Näyttelykuvia 7: Kun ei saa otetta, osa 2

Yritän kuroa näköjään nyt jo aika nopeasti syntyvää viivettä kiinni ja jatkaa perjantain 9.4. näyttelykierrostani.

Galleria Pirkko Liisa Topeliuksen pienesä salonkitilassa esiintyi (30.3. – 25.4.) Lahden taideinstituutista pari vuotta sitten valmistunut Aino Johansson (s. 1984). Tämä on Johansson ensimmäinen yksityisnäyttely, joten lempeästihän sitä pitää katsoa.

Johansson töissä on toki ilmaisun voimaa ja tapahtumia, mutta jokin keskittymisharjoitus tuntuisi vielä olevan tarpeen:

Johanssonin omin sanoin: "Näissä maalauksissa on ainakin peilejä, räjähdyksiä, savuja, pimeää ja toisen kasvot." Onhan se maailmakaikkeus, jota Johansson on lähtenyt kuvaamaan, toki iso, pelottava ja räjähtelevän hahmoton, mutta sen tutkimisessa voisi joskus auttaa se, että paneutuu vähän paremmin joihinkin yksityskohtiin ja yksittäisiin probleemoihin. Tai en sitten tiedä. Paraskin puhuja.

PS. No hitto, ehkä Johanssonin töissä oli sittenkin jotain kiinnostavaa. Ryhdyin nimittäin ajattelemaan esimerkiksi venäläistä avantgaredea ja sitä, miten tietyt kosmologiset asiat ovat taiteeseen tulleet. Näitä asioita on käsitellyt muuten hienosti Pariisissa asuva taiteilija Kimmo Pasanen (s. 1943), jonka eräästä Taide-lehdessä ilmestyneestä artikkelista saa esimakua tämän linkin kautta.