Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakel Liekki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakel Liekki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. tammikuuta 2012

Näyttelykuvia 557: Elvis elää!

Yritän kuroa vielä rästejä kiinni. Toissatorstaina palasin Tukholman-matkalta, ja lyhyen päiväunen jälkeen aloitin taas taidearjen. Lähdin Vaasankadulle tutustumaan uuteen galleriaan, jonka ilmaantumisen uutisoin seuraavaan Taiteeseen.
Kingi Kongi Galleriassa oli menossa gallerian toinen näyttely. Ryhmänäyttely Elvis Is in the Building (10.–29.1.) piti nimensä mukaisesti sisällään pelkkää Elvis-aiheista taidetta. Pieneen tilaan oli saatu ahdettua peräti 26 taiteilijan teoksia: kollaseja, piirustuksia, maalauksia, sarjakuvaa, valokuvaa. Ei niitä nyt kaikkia oikein mestariteoksiksi voinut sanoa, mutta kokonaisuudessaan idea oli hauska:



Ideoissa oli myös hauskaa variaatiota. Rakel Liekki (s. 1979) oli maalannut näköismuotokuvan C-kasetista: Cant't Help Falling in Love:


Ja Milla Paloniemellä (s. 1983) oli kaksi hauskaa sarjaa (Suomen Elvis-look ja Elviksen Suomi-look). Tässä ajankohtainen teos Suomen Elvis-look-sarjasta:


Paloniemen Elvis-Väyrysen olisi saanut 30 eurolla! Ja muutenkin paikan henkeä kuvaa hyvin, että joissain teoksissa oli kaksi hintaa: alempi opiskelijoita ja työttömiä varten. Ei taiteen jakelukaan siis aivan suoraviivainen kapitalistinen markkina-asia ole.

torstai 6. toukokuuta 2010

Näyttelykuvia 48: Mitä on camp?

Kuvataiteilija Jani Leinonen (s. 1978) soitti minulle eilen ilman mitään varsinaista asiaa. Olimme aika lähellä toisiamme, joten päätimme tavata Showroom Helsingissä, jonne hän oli matkalla.

Jani Leinonen ja ylisöpö vihreä varsa.

Seinillä oli jo ripustettuna ja avajaisia odottamassa Riikka Hyvösen (s. 1982) ja Rakel Liekin (s. 1979) Ylisöpö! (7.5.–6.6.). Minulle tällainen kuvakieli ja siitä tehtävä näyttely on silkkaa campia, jota en aina oikein jaksa. Nyt en jaksanut lainkaan. Leinonen halusi kuitenkin haastaa minut keskusteluun taiteilijan tietoisuudesta, valinnanvapaudesta ja campista. Puhuimme tässä yhdeydessä Hyvösen ja Liekin lisäksi Petri Ala-Maunuksesta (s. 1970) ja yllättäen jopa Matti Kujasalosta (s. 1946), vanhasta kunnon teippimaalarista, jota kummatkin selvästikin ihailemme taiteiljana. Muuten olen Leinosen kanssa ylensä joka asiasta eri mieltä, mutta viihdymme silti hyvin toistemme kanssa. Vähän kummallista.
Sitten puhuime vielä katutaiteesta, ja hän kertoi vähän menneisyydestään silläkin alalla. Saatan vielä haastatellakin häntä tästä aiheesta.
Jos camp olikin ehkä ensimmäisiä yrityksiä rikkoa modernismin luomien makujärjestelmien rajalinjoja, on siitä jo aivan helvetisti aikaa. Se ei vain yksinkertaisesti enää ole kovin kiinnostavaa. Sen pitäisi olla ihan "so last season", niin kuin jotkut nykyään sanovat. Niin kuin isot silmät ja vaalenapunainenkin mielestäni ovat.
Huonon maun kultivoiminen ei ole enää kovin kiinnostava tai vallankumouksellinen asia.

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Näyttelykuvia 40 & 41 & 42: Siellä sun täällä

Keskiviikkona 28.4. jaettiin Ravintola Lasipalatsin Palmuhuoneessa Kritiikin Kannukset runoilija Timo Harjulle. Sympattisen tuntuinen kaveri ja ainakin näytteen perustella palkintonsa väärti. Olin paikalla "viran puolesta" Kritiikin Uutisten toimittajana. Olen käynyt paikassa pari kertaa aiemminkin, mutta en ole koskaan jostain syystä osannut kiinnittää huomiota taiteeseen. Nyt huomasin aika kookkaan 1950-luvun Le Corbusierin (1887–1965):


Sitten innostuinkin katsastamaan kaikki ravintolan teokset. Joukossa oli muun muassa ihan sympaattinen Jaakko Somersalo (s. 1916–1966) ja pari Max Salmea (1931–1995). Kun kysyin teosten alkuperää hovimestarilta, hän kertoi niiden kuuluvan yhdelle omistajista, Heimo Keskiselle. Mukava pikku kokelma, joka sopii funkisravintolaan oikein hienosti. Muistakaa siis aina ravintolassakin katsella ympärillenne.

***

Helsingin tuoreimman gallerian, Showroom Helsingin avaaminen uutisoitiin kaiketikin vähän väärin. Kyseessä ei ole kuvataiteilija Jani Leinosen (s. 1978) perustama uusi galleria vaan Tuomas Zetterbergin perustama galleria, joka edustaa muun muassa Jani Leinosta. Se muu on sitten kuvataiteilija Jiri Geller (s. 1970). Hän on siis vaihtanut tallia Gallery Kalhama & Piippo Contemporarysta. Showroom Helsingissä tullaan näiden kahden lisäksi näkemään myös muiden "yhteistyötaiteilijoiden" – kuten Zetterberg minulle sanoi – näyttelyitä. Seuraavana (7.5.–6.6.) ovat vuorossa karkkivärisellä Ylisöpö!-näyttelyllään Riikka Hyvönen (s. 1982) ja Rakel Liekki (s. 1979). Nyt (16.4.–2.5.) seinillä on Jani Leinosen Tony the Tiger – jos ei joku vielä hänen pop-pakettejaan ole nähnyt.     
Taantuma ei tunnetusti ole taiteen ystävä, mutta ainakin Zetterberg vaikutti optimistiselta – uutta nuorempaa ja aidosti taidetta harrastavaa keräilijäkuntaa kuulemma riittää. Toisena galleristina toimii kuraattoriaktivistina tunnettu Aura Seikkula:


Hieman vierastan showroomin omaa statementtia: "Art for all is a compromise. Cold and absent. Not all of us are interested in art. In fact, only a few of us are. We want to be faithful to these few." On siinä sellaista elitististä hybristä, että kavahdan. Mutta katsotaan nyt sitten.

***

Aika usein isompi näyttely kannattaa katsoa useampaankin kertaan, jos vain on mahdollista. Niinpä kävin katsomassa Helsingin taidemuseon Georg Baselitzin (s. 1938) uudestaan. Suurin syy tähän oli se, että ensimmäisellä kerralla vain vilkaisin näyttelyn yhteydessä esitettävää Heinz Peter Schwerfelin (s. 1952) 52-minuuttista fimiä Baselitz (2004), vaikka se näyttikin sangen intensiiviseltä. Oli jo kiire jonnekin pois. Niinpä varauduinkin nyt katsomaan sen kokonaan. Ja hieno se olikin. Oli myös hauska nähdä, että vieressäni istui keski-ikäinen nainen, joka myös hänkin katsoi filmin kokonaan. Harva nimittäin tajuaa, kuinka vähän näitä oheisjuttuja ihan oikeasti katsotaan, jos ne vaativat vähänkin enemmän aikaa. Kun arvioin, että meitä tulee kolmen ja puolen kuukauden aikana olemaan ehkä 27, saatan jo olla optimistinen. Ja tämä on siis ihan oikeasti totta.
Filmi oli niin tiukkaa ja intensiivistä asiaa merkittävän maalarin työskentelyn perusteista, että painostin erästä maalariystäväänikin menemään museoon varta vasten vain sen takia, vaikka hän ei edes arvosta Baselitzia kovin kummoisena maalarina. Ja hän lupasi. Aion vielä tentatakin hänet.