sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Katutaidetta 1: Viikko 14

Olen jo muutaman vuoden ajan liikkunut kaupungilla niin, että minulla on koko ajan pieni digikamera taskussani. Kuvaan miltei kaiken näkemäni katutaiteen, varsinkin tarrat ja sapluunat. Perinteisestä graffitista ja tageista en kuitenkaan ole lainkaan kiinnostunut. En tee tätä mitenkään järjestelmällisesti – en esimerkiksi ajoita ja paikallista havaintojani sen kummemmin – enkä myöskään varsinaisesti lähde metsästämään kohteita. En myöskään edes teeskentele ymmärtäväni läheskään kaikkea näkemääni. Olen kuitenkin asiasta kiinnostunut, ja jos aion kiinnostukselleni jotain tehdä, pitää minun dokumentoida tätä usein hyvinkin nopeasti katoavaa taidetta. Aika sitten näyttää, että teenko aineistolla mitään. Tässä kavalkadina kuluneen viikon saalis:



Sapluunataidetta (engl. stencil art) Helsingissä on tarjolla aika vähän, ja siksi jokainen uusi löydös onkin erittäin ilahduttava. Tämä hieno ambulanssiduuni oli ilmestynyt Kampin keskuksen kupeeseen:


Liikennemerkkien takana on toisinaan iso ryväs tarroja. Sellaista sanotaan komboksi (engl. sticker combo). Tällainen oli Vaasankadulla:


Ja tässä edellisestä vähän surullisia fiiliksiä herättävä erillinen duuni:


Politiikka on ehkä unohtunut eduskunnasta, mutta onneksi kaduilla on ääneen puhuvia nuoria:


Ja sitten on onneksi niitäkin, joille ympäristön esteettinen somistaminen on omaehtoista tärkeää luovaa toimintaa. Tämä viehko hahmo oli duunattu Vanhan kauppahallin takaseinään:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti