Julkaistua 295: Elina Brotherus luo seesteisen naisen kuvan

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi juttuni Elina Brotheruksen (s. 1972) ja Lauri Astalan (s. 1958) yhteisestä näyttelystä Galleria Heinossa (alkuperäinen otsikkoni 'Seesteistä ja surumielistä' oli vaihtunut):

Elina Brotherus luo seesteisen naisen kuvan

Valokuvataiteemme supertähti ja hänen filosofinen veistäjäsiippansa on täynnä hallittua melankoliaa. 

Valokuvataiteilija Elina Brotherus (s. 1972) lienee suurinta maailmanmainetta nauttiva suomalainen valokuvaa käyttävä taiteilija.

Brotherus käyttää mallina lähinnä itseään, mutta äijämäinen kriitikkokaan ei tästä helpolla ärsyynny, koska Brotheruksen aseksuaalinen ja melankolinen hahmo on itse asiassa aivan loistava malli. Hänen alakulon täyteisissä ja usein maalaustaiteeseen viittaavissa kuvissaan on outo lumo, jonka myötä ajatus turhanpäiväisestä narsismista ei tule edes mieleen. Malli antaa mittakaavaa maisemille ja luo niihin tunne-elämän kirjoa, kiinnostavia jännitteitä. Hahmo virittää kuvan kliseiset ja toisinaan jopa kitschmäiset ulottuvuudet aivan uudelle tasolle. 

Elina Brotherus, Another Home, 2011.

Brotheruksen kuvissa on ollut aiemmin henkilöhistoriaakin, mutta tuoreimmat kuvat virittävät kenet tahansa pelkkien kuvien ja niiden monitasoisten viittausten maailmaan. Tai siis miltei kenet tahansa – naisen kuvaahan Brotherus kuitenkin luo. Brotheruksen feminismi on kuitenkin ”pikemminkin hiljaista kuin äänekästä”, kuten näyttelyn yhteydessä julkaistuun mittavaan ja Brotheruksen koko uraa kartoittavaan monografiaan kirjoittanut maineikas kuraattori Susan Bright toteaa. Kyllä siihen mieskin uskaltaa paneutua.

Brotheruksen keskeistä antia taitaa kuitenkin olla se taidehistoriallisten viittausten luoma verkosto, joka on osin silkkaa sivistystä ja nykyään ilmeisen tietoinen strategia, jolla Brotherus paaluttaa omaa paikkaansa kuvien tekemisen perinteessä – myös purkaen ja väliin ehkä ironisoidenkin ikonisten kuvien jättämää perintöä.

Kuva ja tila

Brotheruksen kumppani Lauri Astala (s. 1958) tuli aikoinaan tunnetuksi filosofissävyisenä kuvanveistäjänä, joka tunsi sekä taidehistoriansa että myös tieteen historiaa. Hän on aina ollut kiinnostunut tilasta, tilan ja kuvien välisestä suhteesta, ja tämä näkyy myös hänen tuoreemmassa videotuotannossaan. 

Lauri Astala, Katoamisesta, 2012 (video).

Pariskunnan yhteiset intressit tiivistyvät hienossa videossa Vierailija (2012), jossa ovat mukana myös äänimaailmasta vastannut Tommi Grönlund sekä soittajana Jimi Tenor. Pieni poika tekee oudoissa ja vähän pelottavissakin maisemissa kuvaa, jonka sade lopulta huuhtelee pois.

Mukana on myös Astalan oma video, johon katsojakin pääsee yllättävällä tavalla mukaan – ja eräästä katsojakommentista koko projekti on käynnistynytkin.

Näin me kaikki voimme olla yhtä – taiteilija, teema ja katsoja.

Näyttelykuvia 633 & 634 & 635 & 636 & 637 & 638 & 639 & 640: Isoksi kasvanut kierros

Sunnuntaina 25.3. päätin käydä muutamassa näyttelyssä, mutta kierros kasvoikin yllättäen vähän isommaksi. 

Aloitin Kalliosta, missä on uusi galleria: Kallio Kunsthalle. Tarjolla oli yhteisnäyttely Voodoo Capital, jossa oli haitilaista voodoo-pohjaista taidetta Port-au-Princestä: (7.3.–15.4.)

Näin tiedotteessa: "Voodoo Capitalin teosten luonne vaihtee massatuotetusta muovikrääsästä post-apokalyptiseen jätteeseen – joka on tällä hetkellä Haitin 'luovan luokan' keskeisin työväline. Teokset on tuotettu ja valittu näyttelyyn kaikkien aikojen toisen Haitissa järjestetyn Ghettobiennaalin aikana, joulukuussa 2011."

Georges Ralf (s. 1965), Marasa Danbala, 2011.

Kiinnostava pieni näyttely. Ja kiinnostava uusi galleria. Eikä kannata pelästyä, kun siellä ei koskaan ole ketään. Naapurin Elokolosta tullaan mieleellään avamaan ovi vierailijalle.

***

Ja kun Kalliossa oltiin, niin sitten Kingi Kongi Galleriaan. Siellä oli musiikkiguru Jimi Tenorin (s. 1965) valokuvanäyttely Autobahn (8.–28.3.). Näin itse tekijä: "Aloitin tämän projektin sattumalta. Olimme yhtyeeni kanssa keikkareissulla ja pysähdyimme pissatauolla. Näin tien laidassa kaksi muumioitunutta supikoiraa. Ne näyttivät mielestäni abstrakteilta maalauksilta. Päätin aloittaa kuvaamaan niitä suuren formaatin kameralla ja printata niistä jättisuurennoksia. Kuvaan kaikki kohteet suoraan ylhäältäpäin, jotta kuvat näyttäisivät mahdollisimman maalausmaisilta ilman perspektiiviä."

Motiivikseen Tenor ilmoittaa huolen eläimistä. 

Pelkkä "maalauksellinen" eläimenraato ei tietenkään ole kohvin vahva statement, mutta hyvä näinkin. Ihan kiinnostava juttu – vaikka kyllä Anne Koskisen (s. 1969) pronssiin valetut samanalaiset raadot ovat vaikkuttavamapia.

***

Sitten Galleria Amaan, missä oli Raija Malkan (s. 1959) Lisbon Story (3.–25.3.). 

Malkan konstruktiivissävyiset, valoa ja väriä tutkivat maalaukset olivat hienoja, ja laatikkomaisen alusta reunatkin oli poikkeuksellisen oivaltavasti käytetty:

Hyvin on tilat ja tunnelmat viritetty.

***

Ja sitten Kuvataideakatemian galleriaan katsastamaan tulevaisuuden taidetta. Minnamari Toukola (s. 1982) oli täyttänyt Kansanlauluja-näyttelyllään (15.–25.3.) gallerian erilaisilla oivalluksilla ja hurjalla käsityöllä. Näin taiteilija itse kauniisti: "Ihmisen jälkiä, haaveita ja muistoja, hiljaista värinää meluisassa maailmassa, särkynyttä ja korjattua, tiedostamatonta ja tiedostettua, päästös ja sitten päätös sekä yksi elävä kuva." Ja näin näkyivät rakenteetkin:

Aivan vallan mainio näyttely, jossa taiteilija oli antanut opiskeluaikojen riskinoton toimia niin kuin pitää: kaikkea mahdollista voi ja pitää kokeilla. Useimmiten tulos oli vielä varsin onnistunut:

Ja minähän innostuin jopa tekemään kaupat yhdestä työstä, vaikka rahaa ei liiemmälti olekaan.

***

Ja sitten Forum Boxiin, missä esiintyi Antti Oikarinen (s. 1974) näyttelyllään "Veistoksia" (2.–25.3.):

Siinähän se tulikin jo kuvakavalkadina. On näitä veistoksellisuutensa kyseenalaistavia veistoksia tullut nähdyksi aika paljon – niin paljon, että mietin pitkään Oikarisen roolia: kertoiko hän vain vitsejä vai nostiko hän esiin jotain oleellista? 

Oli miten oli, mutta oli se siltikin metka näyttely.  

***

Boxin Mediaboxissa oli esillä (14.–25.3.) Sasha Huberin (s. 1975) lyhyt video Louis Who? What You Should Know about Louis Agassiz (2010):

Aivan vallan mainio video. Siinä Huber ratsastaa kertomaan megafonilla paikalliselle Agassiz-kadun väestölle, minkälainen rasistipaskiainen Agassiz oli. Ei muuta. Vakavaa asiaa, omituista huumoria, selkeä sanoma ja oiva toteutus. En minä taas vähän aikaan ole näin hienoa videoduunia nähnyt. Itse asiassa katsoin 3-minuuttisen videon heti toisenkin kerran. 

PS. Huber muuten oli mukana Kallio Kunsthallenkin näyttelyssä, jonka toisena kuraattorina hän oli toiminut.

***

Ja sitten vielä yhteen galleriaan. Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa oli Satu Loukkolan (s. 1957) näyttely Pääasiaa (29.2.–25.3.). Esillä oli nimensä mukaisesta maalattuja kipsiveistoksia ihmisen päistä. Ja taa aivan vallan mainioita – varsinkin musliminaiset:

Muotokuva, 2010.

Aisha – Still Alive, 2011.

Huumoria, vakavaa asiaa ja oikeasti pohdittavaa – ketä kuvata, miksi ja miten? Kyllä kiinnostavaa taidetta voi tehdä niin monella tavalla.

***

Topeliuksen studiossa oli vielä Marja Hirvisen (s. 1958) maalauksia nimellä Heijastuksia (28.2.–25.3.): Vaikka kyseessä ei ihan tyttö enää olekaan, on näyttely Hirvisen lopputyönäyttely Lahden taideinstituuttiin. Ja käy se näinkin – klassinen järvimaisema on aivan kelpo teema, sillä kyllä siinä maalarinkykyjä mitataan:

Ihan sympaattinen näyttely, vaikka ei aihe ja lähestymistapa niin seksikkäitä olekaan. Mutta mihinkä sitä näistä ikuisista teemoista pääsisi. Heijastus on aina ihmeellinen asia.