Näyttelykuvia 451: Taidetta lasaretissa

Tänään olin todistamassa kiinnostavaa taidetapahtumaa. Joukko nuoria Kuvataideakatemiasta valmistuneita taiteilijoita oli vallannut purku-uhan alla olevan puutalon keskustelua herättäneestä Kaartin lasaretin korttelissa:

Puuhamiehet Jarkko Räsänen (s. 1984) ja Antti Nyyssölähän (s. 1982) tekivät samanlaisen tempauksen jo aiemminkin tänä vuonna, kun he pitivät VR:n makasiineilla laittoman taidenäyttelyn 8.–12.6. Tässä vielä linkki Voiman juttuun ko. tapahtumasta. Ja lukekaa vielä Aleksis Salusjärven mainio postaus.

Tapahtuman nimi on Jack the House (3.–4.9.), ja mukana ovat myös Timo Heino (s. 1962), Marja Patrikainen (s. 1977), Laura Könönen (s. 1980), Ida Koitila (s. 1983) ja taiteilijaryhmä Forest Camp. Mukana on siis myös joukko vähän kokeneempia tekijöitä. Osa teoksista oli taloon kunnostetuissa "galleriatiloissa" ja osa Hietalahden kirpputorilla:

Helpostihan sitä innostuu, että "vau, joku tekee jotain vähän rajumpaa tässä tylsässä taidemaailmassa", mutta nyt täytyy todeta, että näyttely oli kiinnostava ihan näyttelymielessäkin eikä pelkästään jonain pikkukohuna. Menkää siis ihmeessä katsomaan, jos Helsingissä olette ja huomenna kykenette. Näyttely on auki torilla 10–16 ja talossa 12–18. Korttelin sisään pääsee Kalevankadun portista juuri ennen Hietalahdenkatua. Jos siis pääsee, sillä poliisit olivat jo perjantaina kovistelemassa talon vallanneita taiteilijoita kolmen maijan voimin. 

PS. Ja maailmahan on aina pieni. Juuri kun olin sisällä talossa, taiteilijaystäväni Timo Setälä (s. 1958) soitti, ja kun kerroin missä olen, hän muisteli taidemaalari Tiina Malisen (s. 1959) samassa talossa vuonna 1992 pitämää Taikin lopputyönäyttelyä Taidetta lasaretissa. Se tapahtui ihan luvan kanssa, mutta kohuhan siitäkin nousi, koska Setälä oli tehnyt näyttelyyn julisteen, jossa oli punainen risti. Suomen Punainen Risti otti yhteyttä ja yritti estää sen copyright-loukkauksena. Toki turhaan. Mutta Punainen Ristihän on useinkin yrittämässä samaa, koska heidän logonsa on heille niin pyhä. 

Ja onpa Terike Haapojakin (s. 1973) pitänyt siellä näyttelyn 2000-luvun alussa. Talolla on siis varsin kunniakas taidehistoria. Pitäisiköhän nyt aloittaa kansanliike sen purkamisen estämiseksi, tilojen muuttamiseksi taidetiloiksi ja siihen suunniteltujen kerrostalojen rakentamisen vastustamiseksi? Kortteli on nimittäin yksi kantakaupungin vanhimpia edes jotenkin säilyneitä alueita. 

PPS. Ja jos joku olettaa, että taide ei ole kovaa työtä, niin tässä vastatodiste. Sekä Räsänen että Nyyssölä rakensivat näyttelyä kädet verillä: 

Julkista taidetta 33: Kunnioita isääsi ja äitiäsi

Viime sunnuntaina matkustin kauas Etelä-Pohjanmaalle, Alavudelle, tapaamaan äitiäni kaiketikin elämäni ensimmäisen kerran – olen jo 54-vuotias! – äitienpäivän kunniaksi. Oli minulla vähän työasiaakin, sillä kävin hakemassa vanhempieni vanhan Opel Astran (vm. 1995) itselleni kesäautoksi, jotta voisin seilata Mäntässä väliaikaisen kesäpaikkani ja Mäntän kuvateideviikkojen näyttelypaikan Pekilon väliä ripustaessani näyttelyä. Eikä se tietenkään mennyt pikaisesta katsastusyrityksestä läpi, ennen kuin isäni luottomekaanikko Ristolainen oli vaihtanut siihen uuden katalysaattorin:

Yöni nukuin lapsuudenkodissani, (vanhan ja aikoja sitten kuolleen) Alavuden Säästöpankin komeassa talossa vuodelta 1930. Sen on suunnitellut Hanna-Liisa Kalliala, josta en nopeasti löytänyt juuri mitään tietoja:

Äitienpäivän kunniaksi nukuin tietenkin äitini Kaarina (Janne) Kantokorven (s. 1935) maalausten alla:

Kävin toki myös kurkistamassa isäni Voitto Kantokorven (s. 1935) pikkutyöhuonetta – veistoksia hän tekee vanhassa navetassa, josta on talviaikojen työskentelyllään hankkinut kuvanveistäjälle niin ominaisen nivelrikon. Oven päällä muuten hänen Suomen Taideakatemian koulun (nyk. Kuvataideakatemia) aikainen omakuvansa:

Iltaoluesta haaveileminen on näissä taantuvissa pikkukaupungeissa sunnuntai-iltana turhaa: toinen pubi on avoinna vain pe–la ja toinen ti–la. Niinpä jouduin tyytymään kävelyyn ja tarjolla olevaan julkiseen taiteeseen.

Johannes Haapasalo (1880–1965) on veistänyt Alavuden keskustan ainoaan varsinaiseen risteykseen säveltäjä Toivo Kuulan jähmeähkön muistomerkin – Kuula on nimittäin syntynyt Alavudella: 

Osin alavutelaisia oli myös Stenbäckien merkittävä pappissuku, jota juhlistaa kummisetäni Raimo Heinon (1932–1995) abstrakti monumentti:

Veistos on tökerösti montteerattu, eikä sen vesielementtikään ole enää toiminut pitkään aikaan. Mutta näinhän tapahtuu Helsingissäkin. Sitä paitsi on todettava, että Heino oli pikemminkin mitalien ja pienoisveistosten tekijä. Julkinen veistotaide on erittäin vaikea laji.

Ja suurmiehiä löytyi vielä lisääkin. Huhtamäki Oyj:n kantaisä Heikki Huhtamäki oli alavutelainen leipurinpoika, jonka Heikki Nieminen (s. 1926) on ikuistanut rantapuistoon maailmallelähtötamineissaan:

Ettei olisi suorastaan vähän sympaattinen veistos!

Ja Alavudella on tietenkin sankarihautausmaakin, jonka kappelissa on Bruno Tuukkasen (1891–1979) lasimaalaus, tässä plexin läpi kuvattuna: 

Ja löytyi kyliltä vielä ITE-taidettakin – oikein Kiasmassa vieraillutta. En nyt kuollaksenikaan muista tämän alavutelaisen ITE-taiteilijan nimeä, mutta kaikki hänen veistoksensa ovat valkoiseksi maalattuja:

Ja sitten uudella autolla Mäntän kautta kotiin Helsinkiin. Mäntässä katselin kuinka Pasi Karjula (s. 1964), Antti Keitilä (s. 1966) ja Juha van Ingen (s. 1963) installoivat Forest Campin arvoituksellista teosta Mänttää varten:

Kyllä taas taidetta yhdelle lyhyelle reissulle piisasi.

PS. Päivän mittaan tuli tuohon alas pari kommentia, joista unohtamani ITE-mieskin selvisi. Kyseessä on Juha Vanhanen (s. 1957). Lukekaa lisää tästä kristillisestä ITE-taiteilijasta tästä Nykykansantaidesivustosta. Kiitos Ripsalle ja beettiskalle.