Pieni lisäys edelliseen

Blogipohjana käyttämäni Bloggerin ainoa heikko kohta on se, että hakemistoa varten ei voi syöttää yhteen postaukseen kuin tietyn merkkimäärän. Edellisessä jutussani käsittelin niin montaa taiteilijaa, että kaikki eivät mahdu hakemistoon. Joudun siis tässä vain luettelemaan taiteilijoiden nimiä, jotta hakemisto pysyisi ajantasalla.

Mukana ovat siis myös: Paul Osipow, Pentti Kaskipuro, Marjatta Sarasalo, Pekka Walliander, Maija Lavonen, Aarno Salosmaa, Pertti Summa, Eino Ruutsalo, Ludmilla Siim, Sisko Riihiaho, Heljä Liukko-Sundström. Joudun kaiken lisäksi jatkamaan tätä listaa vielä yhden postauksen verran.

Näyttelykuvia 54: Mistä näitä Caravaggioita oikein tulee?

Tätä menin katsomaan Sinebrychoffin taidemuseoon teoksen viimeisenä esilläolopäivänä sunnuntaina 9.5.:

Ja tämänkin näin:

Kyseessä on Michelangelo Merisi di Caravaggion (1571–1610) Pyhä Fransiskus meditoi, joita esillä oli kaksi kappaletta. Toinen on aito Caravaggio ja toinen jäljennös, jonka todennäköisesti on tehnyt Bartolomeo Manfredi (1582–1622). Kyseessä oli siis kahdesta maalauksesta koostuva näyttely Pyhän Fransiskuksen arvoitus (27.3.–9.5.). Molemmat maalaukset tulivat italialaisesta kirkosta, joten ei tällaisia näyttelyitä usein Suomessa näe. Hauskaksi tapauksen tekee vielä se, että maalausten rooli on vaihtunut. Ennen Caravaggioksi luultu onkin nyt Manfredi ja toisinpäin.

Tapasin näyttelyssä myös taidemaalari Pertti Summan (s. 1946), jonka kanssa vertailimme vähän tuntemuksiamme. Yllättäen päädyimme molemmat samaan tulokseen: Manfredi vaikutti herkemmältä ja kauniimmalta, ja esimerkiksi Fransiskuksen käsi aidossa Caravaggiossa oli jotenkin kömpelömpi. Näinkin voi siis käydä, vaikka olisin luullut etukäteen, että totta kai aito Caravaggio olisi hienompi. Hmm? Mutta hieno kokemus. Lisää tällaisia näyttelyitä, joissa saa keskittyä kunnolla.

No hyvä on. En kiusaa. Ylempi kuva on aito Caravaggio. 

Hei, mitä on olla vapaa?

Vapaassa Taidekoulussa arkikin on kiehtovaa.

Perjantaina 9.4. vietin aamupäivän Vapaassa Taidekoulussa. Syy vierailuun oli se, että minua pyydettiin kirjoittamaan lehdistötiedote koulun loputyönäyttelyyn toukokuussa sekä myös avaamaan kyseinen näyttely. Kävin työhuoneissa, juttelin kaikkien neloskurssilaisten kanssa ja katselin heidän töitään. Tämän haluan tuoda esiin siksi, että koen työhuoneilla viettämäni ajan yhdeksi keskeisimmistä tavoista, joilla olen oppinut ymmärtämään taiteen tekemisen prosesseja. Nytkin sain oppilailta vaikka kuinka monta innostavaa ajatusta, jotka tulevat taatusti pullahtamaan esiin jossain uudessa hedelmällisessä yhteydessä. Näin on käynyt koko urani ajan. 

On myös mainittava, että koulussa tuntui tällä hetkellä vallitsevan varsin innostunut maalaamiseen kannustava henki, ja siksi onkin surullista, että koulu elää samalla myös melkoisessa säästöpaineessa. Tämä tuli selväksi illalla, jonka vietin jälleen samassa paikassa, sillä kuulun koulun kannatusyhdistykseen, ja meillä oli kokous. Oli hauska vaihtaa kokouksen jälkeen ajatuksia taiteesta muun muassa Markku Arantilan, Carolus Enckellin, Pekka Hepoluhdan, Timo Setälän, Pertti Summan ja Reijo Viljasen kanssa. Puhuimme myös paljon kirjoista – minut valittiinkin kokouksessa perustettuun uuteen julkaisuneuvostoon. Täytyy siis yrittää aktivoitua, jotta koulun hieno julkaisutoiminta saataisiin kukoistamaan uudelleen. Helppoa se ei tule olemaan.