Kriitikko ei pelkästään kiertele ympäri kaupunkia katselemassa näyttelyitä ja juttelemassa vastaan kävelevien taiteilijoiden kanssa – vaikka se työhön kuuluukin. Kriitikko kirjoittaa työkseen. Ja muutakin kuin kritiikkiä, koska pelkällä kritiikillä ei elä. Tänään käytin aamupäivän kirjoittaakseni Arkkitehti-lehteen artikkelin virolaisesta kuvataitelijasta ja arkkitehdistä Leonhard Lapinista (s. 1947). Olin itse asiassa tosi ilahtunut, kun sellainen minulta taannoin tilattiin. Ilahtunut olin myös siitä, että sain kunnolla tilaa: 5 000 – 7 000 merkkiä eli kolmisen liuskaa. Sellaiseen tilaan pystyy jo sijoittamaan muutaman ajatuksenpoikasenkin. Olen aika nopea kirjoittaja, ja siinähän se juttu parissa tunnnissa valmistui. Sitten menikin taas aikaa lyhentämiseen, koska olin innostunut vähän liikaa. Se on aina vähän surullinen vaihe, mutta parempi se on itse tehdä kuin antaa jollekin toiselle. Tietää ainakin itse deletoimansa sanat.
Verkkokirjoittamisessa on ainakin se hyvä puoli, että saa käyttää juuri niin monta merkkiä kuin tarvitsee. Eri asia on sitten se, jaksaako niitä merkkejä kukaan lukea. Kuvia ainakin pitää olla. Tässä siis Lapin viime kesänä Wäinö Aaltosen museon näyttelynsä pressitilaisuudessa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti