Olen sitä mieltä, että esitys tulee johtokuntaan vähän liian nopeasti, eikä asiasta ole keskusteltu tarpeeksi. Tiedän jo etukäteen, että esitys tulee herättämään johtokunnassa eriäviä mielipiteitä. Puheenjohtaja Thomas Wallgren on ottanut tänä aamuna asiassa jo varovaisesti puoltavan kannan: tästä linkistä hänen tuoreeseen blogikirjoitukseensa.
Jo pelkästä aikataulusta johtuen aion ehdottaa asian jättämistä pöydälle. Olen sen verran historiatietoinen ihminen, että todellisuudessa karsastan koko ajatusta. Kyse on sekä arkkitehtuuri- että taidehistoriasta – tai itse asiassa laajemminkin kulttuurihistoriasta. Kluuvin gallerian tila on Aarno Ruusuvuoren modernismin helmiä vuodelta 1967. Se on myös Suomen ensimmäinen galleriaksi suunniteltu tila. Se on tavattoman kaunis taidetila, ja muun muassa sen valaistus on poikkeuksellisen hieno.
Kaija Mäenpää (s. 1960) Kluuvin galleriassa vuonna 1993.
Kluuvin gallerian vaikutushistoria Suomen taiteeseen on ollut mittava. Siitä on tullut tietyssä mielessä pyhä paikka. En ole kovin uskovainen, mutta tällaiseen pyhyyteen minun on helppo samastua.
Kluuvin gallerian linja on ollut tukea nuorta ja kokeellista taidetta, enkä ole lainkaan vakuuttunut siitä, että linja jatkuminen taattaisiin uuden ratkaisun myötä. Näinhän esityksessä luvataan, mutta kaikki se, mille annetaan periksi, yleensä rapauttaa tai liudentaa – siis helpottaa – tilannetta tulevien huonojen ratkaisujen suuntaan.
On totta, että Kluuvin galleriassa on käynyt aivan liian vähän ihmisiä, mutta koen, että näin on vain annettu tapahtua. Kluuvin galleriaan ei ole satsattu tarpeeksi, jolloin noidankehä ja itseään toteuttava profetia ovat varmistuneet. Mielestäni pitäisi tutkia ja hahmotella sitäkin ratkaisua, että Kluuvin gallerian potentiaali pantaisiin koetukselle nimenomaan kehittämällä sitä nykyisessä paikassaan. Kun substanssi on tarpeeksi kova, kyllä yleisö löytää oudonkin paikan. Sijaitsivathan Artek ja Forsblom aikoinaan kerroksissa samalla alueella, eikä yleisöstä ollut pulaa.
Olen myös sitä mieltä, että gallerian siirron tuottama imagotappio olisi museolle liian raskas. Kuinka moni taiteilija, jolle paikka on ollut rakas, alkaisi inhota brutaaleja päätöksiä tekevää museota? Ja nyt puhun taiteilijoista, jotka ovat syntyneet aina 1940–luvusta 1980-luvulle, enkä pelkästään sentimentaalisten muistojen vanhasta polvesta. Taideinstituutiot tarvitsevat sitoutumista taiteilijoihin ja heidän mielipiteisiinsä.
Olen tässä vähän soitellut puhelimella, ja olen tietoinen joistain mielipiteistä, mutta haluaisin tietää vielä enemmän. Syy tähän kirjoitukseen onkin se, että ennen mitään päätöksiä haluaisin kunnon keskustelua. Pyydän siis kommentteja tähän blogiin, jotta voin referoida niitä ensi viikon kokouksessa. Voitte myös kommentoida suoraan johtokunnan puheenjohtajalle Thomas Wallgrenille (thomas.wallgren@iki.fi) tai minun sähköpostiini (otso.kantokorpi@hotmail.com). Sen voin taata, että viestit menevät ensi viikolla perille.
