Jatkan edelleen syksyn unohtuneiden taideasioiden perkaamista.
19.10. osallistuin Ateneumin taidemuseossa kokoelmatoiminnan vaikuttavuuttaa pohtineeseen seminaariin, jossa julkaistiin myös Teijamari Jyrkkiön ja Eija Liukkosen toimittama kirja Kokoelmalla on tekijänsä! (Valtion taidemuseo 2010). Siinä ilmestyi artikkelini 'Onko museossa silmää laadulle?'. Seminaarin paneelikeskustelussa oli kanssani Ateneumin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila, kuvataiteilija Jyrki Siukonen (s. 1959) ja Kehyksen (= Valtion taidemuseon kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet – huh näitä kaikkia osastoja nimineen!) vs. kehitysjohtaja Eija Liukkonen: 
Ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa. Kyllä siinä joitain ajatuksia kaiketikin lenteli, mutta vähän sellaista affirmatiivista muminaahan nämä seminaarit ylensä ovat. Mutta toisaalta olen päättänyt olla jatkossa myönteisempi ja ajatella, että aina näissä kuitenkin tapahtuu tärkeää verkostoitumista ja joitain ideanpoikastien syntyjä. Niin, että en nyt sitten kuitenkaan varsinaisesti valita.
Sitä paitsi se kirja, joka minulla on vielä vähän kesken ja tällä hetkellä jopa väliaikaisesti – toivottavasti – hukassa, on ihan kiinnostava.
***
21.10. Kävin Helsingin Taidehallissa Viron värit -näyttelyn lisäksi studiossa katsomassa Riiko Sakkisen (s. 1976) näyttelyä Riiko Sakkisen Ensyklopedia (tarkistettu ja päivitetty laitos) (16.10.–24.11.). Sakkisen kehittelemä taidesuuntaus, turborealismi on ihan kiinnostava ja myös itseään manifestoiva, mutta onhan se toki jo vähän niin kuin keksitty moneen kertaan aiemminkin. Tämä mainosmaailman keinoin tapahtuva galleriatoiminta ei kuitenkaan ole kovinkaan tehokasta yhteiskunnallista interventiota, joten kyllä se manifestikin jää vähän showeleeksi – mutta ei kai sitä ole paljon muuksi tarkoitettukaan. Hauskasti hän oli kuitenkin installoinut ruoka- ja seksikuvakavalkadinsa niin, että screeninä toimi dyykattu pahvilaatikkoläjä:
Ehkä hän voisi harjoitella joskus sitä analyysiulottuvuuttakin vähän... sanoisinko... heuristisemmin.
***
22.10 kävin tm-galleriassa katsomassa Ylva Holländerin (s. 1955) näyttelyn Jäniksiä ja itkeviä naisia (20.10.–7.11.). Olen pitänyt joistakin näkemistäni Holländerin töistä oikeinkin paljon, mutta nyt en löytänyt mitään tulokulmaa. Maalaus oli löysää ja veistokset ehkä veikeitä mutta eivät mielestäni oikein muuta:
Se vain on niin, että joskus sitä ei saa kiinni oikein mistään. Eikä kaikki voi miellyttää kaikkia. Tämä ei vain ollut minun näyttelyni. Enkä sitten ehkä enää yrittänyt tarpeeksi.
***
19.11. kävin Itäkeskuksessa uimassa ja katsoin samalla Stoassa valokuvaaja Signe Branderin (1869–1942) näyttelyn Foto Signe Brander – Kuvia Helsingistä ja helsinkiläisistä 1907–1913 (16.11.–5.12.). Kyseessä oli suppea versio siitä näyttelystä, joka oli aiemmin esillä Hakasalmen huvilassa, enkä oikein ymmärrä sen tarpeellisuutta juuri nyt, koska Hakasalmen näyttelykin oli sangen pitkäkestoinen (14.10.2009–29.8.2010) eikä siitä ole kulunut kauheasti aikaa ja sisäänpääsyltäänkin se oli maksuton. No, tajuanhan minä, että ihmistenkin luokse pitää mennä, mutta tällä tavalla jää kuitenkin näyttelyaikaa vähemmän tarjolle niille taiteilijoille, jotka sitä haluaisivat ja tarvitsisivat.
Oli Branderin kuvia tosin taas ihan hauska katsella, ja kyllä ne vain ovat aivan fantastisen hienoja. Hieno oli myös vaatimaton ja oivaltava näyttelyarkkitehtuuri, joka pelasi vain vanhoilla puistonpenkeillä:
Samana päivänä kävin muuten Hugo Backmanssonin näyttelyssä Amos Andersonin taidemuseossa ja unohdinkin kommentoida happamasti sen näyttelyarkkitehtuuria. Se tuli mieleen tästä vähäeleisyydestä, joka voi toimia siis ihan toisellakin tavalla. Backmanssonin Afrikka-aiheisten maalausten koristeeksi oli heitetty puolihuolimattomasti kaksi palmua, jotka näyttivät ihan typeriltä ja kliseisiltä:
Hiphurraa! Nyt on kaikki syksyn näyttelyt kurottu umpeen. Olen siis kertonut ihan jokaisesta näyttelykäynnistäni. Jos oikein heittäydyn hulluksi, saatan perata vielä kesänkin unohdukset läpi, sillä tiedän, että sieltäkin löytyisi kommentoimatta jääneitä näyttelyitä. Katsotaan. Joudun nimittäin jatkamaan valokuvieni siivoamista.
