Tero Nauha: Käynti. Dada-setä 2009.
Posti toi pari päivää sitten pienen kirjan, jonka olen tässä kaiken kiireen keskellä ehtinyt nautinnolla lukea. Kuvataiteilija Tero Nauha (s. 1970) on 2000-luvun ajan tehnyt erilaisia kävelyteoksia, joita voisi kutsua performanssiksi tai vaikkapa yhtä hyvin psykomaantieteellisiksi kokeiluiksi.
Nauha esimerkiksi käveli elokuussa 2004 Hyvinkäältä Hämeenkoskelle laskien uloshengityksensä ja kirjaten ajatuksiaan sanelukoneelle. Uloshengitys 559:
Pelto hehkuu, pilvet rakoilevat horisontissa, minä kuljen.
En niinkään saapuakseni perille, en niinkään tähdätäkseni jonnekin.
Pellon hehku on kauneus.
Nimitämme me Nauhan kävelyitä miten hyvänsä, nyt hän on kuitenkin koonnut kirjaksi dokumentaation kahdeksasta kävelyteoksesta, joita hän on suorittanut sekä Suomessa että maailmalla, jopa Indonesiassa asti. Jotain sukua hänen juttunsa ovet Richard Longin (s. 1945) Hamish Fultonin (s. 1946) teoksille, mutta liekö sitten suomalaisesta terveestä järjestä juontuvaa, puuuttuu Nauhan kävelystä sellainen liian hienostunut, vähän pseudofilosofinen maku, joka joskus näiden brittitähtien tekemistä vaivaa. Kun mies ostaa Hikiän K-kaupasta kaksi banaania ja silakkapihvejä, saa siinä vähän Dhammapadaakin lueskella ennen kuin valaistus seuraa. Mutta vitsit sikseen, Käynti on oikein hieno ja ajatuksia herättävä kirja, jota sympatiseeraan paljon. Väliin se muuntuu runoksi asti ja on sellaisenakin kelpo. Tunnen hengenheimolaisuutaa Nauhaa kohtaan, koska hänen kirjansa on myös tuomittu olemaan suomalaisen psykomaantieteen klassikko – sitten kun sellaisen tieteenalan historia kirjoitetaan. Minä muuten haluaisin kirjoittaa sen. Ja mikäs minua estäisi?
PS. Tästä vielä palanen Nauhan videosta Kopronomia (2004), joka liittyy myös kirjaan.
PS. Tästä vielä palanen Nauhan videosta Kopronomia (2004), joka liittyy myös kirjaan.