tiistai 20. huhtikuuta 2010

Arkkitehtuuria 2 & Virossa 5: Aia-kadulla

Tallinnan uudempi arkkitehtuuri on viime vuosina ollut melko masentavaa. Kaupunkisuunnittelu elää ilmeistä kriisiä, ja joka paikkaan vain putkahtaa suunnittelemattoman tuntuisesti mitä kummallisempia rakennuksia, jotka varsinkin alueen mittakaavaan nähden ovat yleensä aivan hanurista. Mutta on poikkeuksiakin. Yksi vanhankaupungin kupeeseen rakennetuista tuoreimmista rakennuksista on jopa vallan hieno. Ihan Viru-hotellille menevä Viru-kadun lähellä on juuri valmistunut liike- ja asuinhuoneisto, joka uskaltaa otttaa oman paikkansa teeskentelemättä mitään falskia vuoropuhelua mutta ennen kaikkea tuoden paikalle uutta luonnetta – sitä vanhaa tuhoamatta. Arkkitehtitoimiston nimi on Kosmos, ja suunnittelijoina ovat toimineet vielä sangen nuoret arkkitehdit Odd Kadarik (s. 1976), Villem Tomiste (s. 1975) ja Mihkel Tüür (s. 1976). 


Hyvä yksityiskohta on muun muassa rakennukessa oleva reikä, joka keventää sen peittämää näkymää. Aukeava näkymä ei itse asiassa entuudestaan ollut erityisen kiinnostava. Nyt siitä ehkä jopa tuli sellainen. Rakennuksessa on myös dramaattisia yksityiskohtia, mutta niiden hillitty koko estää niitä olemasta liian angstisia ohikulkijalle:


Kyllä minä voisi tällaisessa asua, mutta kylläkin aivan eri paikassa – tässä alla kävelee vain suomalaisia turisteja, joita häpeäisin illat läpeensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti