Julkaistua 240: Taidokkaita ja hillittyjä nuoria

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi lyhykäinen juttuni Nuoret 2011 -näyttelystä (3.12.2011–8.1.2012) Helsingin Taidehallissa. Vähän harmittaa, että minulla oli annettua tilaa vain 1500 merkkiä, koska olisi ollut aiheellista käsitellä näyttelyn teemoja ihan oikeastikin. Tällaiseen alle liuskan juttuun ei mahdu mitään, mutta minkäs freelancer tekee. Tila annetaan ja sitten se täytetään ja sitten tilille ilmestyy joskus vastaavasti laihanpuoleinen palkkio:

Taidokkaita ja hillittyjä nuoria

Nuorten näyttelyllä on jo takanaan pitkä perinne: ensimmäinen pidettiin Helsingin Taidehallissa vuonna 1939. Alkuun nuoria sai tarkastella vuosittain, nykyään Taiteilijat-näyttely (entinen ns. vuosinäyttely) vaihtelee Nuoret-näyttelyn kanssa vuorovuosien syklillä. Järjestäjänä toimii Suomen Taiteilijaseura.

Nuoren taiteilijakuntamme laajuudesta kertoo näyttelyn teostarjonta. Kolmihenkinen jury sai eteensä 436 tarjokasta, joista valittiin 56.

Nuoret on ollut myös perinteinen tapa tarkastella taiteen nykyhetkeä keskeisine teemoineen ja haistella tulevaisuutta. Kun valittujen taiteilijoiden määrä tarjonnasta on noin 14 %, näkyy tuloksessa keskeisten teemojen lisäksi myös voimakkaasti juryn maku ja sen kompromissit. Tämänvuotinen jury on selvästi panostanut salonkikelpoiseen, esteettissävyiseen jälkeen ja viimeisteltyyn osaamiseen, sillä kovin rankkaa ja rosoista on näyttelystä turha etsiä. Innovatiivisia kokeilujakaan ei juuri ole tarjolla. 

Nuorten näyttelyn siistiä ripustusta. 

Juryn puheenjohtajan Antti Tantun mukaan valokuva- ja videoteokset jylläävät edelleen tarjonnassa.

Jos joitain teemoja yrittää nostaa esiin, tuntuu luonto olevan nuorten taiteilijoiden suurimpia huolia, mutta muu poliittinen aktiivisuus on melko jäsentymätöntä. Joistain teoksista on aistivinaan retrohenkisyyttä, mutta pelkäänpä että kyse on tahattomuudesta – pyörän keksimisestä uudestaan.

Vaan hyvä se on tämäkin näyttely. Väliin vain tuntuu siltä, että kaikki nykytaiteen yhteisnäyttelyt ovat nuorten näyttelyitä.

Tätä Kalle Mustosen (s. 1979) Trojania (2011) käytin muuten eilisessä esitelmässänikin esimerkkkinä populaarikuvaston asemasta nykykuvanveistossa.

Näyttelykuvia 528 & 529: Nuoruustangoa

Perjantaina kävin Nuoret 2011 -näyttelyn pressissä (3.12.2011–8.1.2012) Helsingin Taidehallissa. Nuorten näyttely on ollut aina hyvä paikka katsastaa taiteen keskeisiä teemoja ja käsittelytapoja ja tutustua usein myös aiemmin tuntemattomiin nuoriin lupauksiin.

Juryn puheenjohtajana toiminut taidegraafikko Antti Tanttu (s. 1963). Taustalla Maecenas-killan palkinnon voittanut Kati Lehtosen (s. 1979) hieno lyijykynällä alumiinille piirretty Kantama (2010), jota olen ehtinyt jo aiemmin ihailla Kuvataideakatemian näyttelyssä.

Ensivaikutelma näyttelystä oli lievä pettymys, koska se oli niin ylettömän siisti ja esteettinen. Olisin kaivannut enemmän rosoa ja särmää ja jotain innovatiivisempaa. Lopulta kuitenkin huomasin pitäväni useimmista töistä, ja oli niitä särmiäkin piilossa kaiken hienostuneisuuden ja teknisen osaamisen keskellä. Kuten vaikkapa Erika Erren (s. 1979) ketunkynsistä tehdyssä teoksessa Kiusa (2011), jota hän tässä vielä viimeistelee pressitilaisuuden kuluessa:

Ja kun taiteessa saa nykyään luvan takaa assosioida paljon vapaammin kuin ennen, muistelin minäkin Erren teoksen ääressä jo kauan sitten edesmennyttä Taisto-kissaani, joka teki osamaksulla ostamastani nahkaselkäisestä Otavan isosta musiikkitietosanakirjasta mokkaselkäisen, ja myöskin edesmennyttä Repo-kissaani, joka rei'itti mahani ja kylkeni miltei päivittäin maatessaan päälläni, kun katselimme yhdessä televisiota. Kynsi on vahva elementti monessakin suhteessa. Myös toki metaforana.

Näyttelyyn valitut maalaukset olivat ehkä turhan vähäverisiä, mutta esimerkiksi veistoksissa oli voimaa, kuten vaikkapa Kalle Mustosen (s. 1979) Trojanissa (2011): 

Ja pakko on tunnustaa, että Mikko Kuoringin (s. 1977) Unioni (2010), 27 EU:n jäsenmaan lipusta kudottu räsymatto, oli suorastaan nerokas:

Videot oli koottu yhteen tunnin screeningiin, joten ne piti valitettavasti jättää myöhemmäksi toisen käynnin yhteyteen. Palaan siis aiheeseen, ja palaan siihen muutenkin, koska kirjoitin Kauppalehteen jo pikkuruisen jutun näyttelystä.

***

Taidehallin studiossa oli Sini Pelkin (s. 1978) näyttely Embarkation (3.12.2011–8.1.2012). Minulla on aiemminkin ollut vähän vaikeuksia suhtautua Pelkin työskentelyyn, jota pidän hieman yliteoretisoivana. Näin oli nytkin. En oikein tavoittanut sitä ideaa, että Embarkation olisi ollut "valokuvan tavoin rajattu liikkuva kuva", kuten Pelkki itse toteaa.

 

Jotain oudon viehättävää teoksessa kuitenkin oli, mutta liian jäsentymättömäksi se minun mielessäni jäi – ja vaille sitä poeettista voimaa, joka olisi epäilemättä tehnyt sen tehokkaammaksi.