Eilisen radiostudiossa käynnin jälkeen päätin tehdä retken Töölöön.
Kriitikko olisi epärehellinen, jos väittisi, etteivät tietyt esitiedot vaikuttaisi näyttelyn kokemiseen. Taidemaalari Heikki Marila (s. 1966) on juuri voittanut arvostetun ja rahakkaan – noin 111 000 euroa – Carnegie Art Awardin, ja hänen tuoreesta näyttelystään Korjaamo Galleriassa (7.–30.10.) on muun muassa todettu: "Marila har definitivt skapat en av årets bästa konstutställningar" (Helen Korpak Höblässä) ja "Vimmainen tunnepurkaus muuttaa viattomat kukka-asetelmat pyörteiksi, jotka nielevät katsojan sisuksiinsa lähes väkivaltaisella intensiteetillä" (Harri Mäcklin Hesarissa).
Kriitikko olisi epärehellinen, jos väittisi, etteivät tietyt esitiedot vaikuttaisi näyttelyn kokemiseen. Taidemaalari Heikki Marila (s. 1966) on juuri voittanut arvostetun ja rahakkaan – noin 111 000 euroa – Carnegie Art Awardin, ja hänen tuoreesta näyttelystään Korjaamo Galleriassa (7.–30.10.) on muun muassa todettu: "Marila har definitivt skapat en av årets bästa konstutställningar" (Helen Korpak Höblässä) ja "Vimmainen tunnepurkaus muuttaa viattomat kukka-asetelmat pyörteiksi, jotka nielevät katsojan sisuksiinsa lähes väkivaltaisella intensiteetillä" (Harri Mäcklin Hesarissa).
Niinpä tiirailinkin näyttelyä varsin pitkään epäluuloisena ja epäilemättä myös vähän lapsellisen ylikriittisesti – varsinkin kun kaikki työt oli joko myyty tai varattu. "No, onko tää nyt sit niin hyvä?", kyselin itseltäni useaankin kertaan.
Kai näyttely sitten oli ainakin lähellä olla hypensä väärti. Eivät maalaukset minua totaalisen vimmaisesti nielleet, mutta tavattoman komeitahan ne toki olivat. Ei niissä kuitenkaan ihan sitä vimmaa ollut kuin joissain Marilan vanhemmissa töissä – kuten vaikkapa vuoden 2007 omakuvissa.
Marila on viime vuosina hakenut vauhtia taidehistorian klassikoista ja tehnyt niistä omia uustulkintojaan. Nyt on vuorossa ranskalainen Henri Fantin-Latour (1836–1904), jonka hillittyjä – tai itse asiassa jopa vähän tylsiä – kukkamaalauksia Marila on "ekspressoinut" vimmalla ja voimalla. Marila on itse todennut, että "Fantin-Latour ei ollut impressionisti, vaan formalisti. Hänen kukkansa ovat melkein abstrakteja, ja juuri tämän vuoksi ne ovat niin kiinnostavia." Tätä abstraktius-ajatusta en ymmärrä lainkaan, mutta sama kai se. Taiteilija tekee mitä haluaa, ja jos hän tekee sen hyvin, käy tekosyyksi mikä tahansa asia ja tulkinta. Näin Marilakin on tehnyt.
Toivon kuitenkin, että resepti unohtuu jo aika pian ja että Marila ei ryhdy tuotteistamaan itseään vimmaisena kukkamaalarina. Hän ollut sen verran monipuolinen maalari, että tavaramerkkiytymistä en hänelle toivoisi tai soisi.
***
Kuopiolaisten Helsingin toimipisteessä, Galleria 12:ssa oli esillä tekstiilisuunnittelijan koulutuksen saaneen kuopiolaisen Kaisa Törmäsen (s. 1952) näyttely (11.–30.10.). Törmänen on monipuolinen taiteilija, joka käsittelee töissään naiseuden tematiikkaa, jota hän myös vahvistaa huumorilla. Omia juuriaan hän kartoittaa pohjoisen maisemista – niin tässäkin näyttelyssä:
Pieni elo, 2011.
Tekstaamaan hän voisi kyllä opetella vähän paremmin:
Huomautukseni ei ollut muuten mikään vitsi. Sinänsä sympaattisesta näyttelystä jäi kaikkineen kotitekoisen suttuinen jälkimaku. Ripustuskin oli huono. Teoksia oli pantu sinne, minne mahtuu, eikä yksi lasin takana ollut runo ja yksi pikkuruinen linoleikkaus lainkaan vahvistaneet installaatioiden tunnelmaa. Mutta en minä ole lainkaan varma siitä, että tätä galleria olisi edes mahdollista ripustaa hyvin. Kuopiolaisten kannattaisi vakavasti harkita parempaa tilaa, sillä rupuinen kivijalkakauppa töölöläisellä sivukadulla ei ole erityisen hyvä näyteikkuna kuopiolaiseen taide-elämään – vaikka edullinen olisikin.
