Eilen ilmestyi Kauppalehdessä ennakkojuttuni Oiva Toikan (s. 1931) isosta näyttelystä (30.5.–19.9.) Designmuseossa. Tällaiset ennakkojutut eivät ole henkiseti kovin haastavia. Ne eivät ole sen paremmin artikkeleita kuin kritiikkejäkään. Mutta kai näitäkin sitten pitää kirjoittaa. Itse olin otsikoinut jutun alun perin 'Lintuja ja kuutioita'.
Suomalaisen muotoilun ihmeeseen ei yleensä sisällytetä lähinnä lasitaiteilijana tunnettua Oiva Toikkaa (s. 1931), jonka 50-vuotista uraa juhlistetaan Designmuseossa laajalla näyttelyllä. Toikka kun ei oikein vastaa käsitystä suomalaisesta vähäeleisestä ja hillitystä modernismista – sellaisesta josta tunnetaan muun muassa vanhemmat mestarit Kaj Franck (1911–1989) ja Tapio Wirkkala (1915–1985). Toikka on aina ollut viehtynyt väristä, värien yllättävästäkin yhdistelemisestä, ja hänen sekä orgaanista että rakenteellista väliin villistikin sekoittava muotokielensä on aina ollut varsin kokeilevaa. Joidenkin mielestä varmaan ärsyttävääkin.
Toikka on olut myös varsin monipuolinen – joidenkin mielestä sitäkin ehkä liikaa. Hän aloitti keraamikkona, ja keramiikkaa hän on kuljettanut mukanaan myöhemmälläkin urallaan, mutta maineensa hän on varsinaisesti luonut lasitaiteilijana. Mutta myöskään kankaat ja puvustus eivät ole hänelle vieraita. Hän on suunnitellut muun muassa painokankaita Marimekolle ja tehnyt lukuisia lavastuksia oopperaan.
Lasitaiteilijana Toikka on monelle tuttu lintuhahmoistaan, joilla on myös uskollinen keräilijäkunta. Olen aina pitänyt näiden lasihahmojen keräilyä ehkä yhtenä pikkuporvarillisimmista tavoista harrastaa muotoilua – Aalto-maljakoiden lisäksi. Kun niitä näkee nyt ison huoneellisen kaikessa muotojen ja värien kirjossaan, on melkein pakko antautua. Kyllä niissä on jotain kiehtovaa. Sama koskee myös aivan toisenlaista muotoa, Toikan kuutioita, joiden sisään hän on mahduttanut fantastisia maailmojaan. Toisinaan hänen muotonsa kasvavat isoiksi veistoksiksi, joissa voi olla jopa poliittisia ulottuvuuksia, kuten Neuvostoliiton muistoksi tehty ironinen Tähden lento (s. 1992).
Sitten on tietysti se nostalgian ryöppy, jota mestarimuotoilijoittemme kanssa ei pääse pakoon. Toikan sarjatuotannosta moni tunnistaa heti ainakin Kastehelmen, Floran ja Faunan lukuisine assosiaatioineen. Kyllä sekin tunne kannattaa silloin tällöin kokea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti