Keskiviikkona 28.4. jaettiin Ravintola Lasipalatsin Palmuhuoneessa Kritiikin Kannukset runoilija Timo Harjulle. Sympattisen tuntuinen kaveri ja ainakin näytteen perustella palkintonsa väärti. Olin paikalla "viran puolesta" Kritiikin Uutisten toimittajana. Olen käynyt paikassa pari kertaa aiemminkin, mutta en ole koskaan jostain syystä osannut kiinnittää huomiota taiteeseen. Nyt huomasin aika kookkaan 1950-luvun Le Corbusierin (1887–1965):
Sitten innostuinkin katsastamaan kaikki ravintolan teokset. Joukossa oli muun muassa ihan sympaattinen Jaakko Somersalo (s. 1916–1966) ja pari Max Salmea (1931–1995). Kun kysyin teosten alkuperää hovimestarilta, hän kertoi niiden kuuluvan yhdelle omistajista, Heimo Keskiselle. Mukava pikku kokelma, joka sopii funkisravintolaan oikein hienosti. Muistakaa siis aina ravintolassakin katsella ympärillenne.
***
Helsingin tuoreimman gallerian, Showroom Helsingin avaaminen uutisoitiin kaiketikin vähän väärin. Kyseessä ei ole kuvataiteilija Jani Leinosen (s. 1978) perustama uusi galleria vaan Tuomas Zetterbergin perustama galleria, joka edustaa muun muassa Jani Leinosta. Se muu on sitten kuvataiteilija Jiri Geller (s. 1970). Hän on siis vaihtanut tallia Gallery Kalhama & Piippo Contemporarysta. Showroom Helsingissä tullaan näiden kahden lisäksi näkemään myös muiden "yhteistyötaiteilijoiden" – kuten Zetterberg minulle sanoi – näyttelyitä. Seuraavana (7.5.–6.6.) ovat vuorossa karkkivärisellä Ylisöpö!-näyttelyllään Riikka Hyvönen (s. 1982) ja Rakel Liekki (s. 1979). Nyt (16.4.–2.5.) seinillä on Jani Leinosen Tony the Tiger – jos ei joku vielä hänen pop-pakettejaan ole nähnyt.
Taantuma ei tunnetusti ole taiteen ystävä, mutta ainakin Zetterberg vaikutti optimistiselta – uutta nuorempaa ja aidosti taidetta harrastavaa keräilijäkuntaa kuulemma riittää. Toisena galleristina toimii kuraattoriaktivistina tunnettu Aura Seikkula:
Hieman vierastan showroomin omaa statementtia: "Art for all is a compromise. Cold and absent. Not all of us are interested in art. In fact, only a few of us are. We want to be faithful to these few." On siinä sellaista elitististä hybristä, että kavahdan. Mutta katsotaan nyt sitten.
***
Aika usein isompi näyttely kannattaa katsoa useampaankin kertaan, jos vain on mahdollista. Niinpä kävin katsomassa Helsingin taidemuseon Georg Baselitzin (s. 1938) uudestaan. Suurin syy tähän oli se, että ensimmäisellä kerralla vain vilkaisin näyttelyn yhteydessä esitettävää Heinz Peter Schwerfelin (s. 1952) 52-minuuttista fimiä Baselitz (2004), vaikka se näyttikin sangen intensiiviseltä. Oli jo kiire jonnekin pois. Niinpä varauduinkin nyt katsomaan sen kokonaan. Ja hieno se olikin. Oli myös hauska nähdä, että vieressäni istui keski-ikäinen nainen, joka myös hänkin katsoi filmin kokonaan. Harva nimittäin tajuaa, kuinka vähän näitä oheisjuttuja ihan oikeasti katsotaan, jos ne vaativat vähänkin enemmän aikaa. Kun arvioin, että meitä tulee kolmen ja puolen kuukauden aikana olemaan ehkä 27, saatan jo olla optimistinen. Ja tämä on siis ihan oikeasti totta.
Filmi oli niin tiukkaa ja intensiivistä asiaa merkittävän maalarin työskentelyn perusteista, että painostin erästä maalariystäväänikin menemään museoon varta vasten vain sen takia, vaikka hän ei edes arvosta Baselitzia kovin kummoisena maalarina. Ja hän lupasi. Aion vielä tentatakin hänet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti