Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi lyhyt juttuni Villu Jaanisoon (s. 1963) näyttelystä, johon on vielä viikonlopun yli aikaa tutustua:
Klassiset kitschiksi
Kuvataideakatemian kuvanveiston professori, virolaissyntyinen Villu Jaanisoo (s. 1963) on aikamoinen
velmu taiteilijaksi. Hänen teoksissaan huumori ja vakavuus sekoittuvat oudolla
tavalla.
– Olen klassinen veistäjä, totesi Jaanisoo tuoreimmassa
näyttelyssään, jossa muotokuvauksen kohteena on vain neljä historian suurta
hahmoa: Dante, Goethe, Shakespeare ja Voltaire. Ja näköismuotokuviahan kaikki
teokset ovatkin. Kustakin sankarista on tehty jättikokoinen kasvokuva ruuvatuista
vaneripalasista ja toinen pikkuruinen alumiininen pysti messinkijalustalla –
tosin näyttelyn aikataulun takia alumiinivalu vielä odottaa, ja päät ovat
toistaiseksi vasta vahavaiheessa.
Jaanisoo pelaa siis mittakaavalla. Ja laittaa katsojan näin
miettimään sitä, mikä on ikään kuin ”oikean” kokoinen esitys. Sama koskee myös
materiaaleja: vaneripalaset tuskin tarjoavat sitä korkeahenkisyyttä, joka olisi
näille kulttuurisille ikoneille arvon mukaista. Pienemmät muotokuvat menevät
puolestaan täysin kitschin puolelle, vaikka molemmissa yhdennäköisyys onkin
huomattava. Kuinka realistista näennäisen realistinen taide siis onkaan? Mistä
klassisuus syntyy? Miten muotokuva pitää tehdä? Ja kuka meistä oikeasti tietää,
miltä Dante näytti – esimerkiksi Botticellin
ja Giotton muotokuvat hänestä ovat
varsin erilaisia? Ja onhan jopa Shakespearen pelkkää historiallista
olemassaoloakin epäilty. Silti jokainen katsoja tunnistaa hahmot helposti.
Miksi?
Muun muassa tällaisia asioita kuvanveistäjä voi kysellä.
Ja nyt tämä jätkä lähtee Poriin katsomaan taidetta. Siitä myöhemmin lisää.
***
