torstai 29. huhtikuuta 2010

Luettua 10 & Virossa 14: The Field of Genius

 
Kristina Norman: The Field of Genius – Geniaalsuse väli – Das geniale Feld. A Prior 2008.

Käydessäni katsomassa Tallinna taidehallissa Kristina Normanin (s, 1979) näyttelyä, ostin edulliesesti vähän vanhemman Normanin kirjan – nyt kolmikielinen kirja ilmestyi vain viroksi vuonna 2003. Kyseessä on vanhanaikaisen diaesityksen kaltainen opetusfilmi "nerouden kentästä", jossa pseudodokumentaarisesti ja humoristisesti kerrotaan Albert Einsteinin suvussa esiintyneistä nerouden kentän vaikutuksista ja siitä kuinka nämä kentät ovat aikalaisiin vaikuttaneet: muun muassa Jacob Einstein vaikutti Isaac Newtoniin
Kirjassa on Normanin piirustuksia ja lyhyitä tekstejä. En oikein ymmärrä sen peruspointia. Liekö sitten niin yksinkertainen, että kyseessä on vain humoristisesti tehty neromyytin kritiikki. Jos näin on, on se toki yksioikoinen, mutta sellaisenakin aika hauska. Ja oli miten oli, aika hauska kirja kuitenkin on.

PS. Se "varsinainen" taideteos on samanniminen filmi, joka esitettiin muun muassa Berliinin biennaalissa toissa vuonna. Sen pohjalta tehtiin tämä kirja. Filmiä en valitettavasti ole nähnyt.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti