Näyttelykuvia 289 & 290 & 291 & 292 & 293: Pieni lauantaikierros

Lauantaiaamuna nukuin pitkään ja päätin tehdä vain pienen näyttelykierroksen.

Mitähän kriitikon pitäisi sanoa sisarensa näyttelystä? Aloitin nimittäin kierroksen Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksesta, jonka salongissa sisarellani Hanna Kantokorvella (s. 1963) on pieni näyttely (2.–27.3.).

Myrsky, tussi, 2010.

No, yritänpä nyt sitten sanoa sen, mitä ajattelin. Vähän minua tuntuu vaivaavan se, että hän on liian kiinni vakiintuneissa aiheissaan. Mitään varsinaista yllätystä ei siis ole tarjolla. On kuitenkin ilahduttavaa, että hänen panteismia tavoitteleva tussijälkensä on vapautunut ja selvästi kehittynyt vuosien mittaan – hän on päässyt eroon pikkusievästä piiperryksestä. Ihan kelpo näyttely siis, vaikka tämä kuvamaailma ei muun muassa pyhimyksineen minulle niin läheistä olisikaan.

***

Samassa galleriassa oli tarjolla myös minulle aiemmin tuntemattoman Maija Toropaisen (s. 1956) näyttely (2.–27.3.). Toropainen on toiminut pitkään graafisena suunnittelijana, mutta tehnyt siinä sivussa myös taidetta. Hänen maisemansa ovat kotoisin merenranta-alueilta Suomenlinnasta, Kökarista ja Muhun saarelta Virosta. Ei nyt mitään maailmoja ravisuttavaa, mutta miellyttävä hehku hänen värimaailmassaan on:

  Peltonäkymä, tempera, 2011.

***

Galleria Amassakin oli poikkeuksellisesti kaksi näyttelyä. Ensin minua otti aika rajusti pannuun, kun huomasin, että tarjolla oli Kaisaleena-Halisen (s. 1973) sijaan Emelie Björckin (s. 1978) näyttely (5.–29.3.). Enhän minä taaskaan muistanut, että Aman näyttelyrytmi poikkeaa useimmista gallerioista, joihin aina yritetään rynnätä sunnuntaina viime hetken vierailulle.  

Ruotsalaisen Björckin maalaukset ovat kuitenkin varsin hienoja. Hän osaa maalata öljyllä alumiinille kiehtovia heijastuksia hyväkseen käyttäviä oudon latautuneita tunnelmakuvia: 

 Nimetön, öljy alumiinille, 2011.

On kuitenkin pakko todeta, että nyt en ollut aivan yhtä ihastunut kuin kolme vuotta sitten, kun näin Amassa hänen Suomen debyyttinsä ja kirjoitin Uuteen Suomeen – silloin kun sinne vielä kirjoitin – siitä aika innostuneen arvostelun, jonka voi lukea tästä (ei muuten ihan paska juttu, huomasin nyt vuosien jälkeen). Mutta hieno ja tasapainoinen näyttely silti.

***

Oli ilahtunut siitä, että Aman Virpi Wuori-Valtaoja oli löytänyt Turun kirjamessuilla aikoinaan pikkunäyttelyllä esiintyneen turkkilaisen Seval Senerin (s. 1977), josta kirjoitin ohimennen viime syksynä. Aman pikkuhuoneessa oli esillä suorastaan riemukkaan oivaltava sarja, jossa renessanssiklassikoita oli ikään kuin käännetty islamilaisen taiteen kielelle:

 Las Meninas by Velazquez, 2008.

***

Kierros loppui aikamoiseen antikliimaksiin. Olen pitänyt Kaisu Aron (s. 1949) maalauksista aina, kun niitä olen nähnyt, mutta nyt hän oli laittanut tm-galleriaan näytille (16.2.–6.3.) valokuvia ja yhden videon Beninistä. Oletan hänen siis vierailleen Villa Karossa.  

 Wavimin luona, 2010. 

Aro itse sanoo tiedotteessaan, että "kuvani ovat muistiinpanoja näkemästäni ja kokemastani". Olisi antanut ollakin niin. Ei hänestä oikein tunnu olevan valokuvataiteilijaksi – niin kuin ei kenestäkään ole ihan noin vain, vaikka se helpolta saattaisi tuntuakin. Sama koskee videota. Nämä otokset ovat postikorttimaista turistinäppäilyä. Ihan kivoja sellaisia toki. Kunnon taidenäyttelyksi ne eivät yllä.  

Näyttelykuvia 213 & 214 & 215 & 216: Muistin kehnoudesta, osa 2., kansainvälisyyskasvatusta

Jatkan aikoinaan laiminlyötyjen näyttelyiden perkaamista, jotta saisin edes jonkinlaisen sielunrauhan.

27.9. kävin Stoassa katsomassa tekstiilitaiteilija Silja Purasen (s. 1961) näyttelyn Sattuma (21.9.–6.10.), joka oli sekä aika raju että koskettava. En olisi uskonut, että valokuvien siirto kankaalle voisi tuottaa niin saumattoman toimivaa jälkeä kuin Purasen kehittämissä tekniikoissa on tapahtunut. Hänen poliittissävyinen kommentointinsa on myös melko ravisuttavaa. Hän muun muassa tutkailee yhteiskunnan asettamia standardeja, joiden kanssa ysilöiden on kamppailtava.

Näytillä oli myös tekstiilien lisäksi hulvattoman hauska kaksiminuuttinen video, jossa Downin syndroomaa sairastava Onni Lintusaari esittelee taitojaan:

   

 Samaa aihetta Puranen oli käsitellyt myös kankaalla:

 

Kertakaikkisen hieno näyttely ja taas hyvä muistutus ainakin minulle – siis minun rajoituksilleni – siitä, että taiteenlajien kesken ei kannata harrastaa liiaan voimakasta kategorisointia. Tämän tekijän työtä kannattaa siis seurata, vaikka ei erityisest olisikaan ns. tekstiilitaiteesta lajina kiinnostunut.

***

Samaan aikaan Purasen kanssa Stoan parvella oli Sini Sinisalon (s. 1978) näyttely Kesän hattarat (20.9.–7.10.).  

Sellaista pikkukivaa ja tyttömäisen vaaleanpunaista ns. suttumaalausta, joista osa kuitenkin toimikin ihan pirteästi. Amatöörimäisen epätasainen silti:

Mutta amatöörihän hän onkin, eikä siinä ole mitään moitittavaa.

***

Kävin 27.9. myös lempikirjastossani Kirjasto 10:ssä, jossa on aina tarjolla pikkunäyttelyitä – hyvinkin kiinnostavia toisinaan. Niin nytkin – siis niin kuin periaatteelisella tasolla. Enpä olisi uskonut, että katselen joskus Vihdin 4H-yhdistyksen valokuvanäyttelyä suurella mielenkiinnolla! 

Ihminen on (20.9.–3.10) oli Vihdin 4H-yhdistyksen Kansainvälisyysklubin valokuvanäyttely. 14–18-vuotiaat nuoret esiintyvät itse luomissaan henkilöhahmoissa, joiden tarinoiden kautta avataan kansainvälisyyden teemoja. Varmaan ovat stereotypiatkin tulleet tutuksi. Huikean hauska ja ilmeisen toimiva idea. Ammattilaisapua valokuvauksen puolelta on antanut Olga Poppius (s. 1981). Lisää vain tällaisia projekteja! 

***

Pieni välihuomautus kuvien ja symboliikan voimasta ja toisen kulttuurin visuaalisen maailman lukutaidosta. Pizzasta ja kebabista on tullut varmaankin peruuttamaton osa suomalaisuutta – ja siitä, että niitä paikkoja pitää yleensä aina joku maahanmuuttaja. Näin on tässäkin Helsinginkadun paikassa:

 

Oikein meinasin nauruun purskahtaa, kun näin tämän paikan. Omistaja on viisaana kauppamiehenä tajunnut, että vastenmielisinkään suomalainen juntti ei tee mitään hyökkäyksiä leijonan suojeleman paikan kimppuun. Tulee päinvaston mieluusti syömään, vaikka henkilökunta puhuisikin murtaen suomeaan.

***

2.10. piipahdin Turun kirjamessuilla esintymislavalla puhumassa Tallinna-aiheisista kirjoistani. Jonkin verran sitten kiertelin osastojakin. Siuron shamaani, vimmaisen hieno runoilija J.K. Ihalainen jaksaa aina yllättää. Nyt hän oli koonnut Turkki-teemaisen osaston ja järjestänyt siihen pienen tadenäyttelynkin. Olen aina ollut vannoutunut Jyskyn fani, ja jälleen taas syystä:

Seval Senerin (s. 1977) Uudelleenjärjestetyt sarjat oli kiinnostava pieni näyttely, jonka teoksissa taiteilija yhdistää hienvaraisesti sekä klassista islamilaisen taiteen kuvastoa että nykytaidetta. Minulle ihan uusi tuttavuus, mutta kotisivut kertovat, että varsin monipuolisesta tekijästä ja itse asiassa ennen kaikkea veistäjästä on kyse. Hän on myös taidokas paperinleikkaaja: 

Näin peräkylillä asuva runoilijakin voi tehdä ihan fantastista ruohonjuuritason kansainvälisyyskasvatusta!

***

Nyt välillä töihin ja uimaan. Jatkan sitten taas unohdusten auki kerintää.