Pertti
Nisosen vaikuttavia valokuvia nykytaiteilijoista Galleria Ortonissa
Pertti Nisonen (s. 1953) kiinnitti
taidemaailman huomiota jo 1980-luvulla nuorena Taideteollisen korkeakoulun
valokuvauksen opiskelijana, jolloin Taide-lehti
julkaisi useita hänen hienoja mustavalkoisia henkilötutkielmiaan
taiteilijoista.
Nisonen
on sen jälkeenkin liikkunut taiteilijoiden kintereillä, ja esimerkiksi viitisen
vuotta sitten hän teki kuvareportaasin Tattarisuon kiviveistämöltä, joka oli
myös esillä kulttuuritalo Stoassa (kuvia osoitteessa www.nisonen.fi/reportage).
Jorma Hautala.
Nyt
Nisonen on palannut taiteilijoiden henkilökuviin. Yhteistyössä Galleria Ortonin
kanssa hän on viime vuonna kuvannut 12 nykytaiteilijaa, jotka ovat vuosien
mittaan esiintyneet galleriassa: mukana ovat Jorma Hautala, Outi
Heiskanen, Pekka Kauhanen, Marika Mäkelä, Pirkko Nukari, Antti Ojala,
Matti Peltokangas, Pekka Pitkänen, Päivi Sirén, Ossi Somma,
Tarja Teräsvuori ja Anna Tuori.
Juuri
henkilökuvaus on ollut aina lähinnä Nisosen sydäntä. Hänelle prosessi on yhdessäoloa,
keskustelua – jopa leikkiä ja hassuttelua, joka syntyy pitkän kuvaussession
myötä. Luottamus kasvaa, ja vasta satojen otosten jälkeen saattaa syntyä se
yksi, jossa kaikki loksahtaa paikalleen.
Outi Heiskanen.
Galleria Orton – Orton
invalidisäätiön kahvila
Tenholantie
10, 1. Krs.
Avoinna
3.2.–28.2., ma–to 7.30–17.00 ja pe 7.30–16.00.
Avajaiset maanantaina 3.2. klo 17.00. Kaikki tervetulleita!
Lisätietoja:
Sirpa Viljanen (lehdistökuvat)
Invalidisäätiö Ortonin
yhteyspäällikkö
050-5364235
sirpa.viljanen@orton.fi
Otso
Kantokorpi
Galleria
Ortonin kuraattori
045-1188508
otso.kantokorpi@hotmail.com

