tiistai 4. toukokuuta 2010

Julkastua 21: Kritiikin Uutiset on uudistunut

Ja sitten vielä toinen puolituntinen erään toisen lehdistotiedotteen kanssa. Hetken yritin välillä rentoutua musiikin avulla – tämä on hyvä tapa siirtyä asiasta toiseen, kun pitää saada aikaan erilainen moodi – kuuntelemalla ihanan virolaisen klassikkoiskelmälaulajan Helgi Sallon (s. 1941)


biisiä Olematu laul [kuunnelkaa ihmeessä linkistä!] vuodelta 1968. Ja sitten eiku töihin:
 
Kritiikin Uutiset on uudistunut

Viime vuonna 40 vuotta täyttänyt Suomen arvostelijain liiton lehti Kritiikin Uutiset on uudistunut SARVin 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti on sekä kasvanut sivumäärältään että uusinut graafisen ilmeensä kokonaan – vaihtanut ulkoasunsa myös mustavalkoisesta kauttaaltaan neliväriseksi.
Kritiikin Uutiset on pitkään ollut perinteinen järjestölehti, mutta viime vuosina se on pyrkinyt osallistumaan laajemminkin kulttuurijournalismista käytyyn keskusteluun. Tätä linjaa on tarkoitus vahvistaa. Lehdessä seurataan kritiikkiin liittyvää keskustelua, kulttuurijournalismia, estetiikkaa ja myös kriittisesti tälle toiminnalle reunaehtoja rajaavaa suomalaista kulttuuripolitiikkaa.
SARVin juhlavuoden kunniaksi vuoden viimeinen numero ilmestyy vielä kaksi kertaa laajempana kuin normaalisti. Silloin lehti katsoo sekä taaksepäin, perinteisiin joita tulee pitää yllä, ja eteenpäin, mediamaailman uudistumisen myötä vaikeuksissa kamppailevan kritiikin tulevaisuuteen, jota se pyrkii tukevasti varmistamaan.
Lehden päätoimittajana jatkaa seuraavan kaksivuotiskauden kuvataidekriitikko, kolumnisti ja tietokirjailija Otso Kantokorpi. Lehden uudistuksesta ja ulkoasusta vastaa graafinen suunnittelija Pia Pettersson.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti