sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Luettua 2 & Arkkitehtuuria 1 & Virossa 1: Buum/ruum – Boom/Room



Pille Epner (toim.): Buum/ruum. Uus Eesti arhitektuur – Boom/Room. New Estonian Architecture. Eesti Arhitektide Liit 2009.

Virolainen raju rakennusbuumi kesti nykyisen laman alkuun osapuilleen vuodesta 2000 vuoteen 2007. Olen matkustellu tuona aikana paljon Virossa ja seurannut rakennuskannan ja kaupunkikuvan rajua muuttumista – useimmiten melko surullisena. Virolainen arkkitehtuurihan on siitä kummallista, että jostain 1970-luvulta sen ympärillä käyty keskustelu on ollut radikaalia ja edistyksellistä – muun muassa Vilen Künnapun ja Leonhard Lapinin toimesta –, mutta sitten se toteutunut arkkitehtuuri on usein ollut harkitsemattoman välinpitämätöntä niihin fenomenologissävyisiin hienoihin ajatuksiin verrattuna, joita on ollut tapana esittää ja joilla olisi voinut rakentaa inhimillisen arvokasta ympäristöä. 
Näin on laita tässäkin kirjassa. Alun esseet ovat varsin filosofisia ja kriittisiä, mutta sitten se kavalkadi 2000-luvun merkittävämmästä virolaisesta arkkitehtuurista, joka liki 300-sivuisessa kirjassa esittäytyy, on pääosin aika masentavaa katseltavaa, eikä sitä osata tai uskalleta kunnolla kritisoida. Kiinnostavaa se kuitenkin on, ja tällaisen kirjan voi ottaa myös opaskirjakseen, kun lähtee paikkoja itse tutkimaan – sillä eihän arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua voi todellisuudessa kirjojen kautta kokea. Taloon on mentävä sisään.

PS. Tekisi mieleni kokeilla joskus siipiä myös arkitehtuurikritiikin alalla, ja luulenpa niin tulevaisuudessa tekevänikin. Onhan se nimittäin itse asiassa vähän kummallista, että arkkitehtuuri on nykytaidemaailmaa ajatellen siirtynyt taas ikään kuin poispäin taiteen keskiöstä katsottuna, kun asian pitäisi olla juuri toisin. Arkkitehtuurin kauttahan ihmisten arki rakentuu – se arki, johon nykytaide niin kovasti yrittää interventioidaan tehdä. Onneksi on sellaisia asioita kuin Suomessa esimerkiksi Dodo ja Virossa Uus Maailm. Toivottavasti ne vetävät puoleensa myös enemmän taideväkeä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti