Kameraleikkiä

Tunnustan olevani joissain asioissa naiivin auktoriteettiuskoinen. Eräs levykauppiasystäväni, jolla on suunnaton tietämys ja varma maku, on sanonut, että oikeat rockjäbät eivät pidä J. Karjalaisesta. Niinpä kuuntelen häntä toisinaan salaa. Ja kerron vain harvoille ja valituille ystävilleni, joiden katu-uskottavuus – tai auktoriteettiusko – ei ole niin ylen voimallinen, jopa toisinaan pitäväni Karjalaisesta. (Tämä oli siis vähän niinku vitsi.)
Samaa koskee valokuvaa. Minun on usein tarkastettavani ystävältäni Timo Setälältä (s. 1958) suhtautumiseni johonkin valokuvaan liittyvään asiaan. En luota makuuni, niin taidekriitikko kuin olenkin – ainakaan valokuvaan liittyvissä teknisissä asioissa, joista Timo tietää kaiken. Toinen sellainen ystäväni on Martti Jämsä (s. 1959) – analogisia miehiä molemmat, siis vähän niinku rockjäbiä.
Olin taannoin ravintola Salven pikkujouluissa. Halpa Ixukseni, johon olen tottunut, meni hajalla ja olen nyt lainannut vaimoni vähän parempaa Olympusta – toistaiseksi, ennen kuin se haisevan rikas ulkomainen säätiö, joka on ollut minulle jo kaksi kuukautta tekstistäni velkaa, maksaa laskunsa ja pääsen ostamaan uuden halvan Ixuksen. Löysin vahingossa Olympuksesta säätöasennon "Art". Ja päätin kokeilla. Siitä löytyi asetus: "Rakeinen mustavalkokuva". Tässä mahtava bändimme Timo Rautiainen ja Jussi Lampi, jotka vetivät aivan fantastisen keikan:

Yleisökin innostui tanssimaan. Tässä Galleria Ortonin galleristi Sirpa Viljanen bändikaverini – sellainenkin (nimeltään Terveellinen kaksoissidos) on siis ensi vuonna tulossa ja levyttämässä 10-tuumaista vinyylialbumia, siitä lisää joskus myöhemmin – Juho Korhosen kanssa tanssin pyörteessä:

Lähetin tämän Timolle esteettisen tarkastelun kohteeksi, ja hän käski antaa palaa vain – jos kerran hyvältä tuntuu. Sanoi, että oli hyvä kuva Sirpasta. 
Niinpä  sitten kokeilin lisää Jussi Kiven (s. 1959) mainion kirjan Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja (Into 2015) julkistamistilaisuudessa. Tässä Thomas Wallgren tosi jyrkkänä:

Tässä itse kirjailija jakamassa nimmareita – ja jonoa piisasi:

Istuskelen usein erään baarin terassilla lukemassa Helsingin Sanomia, jota minulle ei ole tullut himaan kohta kymmeneen vuoteen, ja Hufvudstadsbladetia esittäen älykköä – tai pikemminkin odottaen kollegani Leena Kuumolan teräviä kritiikkejä. Sielläkin törmään usein monenlaisiin tuttuihini. Tässä vanha kamuni Sakari Kiuru (s. 1961), valokuvamiehiä hänkin:

Ja eiköhän seuraavana päivänä viereeni istunut toinen vanha kamuni Nauska (s. ?), todellinen rockvalokuvajäbä:  

Ja hänhän sieppasi minulta kameran ja otti omansa:

Näin siis Nauska tuli tietämättään ottamaan ekan kuvansa Terveellisen kaksoissidoksen rumpalista ja laulajasta. Ekat viraliset rock-kuvansa Nauska muuten otti Melrosesta 25 vuotta sitten – jos en väärin muista.
Leikkiähän tämä on, eikä näihin ohjelma-asetuksiin tule suhtautua kovin vakavasti – mieluummin ottaisin oikean Polaroidin kuin kuvan, joka ohjelmalla jäljittelee Polaroidia – niin kuin muuten traditionalistina Marttikin tekee.
Mutta hauskaa leikkiä kuitenkin.

Näyttelykuvia 858: Rock!

Sunnuntaina piipahdin Kaapelitehtaan Valssaamossa katsomassa Andy McCoyn (s. 1962) näyttelyä Extravaganza (20–22.9.). Tämä rocktähtemmehän piti jo siis kolmatta yksityisnäyttelyään. 

Onhan se hienoa, että ihmiset harrastavat taidetta, ja McCoy on ilmeisesti aika ahkerakin tässä lajissa. En kuitenkaan ainakaan nykyisessä mielentilassani jaksa lähteä mihinkään hypetykseen mukaan. Ei hän ole paskan hääppöinen piirtäjä tai maalari:

Naiivia koululaistason duunia. Onhan se toki kiinnostavaa, että kyseessä on Andy McCoy, ja että hän voi esimerkiksi tässä suhteessa toimia esikuvallisesti. Vai onko se sittenkään? Vähän rockfiiliksissä: Vitustako minä sen oikeasti tiedän?
Onneksi näyttelyssä oli mukana feat.-osasto. Lamppu Laamasen (s. ?) valokuvat nimittäin vähän sytyttivät. Laamanen on ollut monessa mukana, ja sen tuottama roso näkyy hauskasti kuvissa:

Ei Laamanenkaan aina niin tarkka ole visuaalisesti, mutta fiilistä kuvissa oli. Ehkä juuri ne kuvat, jotka yrittivät enemmän olla taidetta, eivät olleet niin taidetta kuin ne, jotka ovat syntyneet rennosti ja voimakkaammin tien päällä.
Oli siellä sitten toinenkin featuring-heebo, Tarmo Muttonen (s. 1953) – porukasta ikään kuin eniten taiteilija. Mutta ihan väärässä paikassa. Eivätkä hänen lasimaalauksen tyyliä jäljittelevät maalauksensa kovin kiinnostavia olleet. Sellaisia kuvia vain:
 

Mutta konteksti on aina konteksti. Jossain muualla niitä olisi katsonut ehkä eri tavalla. Jotain sympaattista kuitenkin on siinä, että hän on Kasper Muttosen (s. 1979) isä. 
Sitten vielä juttelin vähän aikaa Laamasen kanssa ulkona röökillä, ja hän kertoili uusista projekteistaan:

***

Illalla huomasin, että eräältä toiseltakin rockahtavalta valokuvaajalta, eli Nauskalta (s. ?) on tulossa näyttely Deep Shadows and Brilliant Highlights (26.9. alkaen kolme viikkoa) Bar Looseen. Näyttelyssä tullaan näkemään Nauskan rockkuvia 1990-luvulta näihin päiviin. 

Nauska on kuvannut paljon, mutta ei ole paljoa itsestään meteliä pitänyt, ja niinpä kaivoinkin vähän niin kuin muistutukseksi tähän nelisen vuotta sitten Kauppalehteen kirjoittamani pikkujutun (linkistä kuvineen) – on muuten vähän turhan epäanalyyttinen ja rento, mitä silloinen pomoni Markus Ånäs ehkä vähän halusikin – Nauskan mininäyttelystä Vaasankadulla:

Nauska ei ole modernisti 

Modernistisankarit esiintyvät usein vain sukunimellä, etunimiä kun ei tarvita lainkaan. Picasso on Picasso ja heitä on vain yksi – vaikka muita, etunimellisiä Picassojakin varmaan on. 

Olen vuosikausia tuntenut valokuvaajan nimeltä Nauska, moikannut häntä ja törmännyt häneen aina silloin tällöin. Olen aina luullut Nauskaa lempinimeksi, mutta nyt olen selvittänyt, että se onkin sukunimi. Tiedän jopa etunimen, mutta olkoon, sillä ei Nauska kuitenkaan ole hybristä täynnä oleva modernisti. Siitä kertoo jo näyttelypaikka, valkoisen kuution sijaan Harjun huorakadulla sijaitsevan kapakan terassi. 

”Vanhan liiton freelanceriksikin” nimitetty Nauska kuvasi aikoinaan Like Uutisille, sittemmin vielä Johnny Kniga Kertoo -lehdelle ja Kauppalehti Pressolle. Nyt nämä kaikki lehdet ovat jo kuolleet, mutta Nauska on varsin elossa. Ikää hänellekin on kuitenkin alkanut kertyä, koska tekee mieli katsoa jo taaksepäin. Nauskalta, joka ei ole juurikaan valokuvataiteilijana ehtinyt esiintyä, on nimittäin tulossa kuulemma myöhemmin iso retrospektiivinen näyttely.

Esimakua tästä saa uudessa galleriassa. Pub Heinähatun (Vaasankatu 23) ikkunaan on nimittäin avattu Galleria Puukkobulevardi, jonka ensimmäinen esiintyjä Nauska on. Näytillä on vain kolme valokuvaa (nekin yksitellen viikon kerrallaan): Peppi, Jeesus ja Jörn Donner – kaikki merkittäviä miehiä (!) tälle ihmiskuvauksen tulevalle klassikolle. Nauska on nimittäin tullut tutuksi osaavana rockväen ja kulttuurihenkilöiden kuvaajana. 

Jo renessanssiaikana tiedettiin, että ihminen se on taiteen mitta. Helppoahan se valokuvaajan on esimerkiksi karhuja kuvata. Laittaa metsään haaskan ja kuvaa sitten niin, ettei haaska näy. Muttapa löydäpä diivan sielu! 

Ja Puukkobulevardi? Sehän on tietty Vaasankadun lempinimi, jonka runoonkin on ikuistanut Arto Melleri.