Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otso Kantokorpi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otso Kantokorpi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kaksi viimeistä päivää

Vielä tänään ja huomenna voi tutustua ystävieni ja minun näyttelyyn Make Your Mark Galleryssa. Molempina päivinä klo 12–19. Esillä muun muassa Timo Setälän (s. 1958) muotokuva Alexander Stubbista ja hänen nöyryydestään:


Ja minun realismiin vivahtava käsitykseni Poju Zabludowiczista taiteenrakastajana:


Sekä Sirpa Viljasen (s. 1961) ja minun yhteinen täysrealistinen installaatio Notting Hillin prostituution visuaaliseta ilmeestä:


Ja klassikovieraana jo 1990-luvulla debytoinut Kamreeri Honkanen (s. ?) ja hänen nykynäkemyksensä banaanivaltioksi muuttuneen maan eduskunnasta:


Paljon, paljon parempaa uutta vuotta.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Toverit,

älkää unohtako mun ja mun ystävieni näyttelyä (31.12. saakka) Make Your Mark Galleryssa Suvilahdessa.
Tarjolla on esimerkiksi tällaista:

Otso Kantokorpi, Taideruhtinaat III (Poju Zabludowicz), litografia, 2015.

Olen aika vakuuttunut, että kukaan ei ole tehnyt näin hienoa – tai ainakaan totuudellista – muotokuvaa Poju Zabludowiczista, "taiteenrakastajasta" ja isänsä asekaupparahat perineestä miljardööristä, mahdollisesti Suomen rikkaimmasta miehestä (ei löydy kuitenkaan Blooombergin listalta, koska hän taitaa olla myös Suomen taidokkain piilottaja).
Kyseessä on siis litografia, jonka graafisessa suunnittelussa minua warholmaisesti jeesasi valokuvataiteilija ja graafinen suunnittelija Timo Setälä (s. 1958) ja jonka litografisessa toteutuksessa minua jeesasivat taidegraafikko ja mestaripainaja Harri Leppänen (s. 1952) ja hänen uusi mestaripainajansa, taidegraafikko Lauri Koppel (s. 1986). Kynä ei pysy dessäni, eikä sormissani ole väriä.
Tämä taitaa silti olla lyhyen taiteilijaurani tähänäastisista teoksista paras. 
Ai niin, voihan tätä avatakin, vaikka taiteilijat ovat yleensä vaitonaisia töidensä syvemmistä merkityksistä. Pojun alla oleva oleva lause ei tule tietenkään hänen suustaan, vaan se on itse keksimäni parafraasi natsinäytelmäkirjakirjailija Hanss Johstin (1890–1978) kuuluisasta vuoden 1933 repliikistä : "Jos kuulen sanan ‘kulttuuri’, poistan varmistimen Browningistani." 
Olen siitä itse asiassa hyvin ylpeä. Tästä linkistä vähän lisää Pojun hänen isänsa taidekaupoista – sori siitä, että nyt lipsahti freudilainen: siis asekaupoista. 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Katutaidetta 125: Kutsu

Olet lämpimästi tervetullut näyttelyn avajaisiin perjantaina 4.12. klo 18.00.
 
Otso Kantokorpi: Kriitikko kadulla 
Kutsuttuina Kamreeri Honkanen, Timo Setälä ja Sirpa Viljanen

Näyttelyssä on esillä katutaiteen liepeillä tapahtuneen taiteen kaltaisen toiminnan tuloksia – tarroja, valokuvia, litografioita ja yksi installaatio – sekä vähän taidepolitiikkaakin. Kantokorvelta nähdään valikoitu retrospektiivi, Kantokorvelta ja Viljaselta yhteinen installaatio, Setälältä kaksi teosta ja Honkaselta koko hänen taiteellinen tuotantonsa vuosilta 1995–2015.

 Otso Kantokorven (s. 1957) tarra sarjasta Taideruhtinaat (2010). Tuttu naama? Lause on muuten Jannen – vähintäänkin yhtä katastrofaalinen museonjohtaja kuin Stubb valtionvaraiministerinä – omasta tekstistä Helsingin taidemuseon tiedotuslehdestä ko. vuodelta. 

Make Your Mark Gallery
Kaasutehtaankatu 1, Suvilahti, Puhdistamo, rakennus 6. 
Gallerian kotisivuilla on sijainti karttoineen – esimerkiksi Kalasataman metroasemalta on matkaa 200 metriä.
Pientä tarjoilua on luvassa, ja samassa rakennuksessa sijaitsee joka tapauksessa Stadin Panimobaari.
 
Timo Setälältä (s. 1958) syntyi kesken projektin tänään uusi ajankohtainen duuni (muotokuva?), joka tulee mukaan. Muutuuko vähäeleinen esteetti poliittiseksi?

Bändikin yritin hankkia, mutta kolme meni jo puihin, joten antaa nyt sitten olla.
Levittääkää mieluusti kaikille ystäville, kyllä me meteliä saadaan porukallakin aikaan.

torstai 26. marraskuuta 2015

Katutaidetta 123: Oho...

... Make Your Mark Galleryn sivuille ilmestyi juuri tällainen kuva:

Jatkossa kohta lisää.