Näyttelykuvia 868 & Luettua 122: Vilkkuva retki Keravalle

Rästejä, rästejä...
Toissa viikon maanantaina kävin Keravan taidemuseossa neuvottelemassa eräästä näyttelyprojektista, johon vielä ajan tullen palaan. Samalla katsoin suomalaisen sähköisen taiteen historiaa kartoittavan näyttelyn Vilkettä ja tajunnanvirtaa (18.9.–13.10). 

Maria Duncker (s. 1963), Tienvirsi, 2008.

Todella hieno näyttely. Kyseessä on VILKE-kokoelman ensiesittely. Ja mikä on VILKE-kokoelma? Tässä tiedot FixC-osuuskunnan kokoelman omilta sivuilta: "VILKE-kokoelma keskittyy suomalaiseen media- ja videotaiteeseen, kokeelliseen elokuvaan ja verkkotaiteeseen. Kokoelman tehtävä on tuoda yhteen useita syntyhetkellään ajankohtaisia teoksia, joiden idea, struktuuri tai toiminta liittyy olennaisesti niissä harjoitettuun teknologiaan. Elektroninen taide ja mediataide on luonteeltaan vaikeasti tallennettavaa, eivätkä merkittävät teokset useinkaan saa osakseen taidemaailman laajaa huomiota. Vilke-kokoelma nostaa uudelleen esiin monia museokokoelmien sekä suomalaisen taidehistorian virallisen kaanonin ulkopuolelle jääneitä taideteoksia."

Seppo Renvall (s. 1963), Wallpaper, 2000.

Kokoelma on vielä pieni, mutta toivottavasti sen onnistuu kasvaa kunnolla. Vanhin duuni oli Philip von Knorringin (s. 1948) rekonstruoitu Bevakat (1977) – edelleenkin ihan kurantti valvontakamerainstallaatio. VILKE-kokoelman duunit tallennetaan digitoituun muotoon, mutta ne pyritään esittämään alkuperäisessä formaatissaan silloin, kun se on mahdollista. Ja eiväthän nuo C- ja VHS-kasetit mihinkään kuole, jos nykynuorison retroinnostus vain pitää formaatit yllä.
Itse asiassa tuli vähän surullinen olo siitä, että näyttely on Helsingistä katsoen pöpelikössä – anteeksi, Kerava! – ja että se kestää vain alta kuukauden. Tuli nimittäin mieleen, että jos tämä näyttely olisi ollut Kiasmassa, se olisi epäilemättä ollut yksi vuoden hypetetyistä päänäyttelyistä ja olisi kestänyt vähintään kolme kuukautta – ja olisi ollut kaiken sen väärti.
Mutta aikaahan on vielä kuusi päivää. Raahatkaa itsenne Keravalle! Tämä näyttely on yksi syksyn tärkeistä yhteisnäyttelyistä.

***

Ja sama koskee kyllä VILKE-kokoelman pientä julkaisua:

 VILKE. Toimituskunta: Juha van Ingen & al. FixC Cooperative 2013. 57 s. 

Tutkija-taiteilija Kari Yli-Annala (s. 1965) on kirjoittanut luetteloon hyvän ja kattavan johdannon ja kriitikko Leena Kuumola oivaltavat teosesittelyt. Tästä on hyvä jatkaa.

Näyttelykuvia 189 & 190 & 191: Lauantaikierroksella

Taidetta on taas vähän liikaa. Yritän kuitenkin kuroa viivettä kiinni. Lauantaina 13.11. suoritin kohtuullisen kierroksen, joka lähti käyntiin siitä, kun halusin nähdä Suomenlinnan seminaarissa koordinaattorina hääränneen Minna L. Henrikssonin (s. 1976) ja miehensä Sezgin Boynikin kuratoiman, Lens Politica -festivaaliin liittyvän näyttelyn Manifestations of Nationalism in Everyday Life (Galleria Fafa 4.–14.11.). Mukana oli nuoria Kuvataideakatemian opiskelijoita. Harmitti jo heti ennakkoon, mutta vain omasta syystäni. Tulipas taas muistettua, että tämä yhteiskunnallisen elokuvan ympärille keskitynyt festivaali on minusta tuntunut aina tärkeältä ja jotenkin se on kuitenkin aina luiskahtanut käsistä niin, että aina liian myöhään päätän ensi vuonna osallistua kaikkeen. Näin taas tänäkin vuonna. Yhtäkään elokuvaa en nähnyt. Näinpä edes tämän näyttelyn. Vähän ennalta-arvatttavahan nykyään niin vihattua nationalismia käsittelevä näyttely jotenkin niin itsestäänselvästi on – yhteinen helppo vihollinen yksinkertaistaa asioita vähän liikaa.

 Bita Razavi, An Observation on Inhabitants of Utopia, 2010, valokuvavedoksia.

Mutta on se tunnustettava, että esimerkiksi iranilaisen Bita Razavin (s. 1983) inventaariovalokuvat tavallisten suomalaiskotien designastioista olivat yhdessä pläjäyksessä esitettynä myös tavattoman huvittavia – sellaisella suolaisenmakealla tavalla.

Näyttelyyn liittyi myös 40-sivuinen kirjanen, joka tulee varmaan syventämään kokemusta – näinhän ei välttämättä ole kaiken taiteen laita. Vielä kun olisi aikaa lukea. 

***

Viereisessä Muu Galleriassa oli kaksi näyttelyä. Minna Väisänen (s. ?) oli tehnyt Helsingin Sanomien vuoden 2009 uutissivuista maalaussarjan Helsingin Sanomien tuoreet (29.10–21.11.) ja kerännyt samoilta sivuilta kuvissa esiintyvien hahmojen rooleja. Itse hän sanoo tiedotteessaan tätä käsitteelliseksi teokseksi ja toteaa muun muassa, että "yksi syy tehdä teos oli halu tarkkailla sanomalehtien kuvastoja – miettiä mitä ja keitä kuvataan, miten ja millaisissa tilanteissa". No ei se nyt vain oikein näin onnistu eikä siitä tule kovin kiinnostavaa taidetta. Taideulottuvuus kun ei tunnu tuovan asialle mitään lisäarvoa – tai toisinpäin. Tulee mieleeni omat sosiologian opiskelut hamalta 1980-luvulta, jolloin analysoitiin esimerkiksi naistenlehtien kuvastoa leikkelemällä lehtiä ja sitten tilastoimalla leikkeistä erilaisia asioita. Ei niitä näytille silloinkaan tarvinnut laittaa:

 Yleisnäkymä Väisäsen näyttelystä.

Muu Gallerian studiossa oli tarjolla puolituntinen videokoosteTuhatseitsemänsataakuusikymmentäkolme (29.10.–21.11.) – arvaatte varmaan mistä nimi tulee. No, sehän on videokoosteen sekuntikesto. Tarjolla oli kahdeksan tuoretta videota tunnetuilta tekijöiltä: Maria Duncker (s. ?), Gun Holmström (s. ?), Antti Laitinen (s. 1975), Marko Lampisuo (s. 1970), Mailis Saralehto Rekola (s. 1976) ja Thom Vink (s. 1965).

Ihan pelihousuja ei tarvinnut repiä, mutta kyllä nämä ainakin jaksoi katsoa. Jotkut olivat vähän joutavanpäiväisen hauskoja, kuten Antti Laitinen soutamassa performatiivisesti hiekkapalmusaarta screenin toisesta laidasta toiseen:

Gun Holmström oli mennyt vanhanaikaiselta "kokeelliselta elokuvalta" näyttävän kuva-ambientin kautta käpertyvään sisätilaan, joka ei oikein ulkopuoliselle avautunut. Mutta Maria Duncker oli tehnyt hurjan virsityyppisen improvisaation, jonka tolkku ei oikein selvinnyt mutta jonka tunnelma oli mainion intensiivinen:

 Maria Duncker, Tienvirsi, 2009.

Vähän samaa voi sanoa Mailis Saralehto Rekolan Le Podiumista, joka muistutti vähän Pietarin 1980-luvun nekrorealistien teoksia. Ja muutenkin ylipäänsä poseeraavaa kasarimeininkiä. Retroa kaiketikin? Visuaalisesti hieno teos kuitenkin. Onneksi nämä videotaiteilijamme ovat jo oppineet tekemään ainakin hyvän näköistä jälkeä. Katsokaa tästä teaser.

Mutta ei yksikään näistä tule olemaan klassikko. Siitä olen valmis lyömään vaikka vetoa.

***

Mutta nyt jätän kierroksen kesken ja lähden ostamaan kaalia. Palaan siis asiaan.