Kuvasin Pietarissa myös julkisia veistoksia, mutta en taida viitsiä sisällyttää niitä tähän blogiini, koska en monesta tiedä edes veistäjää, ja aika pönäköistä patsaista useimmiten on kyse. Yhden poikkeuksen voisin kuitenkin tehdä, koska olin jotenkin vaikuttunut sattumalta löytämästäni, Rubinšteinin kadulla no. 7:ssä sijainneesta runoilija Olga Berggoltsin (1910–1975) muistomerkistä, jota myös ilmeisen rakastaen kukitetaan. Siellä sijainneessan kommuunissa Berggolts asui vuosina 1934–43. Hänet muistetaan ennen kaikkea Leningradin piirityksen herooisena runoilijana.
Kyllä tällainen klassisen pronssin plastisuuskin voi olla kauniin arvokasta (tästäkään en valitettavasti tiedä taiteilijaa):
Vähän yli viisikymppisenä (1962) Berggolts katsoi rohkeasti taaksepäin runossaan 'Vastaus' (suom. Pentti Saaritsa, kokoelmasta Neuvostolyriikkaa IV, Tammi 1986):
Sen sanon teille ettei minulla
ole hukkaan elettyjä vuosia,
ei turhaan taitettuja matkoja,
en tyhjänpäiten saanut yhtään sanaa.
Yhtäkään maailmaa en ole torjunut,
en yhtään lahjaa vilpistellen antanut,
en myöskään rakastanut ole turhaan,
sairaalla, pettyneellä rakkaudella –
sen ikipuhdas valo viipyy
minussa alati,
on aina kanssani.
Eikä koskaan ole liian myöhäistä
aloittaa elämänsä uudestaan,
aloittaa koko taival
niin ettei ole tarvis pyyhkiä
menneestä sanaakaan, ei voihkaustakaan.
aloittaa elämänsä uudestaan,
aloittaa koko taival
niin ettei ole tarvis pyyhkiä
menneestä sanaakaan, ei voihkaustakaan.
Oho, en ole huomannut että Neuvostolyriikkaa sentään pääsi IV osaan. Luulin että se lopahti kun tulivat vapaammat tuulet. Siis jotenkin niin että ennen Neuvostoliiton hajoamista olisi ollut niitä uskaliaita runoilijoita, joita tuli luetuksi henkeä pidätellen, että elävätkö niiden värssyjen jälkeen.
VastaaPoistaMinulla ei ole kuin Neuvostolyriikan ykkönen. Nyt pitäisi ilmeisesti lähettää hurskaita toiveita ja rukouksia (mutta minne?) että ruvettaisiin saamaan kokonaisia valittuja runoja ja ennen kaikkea nyt ilmestynyttä uutta runoa. Jotenkin minulla on sellainen tunne että kyllä se vetäisi. Venäjä on niin lähellä kuitenkin, mentaalisestikin.
No, ainakin historiallisesti. Runoja kumminkin kirjoitetaan ja luetaan minun mielestäni nyt tässä maassa enemmän kuin vuosikymmeniin.