.

Ja kelpaa tätä historiaa kirjoittaakin. Vesikansan on helppo siirtyä eläkkeelle, koska hänen työnsä säätiössä on tuottanut paljon hedelmää: tällä hetkellä säätiö toimii vuokranantajana yli 140 työtilalle ja lähes 40 ateljeeasunnolle. Toimin Taiteen päätoimittajana vuodet 1998–2005, ja alusta asti olen säännöllisesti vieraillut näissä paikoissa ja nähnyt yhden jos toisenkin työhuoneen tehdessäni haastatteluita, ja voin omalta osaltani ja myös kuulemani perusteella vakuuttaa, että säätiön tarina on ollut aika huikea onnistumistarina.

Parempaa kirjoittajaa tälle tarinalle ei Vesikansan sijaan olisi ollut tarjolla, koska hän tietää siitä käytännöllisesti katsoen kaiken eikä hänellä toisaalta ole mitään peiteltävää tai selittelyn tarvetta.  Vesikansa on myös harvinaisen terveellä järjellä ja hyvällä kiteyttämisen kyvyllä varustettu kirjoittaja.

Pieni kirjanen on tiivis katsaus säätiön toimintaan ja myös sitä edeltävin tapahtumiin. Mukana on myös hyvä kronologia, jonka avulla faktoja voi tarvittaessa nopeasti tarkistaa. 

Mutta voin minä vähän motkottaakin: 1) Kuviin olisi pitänyt satsata enemmän. Nyt mukana on muutama todella suttuinen ja huono kuva. En tiedä, onko kyse kuvankäsittelytaidon puutteesta vai painotekniikasta vaiko huonosta originaalista, mutta esimerkiksi kuva Kalasataman taitelijatalosta on kuin DDR:läisestä turistioppaasta. 2) Jäin myös kaipaamaan vähän lisää luiden ympärille. Jotain pientä kaskua ja ehkä myös käyttäjän näkökulmaa. Olisi ollut hauska lukea vaikkapa pari taiteilijahaastattelua ja nähdä vähän villimpiäkin työhuonekuvia kuin kirjasessa nyt on. Taiteilijoiden työhuoneet ovat nimittäin aika kiehtovia paikkoja. Tänään Vallilan taiteilijatalossa esimerkiksi taidemaalari Mika Vesalahti (s. 1967) piti työhuonettaan juhlayleisölle auki:

 

Mutta hyvä näinkin. Perusfaktat ovat nyt kasassa ja isompaa historiikkia voidaan ryhtyä odottelemaan ja sen odotuksella vaikka Vesikansaa painostamaan – pitäähän hänellä hyvä eläkeharrastus olla. Liityn mieluusti hänen onnittelijoidensa joukkoon. Tässä itse sankari takana luuraavan Vesalahden työhuoneen edessä:

Inge Blomerus ja taidemaalari Juri Saarikoski (s. 1961) seurasivat juhlia Saarikosken työhuoneen parvekkeelta kuin keisarilisesta aitiosta:

Innostuin myös harjoittelemaan lähikuvien ottamista. Tässä uhrina taidemaalari Jarmo Mäkilä (s. 1952), joka toimi Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana (1986–91) juuri silloin kun ateljeesäätiö syntyi:

Kaiken kaikkiaan hyvä ja lämminhenkinen juhlatilaisuus.